VR mainosti alkuviikosta, kuinka he ovat laskeneet pysyvästi matkalippujensa hintoja. Ihana VR! Paitsi, että laskitteko sittenkään?
Mehän matkustamme F:n kanssa HKI-Keski-Suomi –väliä junalla ainakin kerran kuussa, joten otin ilolla vastaan uutisen hinnanlaskusta. Päätin jopa, että tilaisin nyt samalta istumalta liput kaikkiin kolmeen helmi-maaliskuun mummolareissuumme, etten jäisi paitsi lipuista, kun kuitenkin yleisörynnistys edullisempaan junaan olisi niin suuri.
Häkellyin, kun menin VR:n sivuille. Vaikka laskin, järkeilin ja kääntelin lähtöaikoja ja -päiviä miten päin tahansa, en saanut yhtään sen halvempaa matkaa tälle meidän aikuinen+lapsi –matkaseurueellemme kuin tähänkään asti. Itse asiassa, hinnat olivat jopa kovempia kuin tähän asti!
Aloin tonkia sähköpostini uumenista vanhoja matkalippujamme, jotta näkisin, olisiko mututuntumani huijausalelipuista oikea. Ja oikeahan se oli! Tässä muutama havainto.
ESIMERKKI 1 (aikuinen + lapsi)
-
VUONNA 2016 ENNEN KERROTTUA HINTOJEN LASKUA VUONNA 2016 KERROTUN HINTOJEN LASKUN JÄLKEEN MATKA Pasila-Pieksämäki Pasila-Pieksämäki JUNA Pendolino S7 Pendolino S7 MATKUSTUSPÄIVÄ tavallinen perjantai (ei juhlapyhä), 15.1.2015 tavallinen perjantai (ei juhlapyhä) 26.2.2016 MATKUSTUSAIKA klo 15.18-18.20 klo 15.18-18.20 MATKAN HINTA 65,00 € 72,00 € –> matkan hinta noussut todellisuudessa 7 euroa.
ESIMERKKI 2 (aikuinen + lapsi)
-
VUONNA 2015 VUONNA 2016 MATKA Hankasalmi-Pasila (Tampereen kautta junaa vaihtaen) Hankasalmi-Pasila (Tampereen kautta junaa vaihtaen) JUNA IC + IC IC + IC MATKUSTUSPÄIVÄ 2.pääsiäispäivä (6.4.2015) 2.pääsiäispäivä (28.3.2016) MATKUSTUSAIKA klo 15.45-19.46 klo 15.45-19.46 MATKAN HINTA 70,80 € 75,00 €
–> matkan hinta noussut 4euroa, 20 senttiä.
Me maksamme nyt siis junalipuista, ainakin näin lapsiperheenä enemmän kuin tähän asti. Tuli typerä ja huijattu olo. Junalla matkustaminen kun on niin mukavaa, kätevää ja ekologista, mutta en kyllä silti haluaisi tukea toimintaa, jossa asiakkaita viilataan näin törkeästi linssiin. ”Kuuntelimme suomalaisia” – Niinkö?
Mielelläni kuulisin VR:n edustajien kommentteja aiheeseen, joten linkkailkaa ihmeessä tätä postausta heille päin, josko vaikka tarttuisivat aiheeseen ja selittäisivät tätä alea tämmöiselle tavalliselle tallaajalle, jonka jakeluun ei millän mene se, että nykyinen 72 euron lippu olisi halvempi kuin entinen 65 euron tiketti.
Miten kävi teidän muiden matkalippujen kanssa? Onko ale todellinen useamman lapsen perheissä? Entä kuinka opiskelijoiden kävi?
-Karoliina-
*Esimerkin 1 aikaisempi lippu ostettu 5 päivää ennen matkaa, toinen 4 päivää ennen. Esimerkin 2 aikaisempi lippu ostettu 14 päivää ennen matkaa, toinen 5 viikkoa ennen matkaa
Kommentit (41)
Samaa pohtinut tässä! Jos ei satu säästölippua saamaan näin opiskelijana joita ei ainakaan minun seuraavilla reiteillä lähiaikoina ollut enään järkeviin aikoihin jäljellä, niin kyllä joutuu maksamaan enemmän kuin ennen näitä alennuksia! Kyllä on kiukuttanut! 🙁
Sen verran minusta löytyi insinööriä, että laskin keskimäisen aikuisen lipun hinnan laskiessa 25 % ja lapsen lipun ollessa 60 % aikuisen uudesta hinnasta matkahinnat nousevat verrattuna vanhaan perhelippuun 20 %. Toki jo pystyisi matkustamaan aina ennakkolipuilla niin hinnanlasku olisi tuntuva. Esim. aikaisemmin perhelippu Turkuun maksoin noin 35 euroa ja kahdella säästölipulla päästäisiin 20 eurolla, mutta aina noihin säästölippuihin ei ole saumoja.
Moi! Tää on kyllä väärin! Täysin ymmärrän täysin tuohtumuksesi. Lapsiperheet siis maksaa hinnanalet. Itse kuljen junalla 2 vuotiaan kanssa turku-jämsä väliä ja ostan usein tarjouslipun joko suoraan turku-Jyväskylä ja jäädään jämsässä pois tai ostan tarjouslipun turku-tampere ja toinen tarjouslippu tre-jkl välille ja jäädään jämsässä pois. Näin ollaan päästy kaikista halvimmalla. En ole katsonut uudistuksen jälkeen mitä tarjolla on. Olisiko teidän matkoihin hinnanaleja samanlaisilla kikkailuilla?
Silloin voi olla, että lapsi ja aikuinen eivät pääse edes samaan vaunuun… Onneksi Onnibus kulkee. Tuollekin reissulle hinta olisi todennäköisesti 20 euroa tai alle.
Ja jos ottaa säästölipun niin lastenlipusta ei alunnuksia heru.. Kallistu kyllä meidänkin matkat mummulaan ?
Mää luovutin jo VR:n kans aikoja sitten, halavempaa matkustaa omalla autolla Oulu-Helsinki-Oulu entäkuin junalla. Mielelläni käyttäisin paljonpaljon enemmän junaa jos hinnat olisivat järkevämmät! Junalla kun olisi niin paljon mukavampi matkustaa. Kovasti pitää hintojen pudota ennenkuin palaan takaisin vakituiseksi juna-asiakkaaksi.
Näin opiskelijana huomaan säästän, jos saa siis säästölipun. Vertailin hintoja viime viikolla lyhyelle välille, jota kuljen aina kotiin mentäessä. Aikaisemmin, jos ostin lipun juuri ennen junaa, oli hinta 22€, nyt se olisi 19€. Ihan kiva, mutta silti turhan kova hinta tuosta suhteellisen lyhyestä matkasta, joka venyy huonojen junayhteyksien takia. Bussilla olen kulkenut lähes aina, se kun maksaa sen 12€ ja pääsen sillä AINA nopeammin. Joskus se vain ei sovi aikatauluihin. Tuo 19€ matka maksaisi 13€, jos sen saisi säästölipulla; silloin voisin junalla kotiin kulkeakin.
Nyt vertailin huvin vuoksi junalippuja täältä Helsinkiin, jonne olen tulossa aikalailla kahden viikon päästä ja huh – onneksi en ostanut lippuja ennen tätä alennusta. Aikaisemmin lippu olisi ollut päälle 30€ juuri samaan junaan, jolla olen aikonut mennä. Nyt vain hinta on säästölipulla 25€. Harmi vain, että normilippu on silti niin kallis, että taidan tulevaisuudessakin tyytyä bussiin. 😀
Jep, ymmärsit oikein. Lapsiperheet maksavat tämän hinnanalennuksen. Juuri harkittiin junalla matkustamista Tre-Oulu, ennen hinnanalennusta totesin, että ei kiitos, kun on niin paljon säätämistä päiväuni-ikäisen kanssa ja aika kalliiksi tulisi. No sitten tuli hinnanalennus, joten pitihän asia ottaa uudelleen harkintaan. Vaikka itse pääsen opiskelijalipulla, oli hinta jotakuinkin sama, ellei jopa kalliimpi. Puhumattakaan reilu vuoden päästä kun nuorempikin täyttää neljä ja itse taas menetän opiskelijastatuksen. Autolla siis mennään jatkossakin. Bussissa ei pitkiä matkoja pää kestä lasten kanssa. Eikä kyllä lapsillakaan, kokeiltu on, Ja junaan ei näköjään ole edelleenkään varaa.
Sama meillä: nyt tultiin 4,5v pojan kanssa kaksin n. 10 € kalliimmilla lipuilla Kokkolaan verrattuna aiempaan. Suututtaa 🙁
Hei, saat alen kun ostat kaksi aikuisten lippua.
Kun yrität ostaa lapselle lippua eli käytännössä käytät ”0-16v. matkustavan aikuisen kanssa ilmakseksi” -alennuksen, et voi yhdistää sitä toiseen aleen eli siihen ”aikuisten lipun alennettuun hintaan”.
Kerran olen alen jälkeen käynyt katsomassa. Nyt saan kajaani-tampere-lipun 44 eurolla, ennen oli 70-80 euroa. Muita vakiomatkojani en tarkistanut. Puhutaan normaalista aikuisten lipusta.
En tiedä mitä maksaisi se VR:n kovasti mainostama säästölippu tuolle välille? Nuo näyttävät olevan peruslippuja, eli kallein vaihtoehto. Ja kuulemani mukaan joskus on halvempaa ostaa lippu seuraavalle isommalle asemalla ja jäädä pois aiemmin. En nyt muista miten esim. Jyväskylä sijoittuu radalle noihin käyttämiisi asemiin, mutta joku sanoi olevan halvempaa ostaa lippu Tampere-Riihimäki, kuin Tampere-Hämeenlinna… Eli pidempi matka on halvempi. Välillähän saa jäädä pois 😀
Itse matkaan opiskelijana Rovaniemi-Turku väliä. Olen ottanut aina makuuvaunusta makuupaikan. Hinta oli ennen 67e, nyt 80,10e. Kyllä silmät muljahti ympäri. Tämän lisäksi istumapaikkaoli ennen n.30e luokkaa, nyt 55e. Eipä paljonkaan hymyilyttänyt tämä junalippujen ”alennus”.
Paitsi että juhlapyhien alla esimerkiksi on. Lapsen kanssa ei todellakaan voi jäädä niitä halvempia odottelemaan jos mielii matkaan päästä. On nimittäin tehty sekin moka…
Ei siinä silti ideaa tunnu olevan,että vaikka toisen matkalaisen hinta on pudonnut,niin lastenlipun hinta on noussut.. Ja maksaa matka silti enemmän. Huijausta tuo on.. Alennukseksi voisi kutsua tilannetta silloin, jos matkan hinta olisi laskenut kaikilla reiteillä ja kaikilta..
Moikka! Oon aika paljon myös tutkinut tätä ’hintojen laskua’ ja sellaiseen tulokseen oon tullut, että suurimmalla osalla hinnat on laskenut. Esim itse minulla opiskelijana Hki-Tre-väli laski melkein puolet halvemmaksi! Ja myös isälläni (normaali lippu) hinnat laskivat 50-75% entisistä normaaleista hinnoista. Sitten taas 4-7-vuotiaiden lasten kanssa matkustavien hinnat nousivat, sillä ennen alle 7-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi ilman istumapaikkaa (käytännössä kuitenkin he aina istuivat omalla paikalla, kuten varmaan teidänkin tapauksessa) mutta nykyään heille pitää ostaa istumapaikka jos on ikää yli 4 vuotta. Tästä johtuu siis teidän lippujen kallistuminen. Eli sun liput on todennäköisesti halventuneet, mutta koska F:n matkasta joudutaan maksamaan, se näkyy hinnassa siksi. En ole aivan varma näistä tarkoista ikärajoista, mutta jotenkin noin se menee.
Olen siirtynyt jo aikoja sitten bussiin, koska hinnat ovat yksinkertaisesti niin paljon edullisempia! Suosittelen ?
Hinta voi olla halvempi jos sen ostaa pari päivää ennen matkaa! Myyvät loput paikat halvemmalla että saavat paikat täyteen. Eli ei kannata ostaa liian ajoissa lippuja, ei se juna niin suosittu ole.
Meillä matkustaa aikuinen + lapsi tai 2 aikuista + lapsi, mutta koska Nöpsy on vasta 1,5-vuotias, meillä tuo ale kyllä tuntuu. Ei voi valittaa, mutta ymmärrän kyllä heitä, joiden kohdalla hinnat nousevat. :/
Itselleni aikuisen matkalippu seinäjoelta helsinkiin laski puolet halvemmaksi. Kukkarolle todella iso säästö!
Lapsiperheet, opiskelijat ja eläkeläiset. Taitaa olla oikein ajan henki tämä.
Opiskelijalippu kallistui (liekö lasten lippukin?) entisestä -45-55% alennuksesta aina vain -30%:iin. Eli minun tapauksessani, jos en onnistu suunnittelemaan matkaani ihan hullun paljon etukäteen, lippu maksaa 22 euron sijasta 29 euroa. Ja usein en lähtöpäivää tiedäkään etukäteen. Siirryin Matkahuollon palveluihin, edelleen tarjoavat opiskelijalipun -50% IHAN AINA. Matkustusaika ihan pienesti pidempi, mutta 12e vrt. 29e on minun mielestäni ihan hyvä diili. Tee ihmeessä isompi juttu tästä ja haastattele näitä VR:n valopäitä blogiisi tms.! Viimeksi tän upean uudistuksen jälkeen junalla (noin viimeisen kerran) matkustaessani tuolla kalliilla 29eurolla koko vaunu oli tyhjä lukuunottamatta minua. Wonder why.
Hei!
Täällä yksi harmistunut eläkeläinen. Käyn noin joka toinen viikko junalla Helsingissä. Tähän asti se on ollut hitusen halvempaa kuin bussimatka. Tällä viikolla totesin, että junalippuni hinta oli noussut, ja eroa aikuisen hintaan enää 3 euroa!! Junassa vielä kehdattiin kuuluttaa, että VR on laskenut hintoja pysyvästi! Tiistaina katsoin netistä junamatkani hintaa, mutta kun ostin lipun vasta keskiviikkona, hinta olikin noussut. Hinnoissa ei siis ole pysyvyyttä!!!
terv. Irkku
Opiskelijoiden liput olivat nousseet myös huimasti. Ennen opiskelija-alennus oli noin 50% nyt se on enää 30%. Helsinki-Vaasa välille lippuni hinta oli noussut n.10€. Aivan törkeää, että todellisten käyttäjien eli esimerkiksi juuri opiskelijoiden hinnat ovat älyttömästi vain kallistuneet.
Omalla kohdalla hinnat ovat myös nousseet, entinen opiskelijalippu tuli yleensä edullisemmaksi kuin nykyinen säästälippu. Matkaan siis Kajaani – Helsinki väliä, joten matkaa on ja lippujen hinnoissa myös huimia eroja. Viimeksi tänään viime tinkaan lippujen hintoja katsellessani oli säästölippu kyseiselle välille 40 €. Ei siis mikään päätähuimaava hinta, mutta hyppään mielummin kutenkin Pohjolan liikenteen vakiovuoroon, jossa lipun vakiohinta samalle välille on vain 15 €.
VR pistää sapen kyllä kiehumaan. Muutama vuosi sitten reissasin joka viikonloppu JNS-TKU-väliä ja ihan itketti, kun joskus laskin kuinka paljon tuohon puljuun tuli tungettua rahaa 9 kk:n aikana. Puhutaan useista tuhansista. Kun muutin Turkuun, tuli junaa käytettyä edelleen paljon, kun olin vielä opiskelija. Kun opiskelustatus lähti pois, olen siirtynyt ihan täysin Onnibussin asiakkaaksi ja valitettavasti myös yksityisautoilijaksi. Ei vain ole mitään järkeä maksaa kahden aikuisen junalipuista TKU-KPO välille parhaimmillaan 300 euroa, kun autolla pääsee noin satasella ja vuoden alussa aloittaneella suoralla Onnibus-linjalla voi päästä jopa kympillä kaksi aikuista edestakaisin! Onneksi näköjään osa vuoroista on halventunut huimasti (esim. aiemmin 63 € maksanut vuoro oli nyt näköjään 26 €) VR:llä, joten välillä voin sillekin antaa mahdollisuuden. Ymmärrän kyllä tuon teidän harmituksen ihan täysin!
Kyllä! Matkustamme yleensä kokoonpanolla 1aikuinen+ 1lapsi 5v+ 1lapsi 2v. Neljä vuotiaalta vaaditaan nyt lippu kun aiemmin lapset ovat matkustaneet ilmaiseksi aikuisen kanssa aina 16vuotiaaksi saakka. Lipun ilman aikuisen täysihintaista lippua on tarvinnut jos on ollut yli 7vuotias. Väkisinkin lippujen hinnat tällä ajatuksella nousee. Ja se ottaa päähän ja raskaasti. Lapsiperheet siirretään yksityisautoilemaan ja ne ”rikkaammat” aikuismatkustajat toivotetaan tervetulleeksi VR:n kyytiin. Suuri huijaus ja tästä pitäisi nostaa suurempi meteli!
herranjestas!
Moikka!
Itselläni huomasin että ennakkolippu Helsinki-imatra välillä oli halventunut n.10-15 e, ennen siis maksoin lipusta 28-33e opiskelijana. Ale on siis menopaluuna melkoinen. Kävin myös äsken katsomassa tuon sinun ajankohdan ja välimatkan lipun ja huomasin, että tuo 72e on noussut jo 75e. Tosin muina kellonaikoina jos mielii matkustaa ni samaisen lipun saa 63 eurolla. Nähtävästi noi lippujen hinnat seilaa aika kovallakin haitarilla ja eihän se reilulta tunnu.
Ohoh, jopas on kummallista. Meiltä Helsinkiin matkan hinta on halventunut ihan oleellisesti. Helmikuun alussa matkustin 62 eurolla ja nyt normaali lippu näkyi olevan 41 euroa.
Ei se hinta ole PAIKASTA kiinni vaan siitä onko matkassa pelkkiä aikuisia joille matka on nyt halvempi vai lapsia, opiskelijoita ja eläkeläisiä joiden liput nousivat roimasti.
Meillä nelihenkinen perhe matkustaa Suomessa suosiolla omalla dieselautolla. Tulee halvimmaksi. Yksin matkustan Onnibussilla, koska onhan se vain halvempi kuin juna. Matka-aikakin lähes sama junan kanssa.
Onko sulla ajokorttia vai onko Eskolla vain? Autollahan nykyään monet matkat tulee halvemmaksi, valitettavasti 🙁
Jee, meillä päin matkojen hinnat oli oikeesti laskenu. Melkeen puolella. Ennen maksanu yhestä reitistä 19-30 e niin nyt pysyvästi n. 13 e.
https://twitter.com/Elluuh/status/702240382751477764 Vaikkakin joo onhan paikkapaikoin jotkut matkat halvempia. esimerkiksi itse kuljen Hanksu – Mikkeli väliä ja nyt välin pääsee 7e, kun ennen joutui maksamaan 12e.
Vertailu aiempaan en osaa sanoa, kun opiskeluajasta ja hinnoista sen verran aikaa, mutta..
Nyt hiihtolomien alkaessa hihkuin innosta, että nyt pääsen lasten (4v+6v) kanssa edullisesti opiskelijahinnalla. Liityin oikein Veturiin että saan varmasti kaikki mahdolliset edut jne jne bla bla 😉
Noh, kävin tekemässä haun Rovaniemi-Ylivieska akselilla ja hinnaksi tuli 64,20 eikä mun mielestä nyt mitenkään kamalan halvaksi tule! Jatkossa mietitään jopa ennemmin omalla autolla lähtemistä…nyt mies tulee perästä, niin ei ole tällä kertaa järkeä. Että kiitos tästä ”alehinnasta” 😀
-Kati
Vieläkö jollain on varaa matkustaa junalla? Luulin, että kaikki on siirtyneet jo linja-autoihin.
Todellakin sapettaa! Harvoin kuljetaan nelihenkisenä perheenä junalla, koska autoilu yksinkertaisesti tulee edullisemmaksi. Mutta silloin tällöin käydään Helsingissä kahdestaan tytön kanssa kumminsa luona ja tällöin on junalla matkattu. Oli tarkoitus ostaa junaliput reissua varten, mutta alemainonnan alettua päätinkin lykätä lipun ostoa alennuksien jälkeen tehtäväksi. Ennen olisin saanut Jns-Helsinki välin n. 30 eurolla (minä saan opiskelija-alen), mutta nyt minä ja 6v tyttö maksetaan n. 50 euroa suuntaansa. Edestaikaisin matkalla maksetaan 40 euroa enemmän! 🙁
Meillä isovanhemmat asuu pohjoisessa yöjunamatkan päässä. Aikuisen, opiskelijan ja kahden lapsen edestakaiset matkat yöjunassa nousi tämän hinta-alennuksen jälkeen 400 eurosta 700 euroon!
Lapsilla ja eläkeläisillä tuo Vr:n hinnanalennus taidetaan tosiaan maksattaa. Vai ovatko vain ei haluttuja matkustajia? Me matkustimme aiemmin paljon junalla, ja esimerkiksi mummolareissut olivat tosi mukavia junalla. Nyt meno-paluulippu Oulusta Vaasaan oli noussut koko perheeltämme (8 henkilöä) noin sata euroa, joten Vr ratkaisi meidän puolestamme asian, auto on huomattavasti kannattavampi vaihtoehto! Harmi sinänsä, junalla oli kiva matkustaa, ja ekologisempaahan se myös olisi. Mielellämme olisimme tukeneet julkista liikennettä jatkossakin, mutta kukkaro tekee valinnan puolestamme 🙁
Ymmärrän kyllä, että tuollainen hinnannousu ärsyttää, kun kovasti mainostetaan hintojen alentumista!
Omalla kohdallani kävi toisin päin, eli hinnat tulivat oikeasti alas. Matkustan ainakin kerran viikossa junalla ja aikaisemmin opiskelijalippuni on maksanut n. 20e. Nyt opiskelijalipun hinta on 18e tai säästölippuna 12,2e. Saman matkan kulkeminen bussilla veisi ainakin tunnin pidempään ja maksaisi reilut 13 euroa, joten kerrankin näin päin!
Huomasin, että hintojen alennuksia oli tapahtunut myös sarjalipuissa omalla matkallani. Entinen kymmenen lipun paketti maksoi 160e kun nyt hinta on 139e. Onhan tuo pienikin alennus tarpeellinen opiskelijalle… Vähän kuitenkin pelottaa ajatella, kuinka matkustamisen hinta tulee nousemaan sitten kun valmistun enkä enää saa opiskelija-alennusta!