No niin. Nyt se taitaa virallisesti olla ohi. Joulu 2016. Ja edessä, tai pitäisikö sanoa reippaasti jo menossa, uuden vuoden viikko. Viikko, jolloin vuosi vaihtuu. Viikko, jolloin on aika katsoa menneeseen, haaveilla tulevasta, tehdä lupauksia ja listata toiveita.
Mietinkin, että pyhittäisin tämän blogiviikon tästä illasta asti uuden vuoden glitterille ja juhlahumulle. Ajattelin vähän, että tekisin katsauksen tähän elämäni kreiseimpään vuoteen. Miettisin, mitä kaikkea on tapahtunut. Mitkä olivat ne kohokohdat ja millainen ihminen tämän vuoden aikana minusta on muokkautunut? Olisi varmasti myös aihetta vähän pohtia, mitä kaikkia odotuksia ja toiveita vuodelle 2017 on. Millaisen elämäni kuvittelen olevan vuoden päästä tähän aikaan ja mitä kaikkea vuosi pitää ihan faktallisestikin sisällään?
Ennen kun annan mietteiden viedä, otetaan tällainen pehmeä lähtö uuden vuoden viikkoon. Esittelyssä nimittäin vuoden vaihtumista varten visioimani asu.
Minä lennän torstaina A:n luo Saksaan, ja lauantaiaamuna suuntaamme kaveripariskunnan kanssa Hampuriin vastaanottamaan vuotta 2017. Ainakaan vielä ei ole tiedossa mitään erityisiä bileitä, mutta toki iltaan kuuluu hyvää ruokaa, juomaa ja raketteja. Koska iltaa varmasti vietetään myös osin ulkosalla, ja käsimatkatavaroissa ei ole tilaa asulle, jota en muuten voisi reissussa käyttää, päädyin pakkaamaan iltaa varten pillifarkut, Vagabondin nilkkurit, Ivanan kimallemuumipaidan ja luottokassini, Filippa K:n pikkulaukun. Eli sellaisen setin, jota voi käyttää reissussa muiden vaatteiden parina vähän epäjuhlavimmissakin tilanteissa. Tällä varustuksella toppatakin ja kimallepipon kanssa ei pitäisi myöskään tulla kylmä, jos raketteja katsellaan ulkosalla vähän pidempäänkin.
Pakko muuten vielä mainita, että olen nykyisin – jos ette ole jo huomanneet – aivan hurahtanut paljetteihin ja kimalteeseen. Liekö jokin prinsessakausivaje lapsuuteni poikatyttövuosilta vai mikä, mutta suuntaan nykyisin kuin harakka kimmellystä kohti. Vertaistukea, anyone?
Mitäs te olette ajatelleet pukea yllenne lauantaina? Joskus olisi upeaa ottaa uusi vuosi vastaan oikein iltapukumeiningeissä (vaikka toki perunasalaatti-nakki-kollarihousumeno onkin paljon tutumpi tapa).
-Karoliina-
farkut, Zara // paita, Ivana Helsinki // kengät, Vagabond // laukku, Filippa K. // photo booth -rekvisiitta, H&M // kello ja rannekoru, Daniel Wellington (saatu)
Kommentit (16)
Tunnistan itseni täysin tuosta yllättävästä kimalleihastuksesta! Mullakin nimittäin on käynyt viime aikoina niin, että ihastelen aina kaikkea paljettia ja blingiä, vaikka normaalisti menen niin perushupparifarkkutennari-meiningillä arjessa kuin vain voi. Mutta eikö se kimallus ja tyttömäisyys juhlassa tuokin vain hyvää vastapainoa arjen normimenolle? 😀
Ja hei, tuo sun asu näyttää ihan huipulta, etenkin tuo Ivanan paita! Kivaa vuodenvaihdetta sinne Saksaan teille! 🙂
Ihana muumipaita! Kohta minun pitää luovuttaa ja ostaa jotain Ivanan Muumi-mallistosta, se on vain niin upea <3 Paljetit kuuluvat vuoden pimeämpään aikaan 😉 Hyvää Uutta Vuotta!
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/
Näin Ivana- ja Ivanan Muumi-fanina (muut muumit eivät juuri sytytä) voin vain ja ainoastaan suositella 🙂
Jouluhan loppuu loppiaisena, ei toki vielä. 🙂
Uudenvuoden suunnitelmia ei vielä ole. Ehkä ne tästä selkiintyy, mutta luultavasti kotona oleskellaan, ja käydään raketteja katselemassa. Vaatetuskin taitaa olla normaali t-paita ja farkut. Kiva olisi nähdä tuo paita päälläsi. Itse en ole ainakaan vielä innostunut kimalluksesta. Ehkä tulen jälkijunassa. 🙂
Hyvää vuotta 2017!
Mun joulu loppuu 🙂 Olen aina ollut älytön joulufani, mutta viimeistään uutena vuotena joulusta on jo niin ähky, että haluan raivata sen kevään (joka siis ilmeisesti alkaa mulla 27.12) tieltä pois.
Ihanaa tulevaa vuotta!
Toimiva kokonaisuus, rohkeampaan versioon lisäisin siniset korkkarit ja housujen tilalle verkkosukkahousut!
No todellakin <3
Tuo Kuka lohduttaisi Nyytiä-paita on ehkä maailman hienoin!! Hyvää uutta vuotta 🙂
Mietin tämän ostoa puoli vuotta. Mutta onneksi ostin <3
Minä myös aina menen katsomaan jos jossain kimaltaa. 😀
Koska se on niin ihanaa <3
Ystäväni hehkutti shoppaillessamme kuinka ei malta odottaa, että pääsee ostelemaan läheisten pienille tyttölapsille söpöjä mekkoja ja ihania rusetteja. Katsoin itseäni peilistä, tutumainen hame päällä ja punainen rusetti ponnarissa ja kimaltava glitterpaita- päällä…. BUSTED!
Hah 😀 Just hyvä noin!
Täälläkin yksi harakka ilmoittautuu! Musta tuntuu, että kimallus on muutenkin nyt enemmän pinnalla. Kun sitä näkee ympärillä, omakin kynnys madaltuu. Sitten omalla kohdalla olen huomannut, että vanhemmiten sitä on rohkaistunut pukeutumisasioissakin. Uskaltaa rohkeammin kokeilla, eikä välitä mitä muut ajattelee jne. Uskaltaa rohkeasti olla sellainen kuin on jamyös rohkeasti kokeilla voisiko joku uusi juttu olla minua.
Rohkeutta ja rakkautta vuodelle 2017!
Ja uskaltaa (joskus edes) näkyä. Mun helmasynti varmaan 25 ensimmäistä vuotta oli, ettei saa olla liian huomiotaherättävän näköinen. Juhliinkin mielummin ali- kuin ylipukeuduin tämän takia.
Ihanaa uutta vuotta koko teidän perheelle! Onkos se nyt eka uusi vuosi viidestään?
Tuo kyllä. Ja sitten toisaalta arkeen saa nostetta pienellä ripauksella glitteriä. Menin yhtenä päivänä töihin sykyllä kimalleneuleessa ja kollarihousuissa. Työkaveri oli ihan että: ”Wau, miten rohkea yhdistelmä.” Itse olin aivan äimänä, että näinhän tämän kuuluukin mennä 😀
Hyvää uutta vuotta!