Huh! Siirsin äsken valokuvat koneelle. 497 kuvaa kahden vuorokauden aikana napsittuja. Ekat kuvat perjantai-iltapäivältä, josta tuntuu kyllä kuluneen vaikka kuinka kauan, koska niin monta tapahtumaa ja fiilistä tähän viikonloppuun on mahtunut. Vaikea ihan edes mielessään jäsennellä, mistä kannattaisi aloittaa. Mitä kertoa ja näyttää. Mukaan kun on mahtunut perusfestarointia, ristiäiset, polttariylläreitä, glitteriä ja siskonpedissä vietettyjä sunnuntaiaamun tunteja.
Mutta koska jostakin on aloitettava, on kronologinen aikajärjestys ehkä paras.
Perjantain Flow oli jotenkin ihan erilainen kuin mikään Flow mun tähänastisessa Flow-historiassa. Ennen mä olen suikkaroinut Flowssa isolla porukalla ja vaeltanut eri lavojen välillä. Perjantaina mä kuitenkin keskityin vain muutaman ystävän seuraan, ruokaan, aurinkoon ja siihen tunteeseen, mikä iskee aina loppukesän perjantaina, kun viikonloppu edessä tuntuu mahdottoman pitkälle.
Parasta – taas kerran – Flowssa oli tunnelma. Kyllä se, että bändit, ruoka, ihmiset, koristelu ja miljöö kulkevat käsikädessä tekee vaan ihmeitä. Suvilahti oli kuin jokin toinen maailma. Sellainen, josta ei haluaisi lähteä ollenkaan pois.
Nyt mä lähden nukkumaan F:n viereen, jotta jaksan ensi viikolla kertoa teille glitterfestaripolttareista ja mun ihanasta kummityttärestä.
Pusuja!
-Karoliina-
Takki, JC // mekko, Ivana Helsinki (saatu) // laukut, Ivana Helsinki // sukat, Lindex // kengät Dr.Martens
Kommentit (8)
kivoja kuvia, hyvä postaus. ja älyttömän hyvät hiukset, ihana!
Heippa! Kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olet siitä, että Flow on nostanut sekä kävijämäärää että lippujen hintoja. Olin Flowssa mieheni kanssa viime vuonna ensi kertaa ja tykkäsimme kovasti, mutta tänä vuonna emme raaskineet lippuja ostaa. Moni festarin vakkarikävijä on tänä vuonna harmitellut kalliita ruokia, ylipitkiä jonoja ja sitä, kuinka esim. vessareitit ovat tukossa yleisömassojen vuoksi. Blogistasi päätellen olet tarkka raha-asioissa ja käyt festareilla mediapassilla. Ymmärrän, että yhteistyö edellyttää positiivispainotteisia blogipäivityksiä, mutta mitä
mieltä olet useamman vuoden Flow-kokemuksella: onko festari kärsinyt järjestäjien ”ahneudesta” vai maksaisitko mielelläsi päivälipusta 100€ tai koko viikonlopusta lähes 200€, jos et saisi mediapassia?
Hyvä kysymys. Itse asiassa olin aika järkyttynyt kun polttarisankarille oltiin yhden päivän lippua ostamassa ja huomattiin, että lippu oli tosiaan melkein 100e.
Luultavasti menisin Flow`n, vaikka lipun maksaisinkin, mutta onhan summa kallis.
Vessajonot on kaikkien isojen festareiden ongelma. Ja itse asiassa ruuhka oli minusta vain etuvessoissa.
Safka oli todellakin hinnan arvoista.
Voi tätä kateuden määrää…..
Hei Nimetön! Kysymykseni oli ihan täysin vilpitön ja vailla kateutta, ja sain siihen asiallisen vastauksen. Olen itsekin monet tapahtumat käynyt mediapassilla. Joskus vain huvittaa heittää täysin vapaalle ilman, että on työvelvoitteita, ja silloin lippujen hinnat konkretisoituvat. Ensi vuonna olin ajatellut taas Flowhun suunnata, mutta yllättävän moni kriittinen kommentti tämän vuoden tapahtuman organisoinnista saa harkitsemaan. Tiedän Karoliinan Flown vakikävijäksi, siksi kysyin. Akkreditoituneita festarikävijöitä ei kannata kadehtia – jokaisellahan on oikeus akkrepyyntö laittaa tapahtumajärjestäjälle. 😉
Ihanalta kuulostaa vaikka en ole itse ikinä Flowssa käynytkään, valitettavasti! Mutta, asiasta kukkaruukkuun…mistä oi mistä löytäisin itselleni samanlaisen/samantyyppisen nahkarotsin? Oon ihallut sitä jo kauan kun aina välillä sun kuvissa vilahtaa. 🙂
Tämä on JC:stä. Ja aivan ehdoton suosikkini!
Oi kiitos. Rakastan itsekin näitä uusia hiuksia!