Kaupallinen yhteistyö: Pingviini
Kun minä olin lapsi, meille – viisi henkinen perhe kun olimme – ostettiin jäätelö aina litran pakkauksissa. Me teimme niistä jädeannoksia, söimme sellaisenaan tai lisäsimme joukkoon marjoja. Yksi suosikeistani olikin klassikko: vaniljajäätelöä ja mansikoita.
Ajan kuitenkin muuttuvat, samoin jätskien maut. Nykyisin kun kurkistaa pakastealtaaseen, on klassinen vanilja saanut seurakseen paljon muita makuja. Kun me menemmekin F:n kanssa nykyään herkkuostoksille kauppaan, valitsee lapsi usein tötterön sijaan litraisen Pingviini-pakkauksen. Tämän talven ehdoton F:n suosikki on ollut hedelmäkarkin makuinen Pingviini-jäätelö. Omani taas Polka.
Kotimaiset Pingviini-jäätelöt valmistetaan Hämeenlinnan kupeessa Turengissa yli 50 vuoden kokemuksella. Ja jäätelötehdas työllistää vuosittain 150-250 työntekijää. Pingviini-jäätelön raaka-aineetkin tulevat Suomesta, koska jokainen jäätelö valmistetaan kotimaisesta maidosta tai kermasta. Tästä syystä jokainen Pingviini-pakkaus onkin saanut kylkeensä Avainlippu-tunnuksen.
Yksi lapsuuteni retroherkuista oli uunijäätelö, jonka äitini valmisti usein silloin, kun haluttiin herkutella vaikkapa lauantai-iltana. Tuo 80-90-luvun uunijäätelö tehtiin kakkupohjanpäälle latoen jäätelöä, marjoja ja marenkia, ja onpa tuo ihanuus löytänyt tiensä myös meidän perheen jälkkärilistalle. Tosin hieman tuunattuna.
Pingviini-jäätelön sivuilta löytyy monta vedet kielelle nostattavaa reseptiä monipuolisia litran jäätelöitä käyttäen, mutta tässä minun jäätelöreseptini tammikuun iltoihin:
MAAPÄHKINÄVOI-TOFFEE-KINUSKIUUNIJÄÄTELÖ (gluteeniton ja laktoositon)
- Gluteenittomia (kaura)keksejä
- Maapähkinövoita
- Banaania
- Pingviini-jäätelö, makuna toffee-kinuski
- 1 valkuainen/ruokailija
- hyppysellinen sokeria
- (rouhittuja pähkinöitä)
- Laita uuni 250 asteeseen.
- Lado uunipellille keksejä niin monta, kun ruokailijoitakin on.
- Voitele keksit maapähkinvoilla
- Siivuta päälle banaania (ja mansikoita)
- Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
- Laita keksien päälle Pingviini-jäätelöä torniksi.
- Vuoraa keksi-jäätelökeko valkuaisvaahdolla.
- Paista uunissa niin, että marenki saa hennon ruskea sävyn.
- Tarjoile ja nauti heti.
Ihania herkkuhetkiä!
-Karoliina-
Kommentit (2)
Kiitos ohjeesta! Olenkin kaivannut juuri tällaista. Kokeiluun menee! Kauniita : )
Heippa! Kokeilitko jo? Ehkä vähän rumia kyllä mun tekemänä, mutta ihania <3