Kymmenen vuotta muuttaa ihmistä. Muun muassa näin:
- 20-vuotiaana ajattelin, että 30-vuotiaana minulla on vähintään 3 lasta, omakotitalo ja vakaa ammatti. – 30-vuotiaana minulla on yksi lapsi, kerrostalokämppä ja vakaa työ.
- 20-vuotiaana otin aurinkoa öljytyllä iholla. Mikä suojakerroin? – 30-vuotiaana kadun typeryyttäni auringon suhteen. Suojakerroivoiteita naamaan kesät talvet!
- 20-vuotiaana halusin ystävikseni vain minunlaisiani ihmisiä. Sosiaalinen olin silloinkin, mutta todelliset ystäväni pystyin laskemaan yhden käden sormilla. – 30-vuotiaana tajuan ystävien ja ihmisten erilaisuuden rikkauden. On ihanaa, että minulla on todella erilaisia ja eri-ikäisiä ystäviä. Nykyisin ystäviäni ei voi laskea edes kahden käden sormilla.
- 20-vuotiaana ajattelin, että kierrättäminen, ekologiset valinnat ja vihreä elämäntapa ovat vain ekohörhöjen puuhaa. – Nykyisin ajattelen, että jokaisen ihmisen on mietittävä valinnoissaan maapallon jamaa.
- Halusin olla ruskeasilmäinen, joten käytin ruskeita piilolinssejä. – Olen hyväksynyt luontaisen olomuotoni : Vihreät silmät ovat osa minua.
- 20-vuotiaana elämä tuntui loputtomalta, vaarat ja kuolema olivat jossain kaukana. – 30-vuotiaana tajuaa elämän rajallisuuden.
- 20-vuotiaana halusin näyttää vanhemmalle. Ja uskokaa tai älkää, pidin ulkonäöstäni eniten juhlien jälkeisenä päivänä, jolloin vähän turvonneet silmät saivat näyttämään minut mielestäni vähän katu-uskottavammalle. – 30-vuotiaana toivon, että edes joskus näyttäisin virkeälle. Edes silloin, kun oikeasti olen virkeä!
- 20-vuotiaana en varmasti koskaan miettinyt, kuuntelenko muita tarpeeksi tai kuinka voisin olla parempi ystävä tai perheenjäsen. Olin varmasti luontaisesti ihan ok-tyyppi, mutta paremminkin olisi voinut mennä. – Mietin yhä enemmän, kuinka voisin olla muille mukavampi. Jonkinlainen henkinen kasvu kiinnostaa koko ajan enemmän. Tekee mieli lukea elämäntaito-oppaita ja oppia muutenkin viisaammilta vuorovaikutuksesta.
- 20-vuotiaana 30-40-vuotiaat olivat niiiin vanhoja. – Eikös 30 ole uusi 20? Onhan?
Miten sinä olet muuttunut kymmenessä vuodessa?
-Karoliina-
*vuoden 2016 kuvan on ottanut Janita Autio
Kommentit (22)
Kiva postaus, mutta tuli tunne että onko oikeasti 30v jotenkin vanha ? Itse olen kanssa vuosimallia -85, enkä ole esim. Ajatellut elämän rajallisuutta. Nythän se elämä vasta alkaa! Ajattelen niinpäin, että onneksi vasta 30v. Ehtii tehdä elämässä vielä kaikkia huippujuttuja ja järkeä on toivottavasti enemmän kuin vaikka 5 vuotta sitten. Itsellä ei lapsia ja niidenkin kanssa ajattelen, että ehtii kyllä hyvin vielä, eikä ole mikään kiire.
20-vuotiaana olin opiskelija, asuin pienessä yksiössä kaupungin keskustassa. 3kymppiset tuntuivat vanhoilta ja tylsiltä 🙂 Haaveena minulla oli saada mies, lapsia, farmariauto, työpaikka, koira, punainen tupa ja perunamaa ennenkuin täytän 30.
Kaikki toiveeni täyttyivät paitsi koira, sekin vain allergioiden vuoksi :/
Nyt 3kymppiset tuntuvat nuorilta ja 2kymppiset lapsilta 😀
Itse rakastan olla 30+. Takana jo hieman elettyä elämää, ihana perhe, oma koti ja hyvä työ. Olen itsevarma, minulla on omia mielipiteitä, naamassa on hieman iän tuomaa särmää ja koen itseni naiseksi. 6 vuoden päästä koittaa uusi kymmenluku, muttei se ahdista tai pelota. Ikä on vain numeroita, asenne ratkaisee ?. Nuorempana en haaveillut lapsista, mutta nyt niitä on kaksi ihanaa. Kolmaskin on vielä ollut mielessä, kun eihän tässä vielä liian vanhoja olla…
Mulla on kohta 20-vuotta siitä, kun olin kaksikymppinen enkä mä edes muista, mitä olen ajatellut asioista kaksikymppisenä 🙂 Viihdyn silti hyvin näin vanhempana. Sitä jotenkin hyväksyy itsensä paremmin ja on tullut itseään kohtaan armollisemmaksi. Paljon on ehtinyt käydä asioita läpi ja kaikesta on jotain oppinut. Että ehkä tässä ollaan ainakin piirun verran viisaampia kuin kaksikymppisenä 🙂
Tämä on ehkä kökkö kommentti..varsinkin jos elämäntilanteesi ei muuten ole lapselle valmis. Jos kuitenkin tiedät haluavasi lapsen/lapsia, niin 30 vuotta on jo viimeistään ikä, jossa asiaa täytyy todella alkaa miettiä ja toteuttaa. Sanon tämän siksi, koska toivon, että joku olisi tämän minulle sanonut useampi vuosi sitten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että jään lapsettomaksi ja se on iso elämää mullistava juttu sellaiselle, joka aina ajatteli olevansa joskus äiti lapselle. Todella tuskallinen miksaus toivoa, isoja pettymyksiä, lapsettomuushoitoja ja elämän tarkoituksen ruodintaa. Haluaisin, että tästä puhuttaisiin enemmän, sillä minulle hoettiin jo yläasteelta lähtien ainoastaan ehkäisyn merkitystä, mutta siitä ei puhuttu, ettei lasta voi vaan tehdä eikä sen saapumisaikaa voi määritellä juuri sille itselle sopivalle hetkelle sitten joskus tulevaisuudessa…
Minusta on näin kolmenkympin kynnyksellä alkanut tuntumaan, että elämä menee ehkä 30 vuoden sykleissä. Ensin kasvetaan 30 vuotta aikuiseksi ja sitten kasvetaan seuraavat 30 vuotta sisälle siihen aikuisuuteen työn ja lasten tuoman vastuunoton myötä. Kuusikymppisenä alkaa sitten ehkä vanhuuteen kasvaminen? minä olen kymmenen viimevuoden aikana aikuistunut: elämä tuntuu nyt mukavalta, turvalliselta ja tasapainoiselta. Tylsältä, sanoisi kaksikymppinen minä 🙂
Toisaalta ihan totta, koska uskon, että todella moni asia on vielä varmasti edessä!
Toisaalta varmasti juuri lapsi on saanut vähän pelkäämään rajallisuutta. Aika tuntuu nykyisin juoksevan niin nopeaa-
Hyvä sinä 😀
Kuulostaa ihanalle elämänvaiheelle!
Ihania ajatuksia!
Ewellä on ihana asenne, mutta olet Miumau ihan oikeassa! Biologia ei tule länsimaalaisen ajattelun perässä..valitettavasti!
Tätä oli kyllä kiva lukea näin kakskymppisen silmin. Mistähän mä ajattelenkaan toisin kymmenen vuoden kuluttua ja mitähän mä ajattelenkaan tästä kaksymppisestä Milkasta tuolloin… 😉
Mä oon samaa mieltä Marikan kanssa. Paitsi kolmatta lasta en ainakaan tällä hetkellä toivo, siihen ehkä ollaan liian vanhoja (35+ ja toinen vasta 6kk) ?
Itsensä kehittäminen ihmisenä kiinnostaa Karoliinan tavoin valtavasti.
Hauska postaus – onkohan aika kullannut muistoja? 😉 Itse olen juuri tuossa puolessavälissä (25) ja koen kyllä samaistuvan 3-kymppiseen sinään – eikä 40 tai 50 vuotiaatkaan tunnu vanhoilta, omat vanhemmat kun jo 70. Ja hassu ajatella että olet 30, samanikäinen kun mieheni, joka tuntuu ihan pikkupojalta. Sinusta saa tekstien perusteella aikusemman kuvan, näytät tietenkin 17 vuotiaalta 😉
No niinpä. Ja mitä minä 40-vuotiaana kolmekymppisestä Karkista 😉
Se on Karojen teema <3
Oi voi <3 Pus
Kolmekymmentä tulee pian täyteen ja ihan kiva miettiä asioita 20-vuotiaan näkökulmasta.
– 20-vuotiaana ajattelin, että olen naimisissa silloisen poikaystäväni kanssa, meillä on ehkä omakotitalo ja lapsia. Nyt olen tosiaan tuon poikkikseni kanssa naimisissa, omistamme rivarin. Lapsia ei ole elämäämme vielä tullut omasta tahdostamme.
– 20-vuotiaana haaveilin jättäväni yhteiskuntatiteiden opiskelun ja hakevani lääkikseen, mutten uskonut itseeni. 30-vuotiaana opiskelen toista yliopistotutkintoani, siellä lääkiksessä.
– 20-vuotiaana en uskaltanut oikein heittäytyä. Olin aina ylivarovainen. 30-vuotiaana uskallan yleensä olla oma itseni, hullutella ja kokeilla, heittäytyä.
– 20-vuotiaana tosiaan ajatteli ajan vain riittävän. Elämää oli niin paljon edessä. 30-vuotiaana elämän rajallisuus on iskenyt vahvasti. Omaa perhettä ja läheisiä on alkanut arvostaa aivan uudella tavalla.
– 20-vuotiaana halusin pelata varman päälle. Nyt uskon, että elämä kantaa, lopulta.
20-vuotiaana ajattelin että olen kolemkymppisenä naimisissa poikaystävän kanssa, omistaisimme jonkun talon ja meillä olisi töitä. En uskonut omiin älyllisiin kykyihini ollenkaan enkä vieläkään tiennyt mikä musta tulee isona.
Nyt kolmenkympin kynnyksellä olen naimisissa sen poikaystävän kanssa, mutta muuten elämä ei onneksi mennyt Niinkuin haaveilin silloin. Opiskelen ammattiin, jonka vihdoin koen omaksi. Omistusasuntoa ei onneksi ole. Vuokralla voi muuttaa kuukauden varoitusajalla minne vaan. Elämän jatko on enemmän auki kuin kymmenen vuotta sitten. Uskon, että osaan, pärjään ja olen rohkea nainen. Silloin oma epävarmuus rajoitti omia toiminnan mahdollisuuksia ihan liikaa.
Mulle ei ainakaan vielä ole tulossa kolmenkympin kriisiä. Ihosta huomaa, että ikää on tullut, mutta otan mieluummin vähän ikääntyneemmän ihon kuin sen kaksikymppisen epävarmuuden ja epäkypsyyden. Tänään pidän itsestäni paljon enemmän.
Ihana tuo sinun viimeinen kohtasi. Juuri niin <3
Ihanasti ja armollisesti kirjoitettu!
Hah 😀 Juuri niin!