Tiistaiaamuna vietettiin Tee se itse -vauvan julkkareita, eli voisi ajatella, ne olivat Sannin ja minun yhteisen esikoisemme baby showerit.
Kirjabrunssi pidettii Ivana Helsingin tiloissa Uudenmaankadulla. Mukana oli juuri sopivan kokoinen joukko Bazarin edustajia, sekä blogikollegoita. Niin ja kasapäin hyvää ruokaa ja juomaa.
Jännitin tilaisuutta aluksi vähän, mutta kun kemut saatiin potkaistua käyntiin, ei jäykistelystä ollut tietoakaan. Vaikka olinkin itse laatinut kutsuvieraslistan, oli jotenkin avartavaa havahtua kesken tapahtuman siihen, että ympärilläni oli toki iso joukko bloggareita, mutta ennen kaikkea iso joukko omia tuttujani, kavereitaani ja ystäviäni. Ihan sellaisia, joihin tutustuin juuri. Ja sitten niitä, keiden kanssa on juhlittu karonkkaa, syöty kaupungin parhaassa pitseeriassa itsemme ähkyyn tai seilailtu pitkin Köpiksen katuja.Tuli hirmuisen onnekas ja onnellinen olo : Juuri nämä naiset tulivat tänne vuokseni ja juuri näiden ihmisten kanssa saan tehdä töitä Suomen blogikentällä. Aika ihanaa!
Tilaisuudessa oli myös konkreettisesti ympyrä sulkeutuu -fiilistä. Kun kirjan promokuvat kuvattiin viime helmikuussa, Sannit ja minut puki kuviin Ivana. Kuvat taas otti Janita Autio. Superkuvaaja ja ihana nainen, josta silloin monikaan ei vielä ollut kuullut, mutta jonka kuvia näkyy nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin aivan joka paikassa. Siksi olikin aivan ihanaa, että myös valmista kirjaa juhlittiin Ivanoissa, Janitan kuvaamana. Tuli tunne, että tässä oli nyt alun ja lopun fiilistä yhtä aikaa.
Julkkareiden hyviä fiboja lisäsi sekin tieto, että Tee se itse -vauva oli maanantaina Adlibriksen myydyin kirja ja näköjään se meidän pikkiriikkinen esikoinen porskutteli viikonloppuun asti Adlibriksen top kympissa (nostettaisiinko se muuten takaisin sinne?). Olo onkin nyt kuin tuoreella äidillä : Hämmentynyt, epäuskoinen ja onnellinen!
-Karoliina-
kuvat: Janita Autio // asu: Ivana Helsinki (lainassa)
Kommentit (12)
Kiitos vielä ihanista baby showereista! <3
Ja onneksi itse babykin on huippu!
Onnea!
Laitoin eilen kirjan tilaukseen 😉 mieluisia lukuhetkiä odottellessa..
Jes! Joko olet ehtinyt lukea?
Valtavasti onnea sinulle! :> Onko kirjaa mahdollista tilata mistään signeerauksen kanssa? Vaihtoehtoisesti jonkinlainen kirja-ilta Tampereella olisi erittäin tervetullut!
Tampere ja kirjat : Kaksi asiaa, joita rakastan ! Laitetaan ehdottomasti korvan taakse. Meikäläisen puumerkin kirjaan saa ainakin Cafe Köketissä 15.11, kun olen siellä kirjailijavieraana.
Suuronnittelut!!
Olen aiemminkin useasti yrittänyt kommentoida, mutta error tulee näyttöön…
Tämä kommentoinnin vaikeus on itsellänikin syy, miksi tulee tehtyä sitä aivan liian harvoin. Mutta palautetta annetaan. Vinkki: Emoji-merkit ainakin tekevät errorin!
Onnea minunkin puolestani kirjasta 🙂 Ehdinkin sen jo vkonloppuna lukemaan, ja tykkäsin kovin! Toisaalta oli harmi kun oli niin ”nopea” luettava – olisin mieluusti pidempäänkin tarinaa lukenut, mutta ehkä jatko-osaa odotellessa sitten 😉
Tavallaan kirjasta tuli sellainen olo, että lukisi omaelämänkertaasi ko. ajasta, niin paljon yhtäläisyyksiä mielestäni tarinassa oli…Mutta kaikesta huolimatta oli oikein viihdyttävä, ja tosiaan nopea/soljuva tekstinen kirja. 🙂
Kiitos <3 Ja toivotaan, että jatko-osan pääsee vielä joku päivä kirjoittamaan!
Onnea, Karoliina! Mukavan näköiset babyshowerit! Täytyypä lähteä kirjaostoksille 🙂
Joko kirja löysi kirjahyllyysi?
Kiitos, kun kävit oman babysi kanssa. Sekin oli huippu <3