Millainen todellisuus jää blogikuvien ulkopuolelle, eli valokuvas- ja rajausvinkkejä
Kun aloitin bloggaamisen, ainoa asia, jota bloggaamisessa näin merkityksellisenä, oli teksi. Ajattelin, että kuten kolumnissa, juttuni riittäisivät pitämään homman kasassa.
Pian (tai pian ja pian. Parin vuoden päästä) aloin kuitenkin tajuta, että vaikka tekstit olisivat ok-tasoa, ei se riittäisi mihinkään, jos blogin kuvia ei voisi katsoa. Ja tähän ahaa-elämykseen meni kyllä yllättävän kauan, koska itsehän olin heti alusta asti seurannut vain kauniskuvaisia blogeja.
Niinpä aloin ihan tietoisesti katsoa, miten muut kuvaavat. Katselin blogeja, joiden kuvista pidin, ja mietin, mikä niistä tekee hyvää. Ja aloin apinoida. Yritin itse samaa. Mokasin. Yritin taas lisää ja aloin onnistua.
Minun kuvaajahistoriassani onkin ollut seuraavat tärkeät vaiheet:
- Vuonna 2013 tajusin, että kuvilla on merkitystä –> aloin treenata.
- Syksyllä 2014 aloittaessani Bella-blogeissa aloin yhä enemmän miettiä kuvien merkitystä. Uusi järkkäri lisäsi kuvausintoa.
- Tammikuussa 2015 kävin kuvauskoulutuksen ja aloin tajuta kamerastani vähän enemmän.
- Toukokuussa 2015 vierailin Huawein ja valokuvaaja Veikko Kähkösen yhteisessä work shopissa, jossa Veikko ja Huawein-edustajat kertoivat valokuvausvinkkinsä erityisesti kännykkäkuvausta ajatellen. Koulutus tuli aika täydelliseen saumaan, koska a) entinen puhelimeni oli juuri mennyt rikki ja b) tiesin, että varsinkin kesällä kännykkäkuvaaminen taas korostuisi, kun reissuissa ja mökillä ei varsinaista kameraa voisi raahata mukanaan. Olin jo muutenkin kauan ajatellut, että puhelinkamerani kuvien tulisi olla tasoa, jota kehtaa julkaista myös täällä blogissa. Huawein P8 tuntui olevan vastaus tähän pulmaan! (Itse asiassa P8:lla saa niin isoja ja ammattimaisia kuvia, että niitä joutui jopa erikseen pientämään, jotta blogialusta otti ne vastaan. Kauas on siis menty ensimmäistä kamerakännyköiden pikselihöttöisestä kuvatasosta)
Nyt voinkin ilolla kertoa, että pääsen seuraavat neljä viikkoa treenaamaan kuvaamista ihan oikean huippukuvaajan opissa. Ja niin muuten pääset sinäkin! Veikko Kähkönen on nimittäin koonnut omat kuvausvinkkinsä Huawein nettisivuille niin, että kuukauden ajan, kerran viikossa, ilmestyy sivuille uusi ohje, jolla omaa kuvaamistaan saa kehitettyä. Samassa vinkissä myös Huawei kertoo, kuinka Veikon viikko-ohjeen voi kätevästi toteuttaa P8-puhelimella.
Niin ja liittyypä kuvausvinkkeihin myös aika mahtava kisakin. Tässä ohjeet ja info siitä:
- Lue Veikko Kähkösen ja Huawein kuvavinkki viikottain täältä.
- Treenaa omaa kuvaamista vinkin avulla. Kun olet tyytyväinen kuvaasi, jaa se Instagramissa hästägillä #makeitvisual. Vinkit ilmestyvät 8.6, 15.6, 22.6 ja 29.6, joten voit osallistua kisaan peräti neljä kertaa. Osallistumisaikaa on koko viikko, eli vinkkimaanantaista samaisen viikon sunnuntaihin.
- Jaettuasi kuvasi Instagramiin Huawei nostaa kuvasi esille myös kisasivuillaan.
- Joka viikon lopuksi Veikko katsoo kaikki kisaan lähetetyt kuvat läpi ja valitsee näistä kaikkein onnistuneimman otoksen. Viikko-ohjeiden noudattamisessa on siis pointtinsa. Jokaisen viikon onnistunein otos palkitaan P8-puhelimella (499 e). Lisäksi kaikkien kuvaajien kesken arvotaan 800 euron tuotepaketti.
- Varsinkin Huawei-vinkit onnistuvat toki parhaiten merkin omalla puhelimella, mutta kisaan voi osallistua millä tahansa kamerakännykällä kuvaten!
Veikon viikkovinkki numero 1 liittyy rajaamiseen ja sommitteluun: “Rohkea rajaaminen auttaa tuomaan kohteen paremmin esiin. Karsi turhia elementtejä kuvasta ja tee tilaa oleelliselle.”
Huomasin, että bloggaamisessa tämä vinkki on tullut jo aika päivää sitten tutuksi. Kun koti on kaaos, voi blogikuva silti näyttää hyvinkin erilaiselle kuin todellisuus. Vai mitä sanotte postauksen alun kuvista? Vasemmalla siis kuva autenttisesti silmäiltynä, oikealla rajattu versio ilman, että olen muuttanut lähtökohtia mitenkään. Eipä ihme, että olen kuullut joskus sanonnan: You don`t take a photo, you make it.
Hyviä kuvaushetkiä!
-Karoliina-
// Postauksen kuvissa käytetty Huawei P8 -puhelinta //
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (8)
Jo pelkästään kesäkuun postauksissa sulla on kuusi yhteistyöpostausta…. Täytyy sanoo et nykyisin skippaan melkein täysin sun blogin. Sitten kun tulen katsomaan niin taas on joku arvonta tai yhteistyöpostaus.
No onpas harmillista, että jotkut näkevät yhteistyöt jonkin myymisenä (oletan, että se on se mikä siinä ärsyttää), eikä postauksina, joista saa vinkkejä. Mä kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Olen siis onnellinen kaikista niistä vinkeistä mitä oon blogien kautta saanut. Kuten vaikka siitä mikä puhelin on millä saa ne parhaat kuvat:)
Eihän kukaan oikeasti omassa blogissaan suosittelisi sellaista mihin ei usko. Mulla on ainakin sellainen tunne susta, että oot avoin ja suora tyyppi. Eli luotan sun sanaan myös yhteistyöjutuissa.
Kivat kuvat olit tähänkin postaukseen ottanut. Se on välillä hauskaa nähdä ympäristö sen rajauksen ulkopuolella.
Rentoa Juhannusta !
[…] Millainen todellisuus jää blogikuvien ulkopuolelle, eli valokuvas- ja rajausvinkkejä […]
Juurikin näin: Kerran blogini sisältö on vaihtelevaa, ei kaikkien tarvitse lukea kaikkea. Voi poimi ne omasta mielestä kivat jutut. Ihanaa, että hippipostaus kolahti 🙂
Niin tosiaan. Eihän tänne ole pakko tulla. Vaikka kiva on, kun tulette 🙂 Ja kritiikkikin on tervetullutta. Kunhan se perustuu faktaan! Valoa 🙂
Kummallista valittamista. Teen itse niin et jos aihe ei kiinnosta ni en lue..kuten mainokset ja kilpailut. Mutta esim olenko muuttumassa hipiksi? kirjoitus oli ihanaa luettavaa kun itekkin mietin ja tunnen samoja asioita.
Kaikkien mieliksi ei voi olla.
Kiitos kivasta blogista 🙂
Jos on niin kauheeta niin ei ole pakko lukea. Ihan oma valinta. Skippaa ihan rauhassa, jos ei kiinnosta. Moi vaan.
Itse asiassa: Yhteistöitä on ollut kesäkuussa 4/14. (Se, että julkaisen vain kisan voittajat, ei mielestäni ole yhteistyöpostaus, vaan ilmoitus. Mutta jos nekin lasketaan mukaan, luku on 5/14.) En oikein edelleenkään ymmärrä, mikä näissä yhteistöissä on niin kauheaa. Jos saan arpoa Lintsi-lippuja tai puhelimet, luulisi, ettei se ainakaan lukijoita haittaa. Mutta toki ikävää, jos näin koet. Itse pidän näitä mukavana piristyksenä ja osana työtäni. Lisää aiheesta voit lukea täältä : http://kolmistaan.bellablogit.fi/bloggaamisella-saa-helposti-rahaa-ja-il…
Kivaa kesää 🙂