Mä ostin Hobby Hallin alesta jo viime kuussa mehulingon, mutta en ole saanut koko masinaa vielä tulille. Tarkoitus olisi, että tästä keväästä eteenpäin koko meidän perhe joisi terveyttä itse tehdyistä mehuista.
Mutta mitä te niihin mehuihin laitatte? En jaksa lukea koko nettiä läpi, joten nyt parhaita maku- ja terveyskomboja kehiin, kiitos!
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.
Kommentit (19)
Olen haaveillut mehulingosta myös. Toistaiseksi on jäänyt vielä hankkimatta, kun en ole täysin vakuuttunut sen todellisesta käyttöarvosta. Pelkään, että alkuinnostuksen jälkeen kone jää keittiön kaappeihin pölyttymään.
Olisikin kiva kuulla käyttäjäkokemuksia. Mitä on tullut tehdyksi ja kestääkö into ”lingotella” ensimmäisen kuukauden jälkeenkin? Entä se putsaus ja puunaus: meneekö hermot ajanmittaan?
Itse sain joulupukilta pitkään haaveilemani mehulingon! Aamuisin tykkään tehdä ihan vain pelkästä appelsiinista (josta tulee taivaallista!) Mutta kokeilussa hyväksi todetut on ollut myös; omena-lime, appelsiini-punajuuri-inkivääri, appelsiini-verigreippi-inkivääri…
Pitkä lista on vielä toteuttamatta!
Terveellisiä mehuhetkiä!
Meillä suosikki jota tehdään eniten on 3-4 porkkanaa, kolme neljä omenaa, 2cm pala inkivääriä ja 1kesäkurpitsa tai kurkku tai salaatinlehtiä u name it, meillä mehua juo minä mies ja tyttö kun sillä tuulella on.
Tässä hyvä variaatio 3-4porkkanaa, 2-3 omenaa ja sitruunan puolikas ( sitruksista poista kuori) TAI 1-2 appelsiinia. Hyvää tulee.
Tällaisia mehuja teen itse aika usein:
1 omena
1 päärynä
2,5cm pala kurkkua
2 kourallista pinaatin lehtiä
Pala parsakaalta
Lime
(Jäitä)
***
1/4 tuoretta ananasta
2 porkkanaa
1 punajuuri
2,5 pala inkivääriä
(basilikan lehtiä ja jäitä)
***
3 porkkanaa
kourallinen lehtikaalia
1/2 sitruuna
50g inkivääriä
***
2 kourallista lehtikaalia
1 punajuuri
25g inkivääriä
2 pientä porkkanaa
kourallinen pinaattia
1 omena
1 appelsiini
Tässä muutamia, noitakin voi soveltaa loputtomiin ja keksiä omia 🙂 Esim. pelkkä appelsiini, porkkana ja inkivääri toimii!
Jos saa suositella, niin kannattaa lainata kirjastosta aluksi muutama kirja, joissa on mehureseptejä. Niillä pääsee helposti alkuun. Esim. kirjat ”Vihermehut tehosekoittimella, mehustimella: smoothiet ja shotit” ja ”Mehukas detox: puhdista kehosi vastapuristetuilla mehuilla” ovat hyviä kirjoja, selkeät reseptit ja osa noista mun laittamista on noista kirjoista 🙂 Tuo eka kirja on nyt myös alessa Suomalaisessa ja Adlibriksessa. Toivottavasti näillä pääset alkuun 🙂
Omena, porkkana, punajuuri, appelsiini ja inkivääri.
Porkkanasta tulee mun makuun tosi makeaa mehua, joten tykkään laittaa appelsiinia/sitruunaa/limeä sekaan. Punajuuria ei tule käytettyä millään tavalla ruoan laitossa, joten mehussa saa sen terveysvaikutukset.
Lehtikaalia laitetaan silloin tällöin, mutta sillä on aika jyty ”puhdistava” vaikutus, että kannattaa tottumattomien kokeilla sitä kotipäivänä 🙂
Usein meillä on meininkinä, että linkoon heitetään mitä jaksetaan, ja aina on hyvää. Alussa ehkä se sellainen ”vihanneksen” maku (vaikea selittää, saattaa olla ihan mun omaa kuvitelmaakin se maku, koska tuli ihan pelkissä hedelmämehuissakin) vähän vaati totuttelua. Nykyään linko pyörii lähes päivittäin.
Kurkkua
omenoita
porkkanaa
pinaattia
Itsekin toivon, että tässä ei käy noin! Raportoin kevään mittaan 🙂
Kiitti!
Voiko salaatinlehdenkin laittaa linkoon? Ettei ole liian pehmeä?
Waude! Näillä eteenpäin!
Kiitos!
Mäkin olen innostunut aamujen supermehuista 🙂 Laitan sekaan vähän milloin mitäkin keksin ja mieleen tulee. Helpoin ja maukkain yhdistelmä on tähän saakka ollut ihan omenoita pari, porkkanoita muutama ja vähän inkivääriä. Joskus laitan vielä kokonaisen sitruunankin sekaan – eikä maistu kirpsakalta! 😉 Kirjoittelin itse asiassa omasta mehulingostani kokemuksia ihan hiljattain myös blogissani (http://beauty-highlights.blogspot.fi/2015/12/energiaa-aamuihin-voita-phi…). 🙂
Vahva suositus heittämään sekaan aina pinaattia tai lehtikaalta 🙂
Mulle kävi just niin, että kone on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen kaappiin pölyttymään. En tiedä johtuuko koneestani, mutta mun makuun mehuista tuli liian sakkaisia. Koneen puhdistus on kyllä aikamoinen operaatio, jos meinaa sen sihdin saada täysin puhtaaksi.
Täytyykin kaivaa kone jälleen esiin ja kokeilla josko sitä innostuisi uudelleen.
Kiitti 🙂
Otetaan nämä mukaan 🙂
Tsemppiä uuteen yritykseen!
En enää pystyisi elämään ilman mehulinkoa!! Suosittelen pitämään sitä esillä kokoajan ja ottamaan tavaksi mehujen tekemisen. Pian jo huomaa ettei ilman voi olla ☺️. Mulla ei oo mitään tiettyjä reseptejä,vähän fiiliksen mukaan ja mitä kaapista löytyy ?. Mutta paljon käyttämiäni on: omppuja,porkkanaa,sitruunaa,appelsiinia,jotain vihreää kuten lehtikaalia,parsakaalia tai pinaattia. Kurkkua. Päärynä kans ihana! Noita miksaamalla ,usein parikin ainesosaa riittää. Joskus paljon kaikkea. Sit melonit,viinirypäleet,mango, ananas,mandariinit,kesällä mansikat … Vain taivas on rajana ?. Ainiin inkivääri kans tosi jees mutta nyt oon raskaana ja se on kiellettyä ?.
Kiitos, kiitos, kiitos! Näillä pääsee jo pitkälle!