kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 28.06.2015

Ripsipidennyksille allergisoituminen

Teksti
Karoliina Pentikäinen
38 kommenttia

No niin. Sieltähän se sitten tuli. Nimittäin allergisoitumiseni ripsipidennyksille.

Ei toisaalta ollut ylläri. Olihan minua jo keväällä muutamaan otteeseen kutittanut ripsetyvestä, mutta en ollut ripsihuoltajieni kyselyistä huolimatta kertonut tästä mitään. Anteeksi siitä, Kitty Cat Beauty Centerin tytöt! Ripsihuoltajani nimittäin kyselivät jokaisen ripsihuollon yhteydessä, eihän minulla ole ollut mitään oireita. Mutta koska en ollut vielä valmis luopumaan unelmaräpsyistäni, en voinut asiaa myöntää. Tiesin nimittäin, että siihen olisi loppunut ripsipidennysurani, koska he eivät koskaan olisi antaneet minun jatkaa ripseilyä oireet saatuani. (Sellaista jos mitä, kutsun muuten ammattitaidoksi. Ihanaa, että myös asiakkaasta välitetään, eikä vaan rahanahneesti tehdä sellaista, joka voisi vahingoittaa asiakasta).

No. Nyt viimeisimmän ripsihuoltoni jälkeen minua on useana päivänä kutittanut ripsityveä niin paljon, että luomeni ovat olleet jopa vähän punaiset ja turvonneet. Kieltäminen ei enää auttanut, joten oli katsottava totuutta silmiin (kirjaimellisesti). Luulen, että koska nyt on muutenkin allergia-aika meneillään, ei kroppani vaan kestä tätä ekstraärsytystä. Vähän sama kuin omenan kanssa : Kovaan siitepölyaikaan olen ompuille allerginen, mutta siitepölyajan ulkopuolella voin syödä niitä ilman mitään oireita.

Kittycattiläiset kysyivät vielä, haluaisinko jatkaa ripsipidennyselämää allergialiiman kanssa (josta en ole koskaan saanut oireita), mutta päätin, että nyt saa jäädä tämä aikakausi taakse. Ainakin hetkeksi! Minulla on nimittäin niin rasvainen iho, että vaikka monilla muilla allergialiima tepsii hyvin, minulla ei sen kanssa ripset pysyneet kovinkaan hyvin. Ja siihen en vain jaksa ryhtyä, että ramppaisin ripsihuollossa parin viikon välein.

Koska olin jo autuaasti ehtinyt unohtaa, kuinka luomuripsillä elellään, marssin keskiviikkona Stockalle ja ostin kasan silmämeikkitarpeita. Niitä tavallisia, joita aina ennenkin käytin : Shiseidonin ripsitaivuttimen, Lumenen Rasberry Miracle Eyelinerin sekä Helene Rubinsteinin Lash Queen Mascaran. Uutena tulokkaana nappasin ostoskoriini Talikan ripsiseerumin. Olen kuullut näistä seerumeista kyllä kauhujuttuja, mutta nyt on hätätilanne. Vaikka väitettäisiin muuta, aina oma kokemukseni on, että ripsipidennysten jälkeen omat ripseni ovat lyhyemmät kuin normaalisti. Tämähän ei siis johdu siitä, että ne olisivat katkenneet, vaan yksinkertaisesti siitä, että ne, jotka ovat ilman ripsitupsua, ovat niitä kaikkein tuoreimpia ja lyhempiä karvoja.

En poistattanut ripsiä ripsiteknikolla, vaan luotan siihen, että ne tippuvat itse aika pian, kun aloin käyttää taas öljypohjaista meikinpoistoainetta.

Nyt jo siellä ruudun takana on vertaistukea räpsyripsistä töppöripsisiksi tulleille, antakaa kuulua itsestänne! Niin ja jos kiinnostaa, voin laittaa kuvia myös ripsienkasvatusprosessista ja sen etenemisestä. Nyt tilanne on tämmöinen, että vielä muutamat sitkeät tekokarvat edelleen silmissäni ovat, vaikka öljy onkin niistä monet jo irrottanut.

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (38)

Onko tuo Shiseidon ripsentaivutin susta paras? Olen etsiskellyt hyvää mallia, mutta ilman mitään vinkkejä noista on aika vaikea tietää…

Ei minulla ainakaan jää. Yöllä kuitenkin hinkaantuu tyynyliinaan ja kuluu pois. Kookosöljy on paras silmäneikin poistaja ja sopii herkille silmille koska on tosiaan ihan luonnon oma putsari!

Toimii!

Risiiniöljy todella toimii! Kun joka päivä laittaa, niin jo parissa viikossa huomaa, että ripset ovat tuuheammat ja pidemmät! Suosittelen kokeilemaan:)

Itsehän en ole ripsipidennyksiä harrastanut juuri tuon allergisoitumisen takia. Mutta tuli mieleen että joku oli kirjoittanut aiheesta ennenkin ja juuri tuo risiiniöljy. Niin sehän oli Ida Jokikunnas. Kannattaa tsekata toukokuun postaus aiheesta!

Ou nou 🙁 Olen itse herkistynyt semisti rakennuksien sisäilmalle (työskentelen koulussa, jota on remontoitu ja kunnostettu vuosikausia ja evakossa olen ollut vaikka missä…), se aiheuttaa ongelmia milloin missäkin. En ole pahiten herkistynyt, jos vertaa kollegoihin, mutta en voi vaihtaa mitään käyttämääni kosmetiikkaa mihinkään koska ”uusi” tuote aiheuttaa aina ongelmia. Deodorantin vaihdosta tuloksena oli viikon tuplakuuri antihistamiinia…! Ripsien pidennykset minulla on ollut kohta kaksi ja puoli vuotta. Joskus tekisi mieli laittaa alaripsiin ennen käyttämääni ripsaria, mutta sen joudun kyllä heti pesemään pois kutinan ja turvotuksen takia. Pidennykset ei aiheuta minkäänlaisia oireita ja olenkin miettinyt että jos niistä luopuisin en varmasti pystyisi mitään silmämeikkiä käyttämään. Onneksi näin!

Voi miten pelottava kokemus! Silmäasioiden kanssa ei pidä kyllä leikkiä, hui 🙁

Toimiiko?

No oho! Eikös siitä jää rasvaiset luomet seuraavalle päivälle asti?

No hei, tuohan kuulostaa hyvälle!

Voi että, en tiedä, miksi näkyy noin 🙁

No sepäs se: Näissä ripsissä on puolensa ja puolensa!

Kuule: Mä voisin pitää tälle ripsentaivuttimelle kokonaisen oodin! Ostin ennen niitä 3-5e hintaisia (Seppälä,H&M..) taivuttimia, ja koska taivutus on mun silmämeikin The Juttu, täytyi uudet ostaa aina kuukauden välein. Ne kun löystyvät, eivätkä enää toimineet. Edelliset Shiseidonit kestivät mulla 1,5-2 vuotta (yhdellä tyynyllä! varatyyny tulee mukana), joten nämä tosiaan maksavat itsensä takaisin. Stockalla oli 27e, mutta laivalta taisin ostaa edelliset alle kahdella kympillä. Suosittelen todella!

Minulla pitkään käytettyäni pidennyksiä alkoivat silmät pari pvää huollon jälkeen kutiamaan aivan , kun siellä olisi ollut roskia. Näkökyky myös huononi pikkasen. Revin ripset itse pois ja tietysti omiakin lähti siinä mukana. Jouduin turvautumaan silmälääkäriin, kun näkö ei oikein palannut. Sarveiskalvolle oli ilmestynyt valkoisia läikkiä(lääkärin mukaan samanlaisia, kun iho kuivuu ja siihen tulee läikkiä), jotka ilmeisesti olivat tulleet liimasta. Kesti jonkun aikaa ja käytin silmätippoja kostuttaakseni silmiä niin näkö parani ennalleen ja ripset kasvoivat takaisin ilman vippas-konsteja. En enää uskalla ripsiä kokeilla vaan pitäydyn omissa.

Risiiniöljyä ruohonjuuresta! Luomusti ihanat ripset!

Moikka! Mä poistan kaiken silmämeikin kylmäpuristetulla luomukookosöljyllä, lähtee myös vedenkestävä! Pian käytön aloittamisen jälkeen aloin saada kommentteja kasvaneista ripsistä ja kappas! Nehän olivat oikeasti kasvaneet. ?

Mullahan ei silmät kestäneet myöskään ripsien pidennyksiä. Luomista tuli turvonneet ja arat ja ripset tippuivat alle viikossa pois.
Mä olen käyttänyt ripsiseerumia ja oon tykännyt.

Kokeilepa omien ripsien kasvuun risiiniöljyä! Kokeilin itse ja eron huomasi selvästi (tosin ei tietenkään vedä vertoja ripsien pidennykselle). Risiiniöljyä saa apteekeista eikä maksa paljon!

Itsellä tuli niin paha reaktio viimeiseksi jääneestä huollosta, että silmäni lähes muurautuivat umpeen. Oli pakko poistattaa ripset, ja kyllä. Ei ollut itku kaukana kun peilistä ripsiä katsoin. Minulla on luonnostaan todella pitkät ripset ja silloin ne olivat todella nysät ja kärsineet..Onneksi siitä ne toipuivat hiljalleen..
Kovasti kiinnostaisi ripsiä kokeilla, mutta toisaalta on ”helpompaa” meikata/poistaa meikit ilman niitä..toki kesällä ei tarvitsisi muuta meikkiä, mutta.. 🙂

btw, minkäköhän takia osa postauksista näkyy bloglovinissa kokonaan (tämä esim) ja osa ei? On pieni juttu, mutta valitettavasti ne mitkä vaativat nettiselaimeen siirtymisen, jäävät monesti lukematta.. :/

Mikä merkki sulla on käytössä?

[…] Ripsipidennyksille allergisoituminen […]

Mä kyllä suosittelen RefectoCilin Beautylash Growth Boosteria 🙂 Itse olen sitä käyttänyt, ja en voisi olla tyytyväisempi! En olisi ikinä uskonut, että nuo seerumit oikeesti toimii. Tällä hetkellä mulla on tuote tauolla, koska ripsistä tuli niin pitkät, että häiritsevät silmälaseja käyttäessä, kun ripset osuu kokoajan laseihin. 😀 Positiivinen ongelma onneksi..

No niinpä! Kertokaa!

No mutta onneksi mun allergisoituminen ei tarkoita, että sulle kävisi niin 🙂

Minulla kesti silmät allergialiiman. Mutta ripset eivät pysyneet kovinkaan hyvin, minulla on kai niin rasvainen iho. Tsemiä! Terkuin: Toinen töpöripsi

Anteeksi, että vastaus tulee vasta nyt. Hietsu, Roban UFF ja Hakiksen Fida.

Sain…jonotus kesti 4,5 h. Heräsin asiaan vasta pe (kun lähtö reissuun oli ke), joten aikoja ei enää saanut 🙁

Mutta onneksi suurin osa ei kuitenkaan allergisoidu!!

Mä olen jo vuosikausia jahkaillut ripsipidennysten ottamisen kanssa. Silmäni ovat TODELLA herkät ja pelkään myös allergisoituvani niille nopeasti. Vielä en ole siis asiassa edennyt suuntaan tai toiseen, vaikka upeat räpsyripset olisivatkin kesällä niin kätevät! 🙂

No onneksi tosiaan! Ja voi että nuo sisäilmaoireet ovat kurjia…tiedän kokemuksesta ja lähipiiristä 🙁

Kumpikohan olis sitten parempaa kookosöljy vai risiiniöljy??? Ja halvempaa?

Taidanpa kokeilla minäkin… 🙂 Kiitos vinkistä!

O-ou! Just tänään ekaa kertaa ihan vakavissaan harkitsin ripsitupsuja………. >:o

Minulla oli ripset vuoden, kunnes alkoivat oireilee 😮
Nyt oon pitäny 3 kk taukoa,ja kokeillaan sitä herkkiensilmien liimaa. On niin lyhyet nämä omat ripset 🙁 ei näihin totu!:-o

Heippa! Mitkä ovat helsingin parhaat kirppikset?

Mullakaan ei jää, mutta oma iho on kuiva korppu, joka hörppäsee tuon öljynkin hyvin nopsaa! Ehdottomasti atoopikon pelastus silmämeikinpoistoon tuo öljy.

VICHY LIFTACTIV SERUM 10 EYES AND LASHES ripsiseerumi 15 ml
Ostin tän apteekista, kun en muuta enää tän ripsitapaturman jälkeen uskaltanut hankkia 🙂

Risiiniöljy on apteekissa huokeampaa kuin luontaistuotekaupoissa…sitä on käytetty jo vuosikymmenet.
Saitko hankittua passin? Jotkut käyvät jättämässä anomuksen pinkukauoungissa, joissa ei tarvitse jonottaa tai varata aikaa..
Riihimäellä sai passin viikossa, mahtaako nyt olla sesonki ja hitaanpaa.Ilman henkkariapassia ei kannata matkaan lähteä….
Tarkistavat aika tiuhaan nykyisin asiakirjoja:)Aurinkoa kesään!

Kiitti, Kirsi!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X