kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.04.2015

Nuukuusvinkki numero 2 : Jämäsafkapäivät ja -viikot

Teksti
Karoliina Pentikäinen
12 kommenttia

Mulle tulee todella suuret morkkikset siitä, jos joudun heittämään ruokaa hukkaan. On jotenkin niin karmeaa, että hyvän tavaran annetaan pilaantua. Varsinkin, kun ruoka on niin kallista.

Yritän siis usein taikoa safkaa myös jääkaapin jäämistä. Pyttipannuun, lämpimiin voileipiin, smoothieen ja esimerkiksi sämpylätaikinaan voi survoa vaikka sun mitä.

Joskus haastan itseni niin, että kaivelen pakastimen ja kuivakaapin kaikki nurkat ja päätän päivän tai koko viikon ruokalistan jämien pohjalta.

Koska tällä viikolla päätin viettää taas vaihteeksi nuukuusviikkoa myös arkiruuan osalta, yritän ostaa kaupasta mahdollisimman vähän ruokaa tällä viikolla. Käytöön menee siis tortilla-ainesjämät, pastapussien pohjat ja riisipuuroriisi kuivakaapista. Viikonloppu on sitten asia erikseen, silloin en halua ruuassa kitsastella. Mutta arki: Silloin on kivaa ja tarpeellista käyttää vähän mielikuvitusta jo kaapista löytyvien ainesten jalostamiseen.

Mitkä ovat omat jämäruokaniksisi? Kuinka estät ruokahävikin?

Kivaa nuukuustiistaita!

– Karoliina –

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (12)

Just näin! Meillä yksi klassikko munakkaan lisäksi on juuri sämpylät. Siivilöin marjapuuron puolukat/herukat/vadelmat ja heitän sämpylätaikinaan sen mitä siivilään jää 😀 ne kaikki parhaat osathan on marjan kuoressa ja siemenessä, joten niiden poisheittäminen vasta tyhmää olisikin. Esikoinen on supernirso, joten sämpylässä saa tuollasiakin menemään.

Hei, kivoja asioita sivullasi. Meillä loppuruokien nimi on ”nyhjästään tyhjästä” ruoka. Halusin kertoa keskoslapsen äitinä, kun aika kulkee siivillä. Aloin pitää liharuokien päivää. Se tarkoittaa, että ostin possun ulkofileen 1,5 kg. Kypsennän palapaistin tapaan lihat vain liemessä ilman jauhoja kattilassa hauduttamalla. Samaan aikaan 2 kg lihapulla taikina pyöräytetään lihapulliksi ja paistetaan 250asteisessa uunissa. Voin vielä liotella Broiler pihvistä leikattuja kepakkoja soijakastikkeessa. Kiedon pekonisuikaleen ympärille ennen kuin paistan paistinpannulla. Nopea jäähdyttely ja pakasterasioihin. Tällä konstilla nopeutan ruuan laittoa arkena. Yllätysvieraatkin saa nopsasti ruokittua. Suosittelen !!!

Teillä on siis bioimuri 🙂

Parasta on racleten jämistä tehty pitsa. Tai lihapullapitsa <3 Jämät kunniaan!

Me suunnitellaan viikon ruuat niin ettei tarvitse heittää mitään roskiin. Juniori harjoittelee sormiruokailua niin siinä menee ns ruokaa hukkaan kun tyyppi heittää sapuskaa lattialle… Mutta meidän koira kiittää.

Hei olisipa hauska lukea tämän viikon päätteeksi reseptejä, mitä herkkuja sait jämistä loihdittua. Täällä uusia ideoita kaivattaisiin. Pastan ja munakkaan lisäksi meidän keittiössä väännetään jämistä yleensä pitsaa, sillä jämäpitsa on yleensä paras pitsa.
Meilläkään ei haluta heittää ruokaa roskiin, mutta jos eräpäivä on mennyt, vatsassa kiertää pelkkä ajatuskin.

Mäkin olen kyllä varmasti jopa liian varovainen!

Viisasta toimintaa 🙂 Itse ei vielä ole onnistuttu ihan noin!

Todellakin loistava vinkki!

Olen käyttöpäivien suhteen tarkka, jopa neuroottinen. Siksi meillä menee ruokaa valitettavasti myös roskiin. En koskaan voisi esimerkiksi pakastaa kolme päivää vanhaa ruokaa.

Hei tämä oli loistava idea! 🙂

Juuri näin! Meillä jääkaappi ammottaa tyhjyyttään loppuviikosta kun tankkaamme sen viikonloppuna täyteen ja viikolla haemme vaan maitoa.
Ruokaa meillä ei oikeastaan ikinä mene roskiin. Jos jää lämmintä ruokaa vielä 3 päivän syömisen jälkeen, pakastan sen ja avot, ompahan joku kiireinen päivä ruoka valmiina. Leivät ostamme leipomosta ja siinäkin säästää melkoisen summan. Meidän lapset ei syö muroja, vanukkaita, jogurtteja eikä mitään kallista ja epäterveellistä. Ne on ruisleipälapsia 🙂 Ihan omasta halustaan ja hyvä niin, urheilijoita kun ovat. Viikonloppuna on karkki/herkkupäivä.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X