En ole juurikaan Saksan reissuiltani ostellut mitään, koska elämä matkalla on keskittynyt pääosin muuhun oleskeluun kuin shoppailuun. Siitäkin huolimatta, että vaatteita olisi kyllä fiksumpi ostaa Saksasta kuin kotimaasta, koska hinnat ovat siellä selvästi edullisempia.
Yleensä minun vaihtonikin lentokentillä ovat olleet aivan liian kiireisiä. Toisin sanoen hiki hatussa ja paniikki takalistoissa juoksemista, mutta lauantaina minulla oli ruhtinaallinen tunti aikaa Amsterdamin kentällä. Niinpä suuntasin lähimpään liikkeeseen, tarkoituksenani vain katsella laukkuja. Viiden minuutin päästä astelin ulos samaisesta ovesta ostoskassi kourassani. Muovipussin sisällä -30% hintaan ostettu pikkulaukku.
Minä en ole niitä naisia, joiden tulee omista merkkilaukku tai Louboutinit, joten en hurahda usein asusteliikkeissä. Minulle riittää, kun alla on hyvät tennarit ja reppu/kassi, jonne mahtuu tavarat. Olen sitä paitsi vuosina kartuttanut laukkuvarastoni sellaiseksi, että sillä pärjää normielämässä. Uusimpana tilava reppu, vanhoina hankintoina tai lahjoina iso nahkalaukku, hyvin tavaraa sullova Cambridge Satchelin posteljoonilaukku sekä Filippa K:n pikkulaukku.
Kun silmiini kuitenkin osui lentokenttäkaupassa musta-hopeinen Guessin laukku, tajusin heti, että kaapissani on ammottava kolo juuri tämänkokoiselle laukulle. Sellaiselle peruspussukalle, joka on pienempi kuin Cambridge, mutta isompi kuin Filippa K (joka hädin tuskin syö sisäänsä edes nykyistä puhelintani).
Laukku ei ole ikävä kyllä nahkaa, mutta se tuntui juuri sellaiselle jämäkälle ja kestävälle yksilölle meikäläisen käyttöön. Toisin sanoen lattialla kurassa pyöriteltäväksi tai sellaiseksi, jonne voi unohtaa pastillirasian, avonaisena, viikkotolkuiksi. Värikin miellyttää. Ikuisuudelle tuntuvan kultabuumin vuoksi kun nuo hopeanväriset yksityiskohdat ovat usein kiven alla.
Ainoa miinus taitaakin olla laukun merkki. Guess. En tiedä, mistä assosiaationi johtuu, mutta en koe olevani Guess-naisia. Jotenkin pohdin, onko Guess korni yhdistelmä likaisten Conversejeni ja boyfriend jeansien pariksi.
Tajuan kyllä itsekin, että on aivan urpoa karttaa mukavaa laukkua vain siksi, että se on tiettyä merkkiä, mutta silti en voinut välttää ajatusta “väärästä” merkistä minulle. Ymmärrättekö yhtään, mitä haen?
Päätin kuitenkin hylätä hölmöt aatokset. Merkki kuin merkki, jos laukku käy käyttöön ja omaan kulutukseeni. Pohdinhan vähän samoja mietteitä jo Michael Korsin laukun kanssa, mutta niinpä vaan laukku on kulkenut jo useamman vuoden matkassa. (Tosin se täytyy tunnustaa, että nappasin ison MK-merkin pois kassin kyljestä killumasta).
Nyt suuntaan vielä illan ratoksi kohti tuota eteisen laukkukaappiani. Minulla on aivan järjetön kevätsiivousinspiraatio päällä ja nyt jokainen sinnepäinlaukku saa kyllä kyydin kohti kirppistä!
-Karoliina-
Kommentit (12)
Hyvä teksti! Itsekin oon löytäny kauheella etsinnällä ja kivien kääntämisellä täydellisen laukun mutta sitten huomannut juurikin ehkä Guessin tekstin kyljessä ja jättänyt tilamaatta. Vaikka ihan typeräähän se on! Mutta tiukassa silti..
Itse löysin täydellisen pienen mustan laukun Rebecca Minkoffilta. Mini mac taitaa olla nimeltään ja metalliosat ovat mustat, mikä on harvinainen näky. Mahtaakohan Minkoffienkin maine painua pohjalle MK:n ja Guessin tavoin vielä joskus.
Täälläkin kiinnostaa mikä tekee Michael Korseista tai Guesseista hävettäviä? Ja että ihan maine pudonnut pohjalle? Pelottaa käyttää, mitä ihmiset ajattelevat?
En pidä itseäni merkkilaukku-naisena ja välillä onkin ollut haastavaa löytää kunnon veskaa, koska haluaa laatua muttei niitä merkkejä. Jotenkin ahdistaa juuri se tunne siitä, että tulisi ihmisenä määritellyksi käyttämänsä laukkumerkinnkautta.
Sitten ihastuin syvästi Lumin laukkuihin. Tyyli sopii omaan tyyliini, laatu on korkea, nahka on kasvivärjättyä ja tuote on kotimainen… ja niitä metallisia merkkejä ei näy missään! Ehkä olen Lumi-nainen.
Lumissa kotimaista on suunnittelu ja brändi. Tuotanto on valitettavasti Intiassa, Portugalissa ja Espanjassa. Se siitä kotimaisuudesta :/
Niinhän se taitaa olla. Silti siinä on enemmän kotimaista kuin LV, Guess tai MK jne laukuissa. Ja vähemmän niitä logoja näkyvissä.
Onpa kiva laukku-yksinkertainen ja tyylikäs!
En itse ole perehtynyt muotiin tai merkkeihin, niin mielenkiinnosta kysyn, minkälainen on Guess-nainen?
Määritteleekö yhä vaatteet henkilöä? Jos kyllä, niin voi apua! Mä kuljen jo kuluneen Marimekon olkalaukkuni kanssa!
Olen itse vajaa nelikymppinen ja Guess oli cool parikymppisenä. Sittemmin ne alkoivat tuntua liian teineiltä ja bilehilelaukuilta. Yhdistän Guessin laukut ylitälläytyneisiin bling bling-tyttöihin, sellainenhan olin itsekin 20+ vuotiaana 😀 Tänä päivänä tyylini on simppelin selkeän (tylsä?) skandinaavi ja ehkä Lumin laukut voisivat olla enemmän minua. 🙂
MK:n laukut taas sitten… Niistä tykkään, niihin on vielä varaa ja itse taas rakastan mustaa ja kultaa yhdessä ja niissä usein ketju on kultaa. Noh kauhistuttaa kuitenkin miten ystäväpiirissä sekin merkki on jo menettänyt statuksensa. Kun laukut tuli Suomeen niin ystäväpiirissä niitä näkyi, mutta nykyään kun teineillä ja monella näkyy niitä yhä enemmän niin tulotasojen noustessa kaverit alkoivat ostaa Vuittoneita jne. Eli, MK on heidän mittapuullaan “huonompituloisten” merkki ja selkeästi laukku on heille statusasia. 😀 Eli MK:sta on tulossa uusi Guess.
Eli kyllä, taitaa olla niin että sellainen nainen kuin laukkumerkki.
Jotenkin surullista, olen itsekin yrittänyt etsiä MK:n laukkuja, jossa merkki ei näkyisi, koska en halua että minua luokitellaan mitenkään vaikka toisaalta se kertoo enemmän niistä katsojista 😀 Itselle pääasia olisi vain että laukku on hyvää materiaalia, sopivan kokoinen jne. Ja en näe mitään järkeä maksaa laukuista tuhansia euroja :/
Mua kiinnostaa tää kanssa! 😀
…Marimekon laukkujakin tosin löytyy ihan kaksin kappalein 😉
Minuakin kiinnostaa, millainen on tyypillinen Guess-tyyppi 🙂
No huh, laukku ostettu, väri vielä ihanampi kuin muistin, love it!! Nyt voin sitten virallisesti olla uncool 😉
Mä en edes tiennyt, että Guess lasketaan ns. merkkilaukuksi.. 😀 Itse tykkään merkistä, tykkään siitä pienestä WT-nyanssista ja bling-blingistä – mun mielestä se piristää kivasti kokonaisuutta. Mulla on noita kuutisen kotona, eri kokoisina ja värisinä, ja lompakko/clutch samaa sarjaa.
Noi muuten kestää jokapäiväistä (okei -viikkoista) käyttöä ihan kivasti vaikka eivät olekaan nahkaa, mun vanhin taitaa olla jo melkein kymmenisen vuotta vanha.
Miten sattuikaan juuri tälle päivälle tämä postaus. Löysin eilen alesta korallin värisen Michael korsin ja nyt tuskailen että ostaakko vaiko ei. Ja juuri tämän väärän merkin takia. Myin jo yhden korsin koska en kehdannut käyttää sitä ja vannoin etten ikinä haksahda laukkuun jonka merkki ei tunnu omalta. No, tämä laukku oli kuitenkin ominaisuuksiltaan juuri sitä mitä haen ja -40% ei ainakaan huonontanut sitä.
Pohdin että pitääkö sitä merkkiä nyt niin vakavasti ottaa? Olisinko rohkea ja käyttäisin Michael Kors merkistä laukkua, ilman että ajattelisin että mitä joku ajattelee minusta laukun merkin perusteella? Help!!