kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 19.09.2015

Aarrekidin alekoodi + Piia Keto -fanitusta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
9 kommenttia

Kun muutimme vuonna 2011 uuteen kotiimme, olin aivan hulluna syvään violettiin. Ja jopa niin hulluna, että kotimme kaksi seinää, verhot, tyynyt ja kynttilät noudattelivat violettia värimaailmaa monta vuotta.

Sitten iski kyllästyminen. Ällötti KAIKKI violetti ja entinen suosikki muuttui inhokiksi.

Kunnes taas tänä syksynä. Ensin aloin himota violettia takaisin sisustukseemme, ja sitten löysin Piia Kedon Aarrekidille suunnitteleman Rainforest-kuosin. Rakkauden uudelleensyttyminen oli valmis.

Muutenkin Rainforest kolahtaa. Ja yllätyskö se. Olen jostain syystä aina rakastanut Piia Kedon tyyliä.

Itse asiassa, olen fanittanut hänen kuosejaan jo ennen kuin tiesin niiden olevan saman tekijän kynästä (vai tietokoneesta?).

F pääsi testaamaan Rainforest-kankaasta valmistettuja syksyn uutuusvaatteita. Ja sama mahdollisuus on myös teillä, koska alekoodilla KOLMIAARRE , saatte -15% hinnasta pois.

Loppuun vielä muutamia Aarrekidin kokovinkkejä:

  • Hameet ovat aika pientä ja kapeaa kokoa. Tilaa yhtä koko suurempi kuin normaalisti.
  • Mekot taas puolestaan ovat melko pitkiä. Itse ainakin tykkään pukea F:n melko lyhyisiin helmoihin, ettei mekko ole tiellä liikkuessa. Omaan makuuni Aarrekid-mekkoihin ei ainakaan kasvunvaraa kannata ostaa. Ja ne menevät varsin hyvin vielä ”liian pieninäkin”, koska leveyttä riittää.
  • Paidat noudattelevat normaalia kokoa. Samoin leggarit (tosin nilkat ovat usein aika kapeat).

-Karoliina-

.

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (9)

Onpa muuten tosi kiva kuosi! En automaattisesti innostu tämäntyyppisistä kuoseista, mutta tämä on kyllä kiva. Ja taitaapa ihan nousta kaikkien aikojen Aarrekid-suosikiksi!

Vitsi tuo F on lutunen 🙂

<3

Voi kun olisi aikuisten vaatteita samasta ?

Voi elämä, miten kaunis lapsi.?

Uuh, voi kateus! Rakastan tuota kuosia. <3

Kuvista vasta itsekin näkee, kuinka hän onkaan kasvanut!

Munkin mielestä tämä on tosi kiva kuosi 🙂

Onpa aivan mahtavat kuvat F:stä! Niin ison tytön elkeet jo <3

Täytyy sanoa että on teillä uskomattoman kaunis tytär! Ja häätyy käyvä kyllä vilikasee nuita kuoseja, hyvältä näyttää!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X