kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.09.2015

Kun toista lasta ei kuulukaan

Teksti
Karoliina Pentikäinen
53 kommenttia

Kun Prinsessa Victoria ja Prinssi Daniel ilmoittivat toisen lapsensa odotuksesta, muisti media taas onnitella paria. Ihanien somestatusten ja netin kommenttiboksien vaaleanpunaisten höpinöiden lisäksi moni koki tarpeelliseksi muistuttaa, että oli todella jo aikakin saada Prinsessa Estellelle sisarus. Olihan aikaa Victorian ja Danielin esikoisen syntymästä mennyt jo vuosia, eikä tuleva kuningatarkaan ollut enää tyttönen.

Minun korviini nuo kommentit särähtivät, koska mielestäni niistä paistoi tietämättömyys siitä, ettei toista(kaan) lasta ihan noin vain tilata. Voi olla, että yhden lapsen saanti onnistuu, mutta syystä tai toisesta toista ei kuulukaan.

Viime vuosina olen lukenut aika paljon sekundäärisestä lapsettomuudesta. Kysehän on siis lapsettomuudesta, jossa pari on saanut jo yhden lapsen, mutta toista ei sitten kuulukaan. Syitä voi olla monia. Ehkä vuosien kuluessa parin hedelmällisyys on luonnollisesti laskenut, jompikumpi tuplavanhemmiksi halajavista on sairastanut jonkin hedelmällisyyteen vaikuttavan sairauden esikoisen syntymän jälkeen, tai sitten toinen vauva antaa odottaa itseään, eikä syytä tähän tiedetä.

Vaikka sellainen lapsettomuus, jossa parilla ei ainuttakaan lasta ole, on ainakin omasta mielestäni vielä raaempaa, on sekundäärilapsettomuudessakin omat kipupisteensä. Ensinnäkin ympäristön hienotunteisuus – kuten nyt vaikka Victorian ja Danielin tapauksessa huomaa – ei ole huipussaan. En tietenkään tarkoita, että Ruotsin kuninkaallinen pari olisi kärsinyt lapsettomuudesta, mutta kyse ei olekaan nyt siitä. Kommentit kertovat ajatusmaailmasta, joka toisen lapsen ”hankintaan” usein liittyy.  Siihen liittyvät kysymykset kun saatetaan esittää paljon suoremmin ja ilman epäilystäkään siitä, etteikö pari voisi toista lasta saada.

Ympäristön suoruuden lisäksi moni sekundäärilapsettomuudesta kärsivät kokee, ettei hänellä ole ”lupaa” surra. Jos on jo kerran äiti/isä, usein oletetaan, ettei lapsen saantiin liittyvät ongelmat aiheuta yhtä paljon surua kuin niille, jotka vasta odottavat sitä ensimmäisen lapsensa saapumista. Näissä tapauksissa surua saattavat herättää kuitenkin esimerkiksi tuntemukset siitä, ettei voi tarjota lapselleen sisarusta ja sellaista perhettä, jossa leikkikaveri ja paras ystävä olisivat verisukulaisia. Myös yleisesti hoettavat kommentit siitä, miten ainoat lapset ovat itsekkäitä tai kovia, voi purra sekundäärilapsettomuudesta kärsiviin pariskuntiin aika kovastikin.

Toivotaan, että sekundäärilapsettomuudesta puhuttaisiin enemmän, ja ehkä myös loukkaavat kysymykset ja kommentit aiheen tiimoilta samalla vähenisivät, kun tietoisuus asioista kasvaa.

Kivaa iltaa ja erityisen paljon halauksia teille kaikille vauvaa halajaville! Ekaa, tokaa tai vaikka sitä viidettä.

-Karoliina-

*kuva: Iina

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (53)

Kiitos tästä postauksesta – kyynelsilmin luin.

Meidän esikoinen ja ainokainen on nyt viisivuotias ja olemme toivoneet hänelle sisarusta jo useamman vuoden. Ns. yritystä on takana parisen vuotta, johon sisältyy yksi varhainen keskenmeno. Esikoinen sai alkunsa tosi helposti ja nyt kun toista ei sitten ole kuulunutkaan, on mieli kyllä ollut aika maassa ja syitä on pohtinut, että miksi meille ei sitä toista voida suoda. Myös muutamien sukulaisten utelut aina nostavat asian mieleen.. Ja toden totta tuota saa kuulla, että onhan teillä kuitenkin jo se yksi! Niin onhan meillä ja oon tosi kiitollinen siitä, mutta kyllä minä silti suren, kun en toista kertaa ole saanut raskautta ja vauva-aikaa kokea. Mutta toivoa ei ole vielä menetetty; ehkä jonain kauniina päivänä..

Onnea teille odotukseen ❤

Ihmellä tai hoidoilla: Onnea ja voimia koitokseen!!

Samoin teille !! Ja tsemppiä!!

Oi miten onnellinen tarina lopulta ?

Kiitos, kun kommentoit ❤ Voimia!!

Kiitos tästä <3 minulle sekundäärinen lapsettomuus on yksi elämäni kipeimmistä asioista. Meillä ensimmäinen lapsi saatiin vuoden yrittämisen jälkeen, toinen raskaus päätyikin keskenmenoon. Kolmas raskaus taas jatkui loppuun asti ja meillä on siis kaksi ihanaa lasta, nyt molemmat jo koululaisia. Kuopuksen jälkeen toivoin niin vielä kolmatta lasta, mutta keskenmenot alkoivat seurata toisiaan…raskaudet lähtivät alulle yllättävän helposti verrattuna ensimmäisiin, mutta toistuvasti myös keskeytyivät. Niinpä yhteensä viiden keskenmenon jälkeen jouduin toteamaan, ettemme uskalla enää yrittää, tuntuu ettei oma mieli enää kestä keskenmenoja järkkymättä, ainakaan heti perään. Toisaalta kaksi lasta tietenkin riittää ja osaan olla heistä kiitollinen, mutta tilanne olisi niin kovin erilainen, jos tämä olisi oma valinta. Omasta tilanteesta tuntuu niin väärältä valittaa sen kipeydestä huolimatta, koska toiset ovat jääneet kuitenkin ilman lasta, joten useimmiten tätä asiaa ei tule jaettua.

voi niin tuttua niin tuttua…
Meillä poika täyttää kohta 7 vuotta ja toista lasta ei ole siunaantunut. Tosin poika tuli tähän maailmaan hoitojen avulla. Nyt ei ole sitten mikään auttanut ja pelko on kova, että poikani jää ainoaksi lapseksi. Tekisin mitä vaan, että saisin olla kahden lapsen äiti. Hän on välillä kysellyt sisarusta, mutta vaikea se on selittää ettei niitä lapsia niin vaan tule.

Noihin uteluihin tuli stoppi siinä vaiheessa, kun poika meni eskariin. Vaikka kaikki tiesi hoidoista niin silti se utelu vaan jatkui. Kovasti aina sanoin, että ei niitä niin vaan tehdä, mutta silti aina vaan kyseltiin. Onneksi eivät enää kysele, saattaisin sanoa jo ehkä vähän rumasti takaisin…

Kuin suoraan omasta elämästä… Niin koskettava kirjoitus – taas. Tiedän NIIN hyvin miltä tuntuu. Yksi pienokainen on, mutta toista ei tule kuin jonkun ihmeen toimesta ja on raastavaa, kun ihmiset kyselee. Ymmärsin muuten jostain Victorian aiemmasta haastattelusta, että ei heillekään ensimmäisen lapsen tulo mikään helppo juttu ollut. Mutta paljon ymmärtämättömiä tässä maailmassa riittää. Tärkeintä on tehdä rauha itsensä kanssa, jotta kaikkea tätä jaksaa.

Moikka, aihealue tuttu täälläkin. Esikoinen tuli helposti. Toinen raskaus alkoi helposti, kaikki muu menikin päin honkia, keskenmeno, verensiirto, kaavinta, hormoneja.. Kolmas raskaus alkoi helposti, jälleen kaikki pieleen, keskenmeno, kaksi kaavintaa.. tutkimuksia, hormoneja, mitään vikaa ei löytynyt. Nämä prosessit kestivät kauan ja olivat raskaita. Tutkin sekundääristä lapsettomuutta silloin aiheena ja tein surutyötä, että esikoinen jää ainoaksi. Päätimme kuitenkin pohdinnan jälkeen yrittää vielä yhden kerran ja onneksi, sillä vihdoin kaikki meni niin kuin piti ja nyt meillä on kaksi lasta ja perhe on täysi.
Milloinkaan en enää kysy, ”koska teille tulee toinen?”

Tämä on totta ja meillä myös sama tilanne. Ensimmäinen lapsi on superrakas ja aarre, mutta tieto myöhempien raskauksien mahdottomuudesta tuntuu kuristavalta. Tällöin utelut seuraavasta lapsesta tuntuvat kamalilta, koska en halua sairauttani jakaa kaikille.

Tärkeästä aiheesta kyllä kirjoitat, musta tuntuu että tämä jää aina jalkoihin keskusteluissa eikä aiheesta juuri puhuta. Itselläni on lapsettomuustausta, jo nuorena lääkäri sanoi ettei lapsia tule ilman apuja ja niinhän siinä kävikin. Kolme vuotta odotettiin esikoista joka sitten saatiin lääkkeiden avulla, toisesta lapsesta alettiin haaveileen kun esikoinen täytti vuoden. Eikä sekään helpolla tullut, lapsilla on ikäeroa 2.5v ja olen heistä todella kiitollinen enkä toivo enempää. Itselläni on paljon sisaruksia ja en osaisi kuvitella elämääni yksilapsisessa perheessä, enkä halunnut itsekään vain yhtä lasta. Mutya mielestäni tässä ei ole yhtä oikeaa, jokainen tekee omat ratkaisunsa jos kokee että yksi lapsi on hyvä niin se silloin varmasti on.

Kirjoitit tärkeästä aiheesta, joka on ollut omassa elämässä pinnalla nyt puolitoista vuotta. Meidän tytär täyttää ensi vuonna kolme ja toinen lapsi on ollut haaveissa siitä lähtien, kun esikoinen täytti vuoden eli reilut puolitoista vuotta.
Esikoista ei tarvinnut juurikaan yrittää, kunnes antoi jo kuulua itsestään.

Olen itse ainut lapsi, joten tiedän, että niinkin voi elää varsin ihanan lapsuuden, mutta sisälläni on todella vahva tunne siitä, että meidän perheestä puuttuu vielä toinen lapsi ja en saa sitä ajatusta mitenkään pois, vaikka tämä yksikin tytsy on maailman rakkain ja mieheni kanssa ei enää muisteta, millaista vuodet ilman häntä olivat.

Sekundäärinen lapsettomuus sattuu, sillä tietää yhden lapsen kautta, mitä kaikkea mieletöntä elämään tulee lapsen myötä.

Tsemppiä kohtalotovereille ja olkaa kärsivällisiä (toisin kuin minä)! <3
Asioilla on tapana järjestyä.

Moikka, hyvä kirjoitus. Me saatiin esikoinen ns. Helposti mutta toista ei kuulunutkaan. Kolme ja puolivuotta kärsin ihan hirveästi, kun vauvakuume oli todella kova mutta lasta ei kuulunut. Kaksi keskenmenoa sen sijaan saimme kärsiä. Ystävät ympärillä sai tuossa ajassa lapsia vaikka kuinka ja mä yritin jotenkin iloita muiden puolesta.
Toki esikoisen olemassaolo auttoi, sekä lyhytaikaiset sijaislapsemme, mutta rankkaa oli.
Nyt esikoinen on 7v ja kauan toivottu kuopus ens kuussa 1v. Sieltä hän vaan tuli kun olimme jo toivomme menettäneet ja nyt on ihana seurata veljeksiä. Isosta ikäerosta on myös paljon etua vaikka sitä alkuun surinkin.
Mietin itsekin tätä aihetta kun kuulin kuninkaallisten vauvauutiset.

Kiitos taas kirjoituksesta ja varsinkin aihevalinnasta.

Itse kärsin primäärilapsettomuudesta ja viisi vuotta meni yrityksen alusta siihen, että lapsi syliin saatiin. Takana seitsemän inseminaatiota, kaksi keskenmenoa ja ivf, josta lopulta tärppäsi.

Muistan niin ne jatkuvat kyselyt häiden jälkeen, kun lasta ei heti kuulunut. Se sattui todella, kun ihniset kysyivät ja ihmettelivät asiaa. Lopulta päädyimme läheisille kertomaan, että ongelmia on ja kyselyt loppuivat, tai ainakin vähenivät.
Edelleenkään emme tiedä, mistä lapsettomuus meidän kohdalla johtui, mutta toisaalta ei sen ole väliä. Nyt olemme onnellisia omasta pienestä tytöstämme ja aika näyttää, saammeko koskaan pikkusisarusta.

Iso halirutistus teille 🙂

Todella hienoa että kirjoitat tällaisesta aiheesta! Moni miettii, harva puhuu. Meillä ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan hyvin nopeasti kun päätimme että alamme yrittämään. Nyt, kun toista lasta haaveillaan ei kaikki olekaan tapahtunut niin nopeasti. Vuosi on kohta kulunut ja kieltämättä monet epätoivon kyyneleet on vuodatettu. Mutta joka kuukausi silti tulee taas se toivo kun pettymys on ohitettu 🙂 eli ehkä jo tässä kuussa….

Lapsettomuus ei aina tarkoita sitä, että lasta ei voisi saada biologisesti. Syynä voi myös olla myös esimerkiksi sairaus, jonka vuoksi raskaus on liian suuri riski äidille. Sairaus estää myös adoption, sillä vanhempien täytyy olla perusterveitä. Vuoden kestävässä adoptioneuvonnassa käydään kaikki läpi juurta jaksain ja kaikki riskitekijät minimoidaan, tulevan lapsen etua ajatellen. Toki se on hyvä asia, sillä lapsi on aina se kaikkein tärkein, mutta katkerasti olen itkenyt useat kerrat, kun unelma niin biologisen kuin adoptoidun lapsen saamisesta on täytynyt haudata.

Hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta.
Me olisimme halunneet vielä kolmannen (elävän) lapsen, mutta viiden vuoden yrittämisen jälkeen päätimme lopettaa. Nyt lasta ei enää tarvitse tulla. Ensimmäisen lapsen menetimme myöhäisessä keskenmenossa, toisen lapsemme saimme muutaman vuoden odotuksen jälkeen, kolmas lapsemme tuli ihanan nopeasti ja tätä neljättä ei sitten kuulunutkaan. Nyt nautimme näistä kahdesta, jo isosta lapsesta. Kaikkien kommellusten jälkeen olemme onnellisia kun meillä on nämä kaksi ihanaa lasta. Lapsi on lahja, jota kaikki eivät voi saada, siksi se onkin niin hurjan kallisarvoinen.

Me emme ole joutuneet odottamaan plussaa kummankaan kohdalla, mieheni taisi jopa toisen lapsen ilmoitettua tulosta tokaista ”sua ei tartte ku kattoa ja sä pamahdat paksuksi”. Mutta voin hyvin kuvitella tuon surun, kun toista lasta ei kuulukaan. Koska vaikka olin todella onnellinen esikoisestani ja hän oli (on edelleen) mielestäni maailman ihanin esikoinen, mutta tuntui, että syliini mahtuu enemmänkin. Toisen lapsen saatumme, tunne täydemmästä perheestä oli aivan selvä. Tuli välitön tunne siitä, että näin kuuluu olla.

Nyt sen sijaan kamppailen mielessäni, olisiko vielä kolmannelle tilaa. Tunne sanoo kyllä, mutta järki hannaa. Aika näyttää.

Tuohon prinsessa Victoriaan, eivätkö todella kärsineet jonkinlaisesta lapsettomuudesta? Minulla on jostain syntynyt mielikuva, että sekä Estellen että nyt tämän toisen kanssa ei suinkaan ole ollut kyse siitä, etteikö vauva olisi ollut tervetullut, vaan raskautta ei vain kuulunut. Voi olla, että se mielikuva on muuten vain syntynyt päähäni.

Vielä lopuksi, toivottavasti te olette päässeet jonkinlaiseen yksimielisyyteen asiasta omalla kohdallanne!

Kiitos tästä postauksesta! Kirjoitit, että ”Myös yleisesti hoettavat kommentit siitä, miten ainoat lapset ovat itsekkäitä tai kovia, voi purra sekundäärilapsettomuudesta kärsiviin pariskuntiin aika kovastikin.” Tämä sama pätee myös niihin perheisiin, jotka ovat itse valinneet yksilapsisuuden, ovat siis tietoisesti tehneet lapsestaan tuon itsekkään ja jättäneet julmasti vielä ilman sisaruksia.

Itselläni ei ole lapsia eikä ole ajankohtainen aihe mulle millään lailla mutta mielenkiintoista luettavaa kuitenkin, tälläinenkin ongelma on olemassa. Pystyn kyllä ymmärtämään mitä tarkoitat.

Mutta eipä ole vähään aikaan särähtänyt korvaan mikään niinkuin tuo mitä sanoit ainoista lapsista! Voi luoja mikä kommentti. Millähän ihmeellä tuollaista voi perustella? Mulla menisi kyllä ihan arvostus tollaista laukovaa ihmistä kohtaan.. kyllä se ainoa lapsi oppii myötätuntoa ja ”pehmeyttä” (?? Mitä tällä edes haettiin?? Hellyyttä?) aikuisen esimerkistä. Itse työskentelen ala-aste ikäisten kanssa ja käytöksen perusteella ei todellakaan voi arvata kenellä lapsista on sisaruksia. Ei todellakaan. Myötätuntoisia ja tunnottomia löytyy ihan kaikenlaisista perheistä

Koskettavasta aiheesta kirjoitit. Itselläni on reilun kolmen vuoden yritys ja toivo siitä ensimmäisestä lapsesta. Takana on ensimmäinen toivontäyteinen vuosi, jota seurasi epätoivo, epäreiluuden tunne ja valtava suru, endometrioosileikkaus, lapsettomuushoidot, keskenmeno ja sekä läheisten, että tuntemattomien ihmisten jatkuva utelu, miksi emme perusta perhettä.
Iltaisin mietin, etten koskaan saa kokea äitiyttä ja arkisia hetkiä perheen kesken tai lapsen ensimmäistä kevätjuhlaesitystä. En voi tarjota miehelleni mahdollisuutta olla isä tai vanhemmillemme mahdollisuutta olla isovanhempia..
Ja jatkuvasti joku uteli, eikö jo kannattaisi perhettä miettiä, kun ei tästä enää nuorene ja yhdessäkin on oltu jo vuosia.
Valitettavasti ihmiset voivat olla todella ajattelemattomia, eikä itsellä ollut voimia asian oikeaa laitaa valottaa, mikä olisi ollut kaikkien kannalta parempi.
Hienoa, kun tällaisia asioita tuodaan esille, moni ehkä havahtuu siihen, kuinka paljon ajattelematon, pahaa tarkoittamaton kommentti voi satuttaa.
Itse vihdoin odotan sitä kauan toivottua esikoista, ja nyt pystyn jo ihmisille asiasta puhumaan. Ehkä jonkun toisen kohdalla osaa sitten toimia huomaavaisemmin, harva kun tahallaan kommenteillaan haluaa loukata.
Tulipas pitkä vuodatus! 🙂

hyvä postaus! lapsi kyselyitä tulee paljon ja monesti kysyjät eivät ole hienotunteisia. olemme yrittäneet mieheni kanssa ensimmäistä lasta 3 vuotta. toivoa ei ole vielä kokonaan menetetty ja ensimmäinen lapsettomuushoito aloitetaan alkuvuodesta. toivon ihmettä ennen sitä? kun/jos joskus lapsen saamme haluan asiasta kertoa, mutta nyt asian kertominen tekee liian kipeää. vain muutama ihminen tietää tästä.

Kiitos kirjoituksesta Karoliina. Tästä ei yleensä puhuta. Meillä esikoistytär kohta eskarilainen ja toista toivottu neljän vuoden ajan. Nyt hedelmöityshoidoilla. Ensimmäinen raskaus tuli helposti ja nopeasti. Eipä tätä olisi osannut odottaa itsekään. Voin kertoa, että ihmisten olettamukset siitä että ”kyllähän se toinen tulee kun on ensimmäinenkin” tai vaihtoehtoisesti ”onhan teillä jo se yksi” ottaa päähän ja kovaa. Hyvää syksyn jatkoa teille koko perheelle 🙂

Kiitos koskettavasta kirjoituksesta! Se oli kuin suoraan meidän elämästämme. Ensimmäinen lapsemme sai alkunsa helposti, lähes vahingossa. Toista yritimme vuosia. Minun on ennenkin pitänyt kommentoida sinulle, että te kolmistaan, olette kovasti samanlaisessa elämänvaiheessa kuin me silloin yhden tytön vanhempina. Lopulta päätimmekin olla kolmistaan, olimme tyytyväisiä, iloitsemme tyttärestämme ja opimme olemaan kaipaamatta toista lasta. Kunnes yllättäen tulin raskaaksi esikoisen ollessa seitsemän vuotias. Nyt meillä on kaksi ihanaa tyttöä,olemme nelistään ja perheemme on täysi 🙂

Tärkeästä aiheesta kirjoitat. Kiitos. Meillä odotetaan vielä iloisia uutisia siitä ensimmäisestäkin. Jospa pian.

Samoin ❤

Kiitos kirjoituksesta. Kyynelsilmin luin myös minä tämän.

Olin lukemassa tätä sinun postaustasi silloin kun julkaisit tämän,mutta mieheni tuumasi ohi mennen, että älä lue, lisäät itsellesi vain pahaa mieltä. ( tarkoittaen tätä positiiviseen sävyyn)Nyt oli kuiten pakko kaivaa juttusi esiin.
Meillä on 6-vuotias lapsukainen ja olemme yrittäneet saada toista varmaan jo 5-vuotta. Nyt olemme olleet hoidoissa, joista on tullut yksi keskenmeno ja toinen ei lähtenyt kasvamaan. Hoidot siis jatkuu. Mutta se suru, kun sitä toista ei kuulu tuntuu joskus niin ylitsepääsemättömältä ja vaikka kuinka pitäisi yrittää ajatella positiivisesti. Ja sanonnat, että hyvä antaa odottaa ja kaikella on aikansa ja paikkansa, niin ei sellaisia jaksa kuunnella. Itse olen aina haaveillut kolmesta lapsesta ja, että olisin saanut ne alle 3kymppisenä,nyt olen vähän yli 3kymmentä ja yksi lapsi maailmassa, josta olen äärettömän onnellinen, äidin oma kultakimpale!
Kiitos ja voimia myös teille! ❤

Itse pidän blogia sekundalapsettomuudesta, toki nyt ensimmäisen IVF tuoresiirron jälkeen raskaana, ultraa odotellessa. Neljä vuotta meni yrityksen aloittamisesta, kolme keskenmenoa. Tervetuloa tutustumaan!

http://www.sekundaarisestilapsetonko.blogspot.fi

Kiitos itsellesi oman tarinasi jakamisesta! Tsemppiä jatkoon ?

Hei, ja iso iso kiitos tästä tekstistä. Toivoisin kaikkien sen lukevan. Meillä yritystä saada 3,5v tytöllemme sisarus on nyt kestänyt runsas vuosi. Tänä aikana olen kokenut kaksi keskenmenoa. Raastavaa aikaa eikä helpota sukulaiseten vinkkaukset siitä, kuinka tyttömme olisi ihana isosisko ja kuinka N Y T olisi se aika saada se sisarus, että suhteet olisi tulevaisuudessa hyvät eikä etäiset.

Juuri nuo Prinsessa Victorian uutiset iski kovaa, sillä oma tyttöni on syntynyt 1 kk Estellen jälkeen ja pari kuukautta sitten keskenmennyt raskauteni olisi osunut nyt samoihin kun Victoria toinen.

Noh, mutta minulla on maailman ihanin tyttö ja olen onnellinen että hänet on minulle suotu.

Vaikea ottaa kantaa, onko sekundäärinen lapsettomuus samalainen surun aihe kuin ensimmäinen. Tai no, eihän se ainakaan omasta mielestäni oikein voi olla.
Itselläni on kokemusta vain siitä totaalisesta lapsettomuudesta ja vauvan odotuksesta. Monta vuotta yritimme, tuloksetta, vikaa ei löytynyt mutta kertaakaan en tullut raskaaksi. Inseminaatioita, 4ivf hoitoa joista sitten viimeisellä tärppäsi. Muistan toivoneeni, että tulisinpa joskus edes raskaaksi, vaikka saisin keskenmenon, jotta tietäisin, että se ylipäätään on mahdollsita.. Muistan, että tein 4 raskaustestiä vain sen takia, että sain katsoa sitä kahta viivaa tikussa. Kymmeniä kertoja olin tehnyt testin ja koskaan en ollut kahta viivaa nähdnyt, pettymyksiä surua ja toivttomuutta siitä, että enkö koskaan saa lasta syliini, emmekö koskaan voi olla äiti ja isi.. Sen suurempaa onnea ei voinut ihmisellä olla, kuin saada vauva syliin vaikean synnytyksen jälkeen. Joten ei, en usko, että sekundäärinen lapsettomuus voi olla samanlaista kuin se jos jää kokonaan ilman lasta yrityksistä huolimatta -etkä toki näin väittänytkään.
Minä kerroin tilanteestamme hyvin avoimesti kaikille ja voi sitä riemun päivää, kun sain kuulla, että hoitojen kautta meille olisi tulossa vauva. Meidän koko 20hengen työtiimi itki ja nauroi ja riemuitsi kanssamme.
Ja lohdutuksen sana sitten ketjussa joillekin lapsettomuudesta kärsineille – meillä on nykyään kolme lasta, kaksi ”luomuna”, ja ivf-vauvan jälkeen kakkosen ja hänen välillä ikäeroa 1v3viikkoa, joten niin ihmeellinen se luonto voi joskus olla 🙂

Tsemppiä teille haaveen toteuttamiseen <3

Tämä on aihe tosiaan, mistä ei tosiaan kuule paljoa puhuttavan. Lapsettomuudesta kyllä, mutta sekundäärilapsettomuudesta vähemmän. Moni ajattelee, että jos on se yksi niin jossain vaiheessa toinenkin. Ja jos on jo lapsi, niin sureminen lapsettomuudesta ei ole niin oikeutettua.

Victorian ja Danielin tarinaa en tunne, mutta jotenkin on tunne ettei heilläkään ehkä ihan helpolla raskaus ole alkanut. Tai sitten on? Mistä tietää. Itsellä elämä (tärkeät tapahtumat) ovat olleet hyvin samanlaisella aikataululla kun Victorialla. Ensimmäinen lapsi ei tullut meille ihan helposti, mutta toinen tuntuu vielä haastavammalta. Me vielä toivomme toista lasta. Mutta nyt ensimmäistä kertaa meillä on siihen paremmat mahdollisuudet… Saa nähdä miten käy..

Lapsettomuus on raastavaa, olipa kyse ensimmäisestä, toisesta, kolmannesta…ihan sama. Ja stereotyyppiset kommentit ainoasta lapsesta ovat aina kuulostaneet tietämättömien kommenteilta.

Kamalaa 🙁

Luen satunnaisesti blogiasi, mutta en ole kommentoinut aiemmin. Tärkeän aiheen otit esille. Lapsettomuus on niin moninainen asia.

Itse olen biologisesti lapseton, raskautumiselle annettu mahdollisuus 15 vuoden ajan. Ilokseni olen kuitenkin äiti kahdelle pojalle. Esikoisen saimme kotimaisen adoption kautta usean vuoden odottamiseen jälkeen. Kuopuksemme tuli meille pienenä lastensuojelun sijoituksen kautta. Häntäkin odotimme useamman vuoden. Lapsillamme on biologisesti ikäeroa 2.5vuotta ja perheeseemme he tulivat 4vuoden ikäerolla.

Lapsettomuus on noussut uudelleen pintaan, kun mietimme mahtuisiko perheeseemme vielä kolmas lapsi. Millä tavoin hän mahdollisesti tulisi perheeseemme jos olisi tullakseen? Meidän onneksi ulkopuolisten kommentit ovat loppuneet jo vuosia sitten. Ihmiset ovat monesti ajattelemattomia ja tökeröitä kommenteillaan.

Minä olen kertonut avoimesti sairauteni, jonka vuoksi en voi synnyttää, vaikka raskaaksi tulisinkin. Ymmärtämisen sijaan olen saanut paljon kyseenalaistamista etenkin omilta vanhenmiltani. Tuntuu pahalta, kun kertoo avoimesti diagnoosit, riskit ja oman synnytyskokemuksen, ja silti ajatellaan, että tämä on oma valinta. En edes uskalla adoptiota selvitellä pidemmälle, etteivät viranomaiset pääse toteamaan, ettei minusta ole äidiksi – vaikka jo olen.

Jotenkin tuntuu, että moni tajuaa edes jossain määrin olla hienotunteinen uteluidensa kanssa, jos parilla ei ole vielä yhtään lasta, mutta jos lapsia on jo yksi, pidetään ihan itsestään selvänä, että toinen tulee, kunhan sen vaan ”tilaa”. Itse sain vastailla ”hauskoihin” heittoihin toisen lapsen tekemisestä niin pitkään, että huumori meinasi loppua – kun samalla kuitenkin itkin kotona vauvahaavettani. Vaikeimpia olivat kuitenkin esikoisen ”Mikesi äidin masussa ole vauvaa, vaikka kaverin äidin masussa on?” -kysymykset. Meillä esikoinen tärppäsi aikoinaan heti, mutta pikkusisarusta yritettiin vajaa vuosi – ei ehkä pitkä aika verrattuna moneen muuhun, mutta tuntui ikuisuudelta niissä syvissä vesissä. Mutta onneksi, onneksi, vihdoin tärppäsi ja maaliskuussa meidänkin perhe on vihdoin nelihenkinen <3.

Olet täysin oikeassa, ja mielestäni nuo kommentit ovat kyllä niin stereotyyppisiä ja mustavalkoisia ?

Onpa surullista, ettei edes hoidoista kertominen lopettanut kyselyitä. Pistää vihaksi tuollainen! Tsemppiä teille ❤

Oi! Hieno loppu raskaalle yritykselle!

Onneksi lopulta kävi hyvin ?

Kärsivällisyyttä ja onnenpotkuja sinnekin!!

Pidän peukkuja ❤

Oi, mitem hyvin teille kaiken surun jälkeen kävikin!!

Samoin teille ?

Pidän peukkuja teille ?

Emmimaria ja Nappi: Kiitos, kun otitte tämän näkökulman myös esille!!

Juuri niin ❤

En ole kyllä kovinkaan paljon lukenut juttuja Ruotsin kuninkaallisista, mutta voit hyvinkin olla oikeassa!

Tsemppiä lapsipohdintaan!

Juuri näin!

Ei ole väärin surra. Sinulla on kaikki oikeis siihen!! Voimia ❤

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X