Kaupallinen yhteistyö: Silmäasema
Minähän olen avautunut suhteestani huonoon näkööni ja silmälasienkäyttöön monen monta kertaa (ainakin täällä, täällä ja täällä). Ei siis lienee enää epäselvää, että piilolinssit ovat oman toimintani elinehto. Ei vaan lenkillä ja juhlissa, vaan aina ja ikuisesti aamusta illan viimeisiin hetkiin.
Rakastan piilolinssejä, koska ne eivät ole tiellä. Eivät huurru pakkasesta sisään tullessa. Eivät mene likaiseksi sateessa. Niiden avulla voi meikata ilman, että täytyy pitää nenää kiinni peilissä. Ne saavat tuntemaan vanhan rillipään itsevarmemmaksi. Niiden avulla näen mitä uimahallissa tapahtuu. Ne antavat minulle vapauden touhuta ja mennä ilman rajoitteita. Voisin jatkaa tätä listaa varmasti loputtomiin.
Kaikki te, jotka käytätte piilolinssejä, tiedätte myös sen, että jokapäiväinen piilolinssinkäyttö ei onnistu, jos piilolinssit eivät ole oikeanlaiset. Ne ensimmäisten piilolinssivuosieni (olisikohan kyseessä vuosi 1998) illan punoittavat, kuivat ja karheta silmät – never again!
Onneksi piilolinssit ovat menneet kehityksessä eteenpäin liki kahdessakymmenessä vuodessa hurjasti, ja olen myös tajunnut sen, että vaikka jokin yksi piilolinssimalli ei sopisikaan, joku toinen voikin sopia. Niin ne ovat linssitkin erilaisia, aivan kuten silmätkin ovat.
Vaikka olenkin tällainen piilolinssikonkari, pääsin aivan uudenlaisen piilolinssikokemuksen äärelle, kun testasin Silmäaseman ja blogini yhteistyön merkeissä Johnson&Johnsonin uusia – tämän kuukauden ainoastaan Silmäasemalla myynnissä olevia – ACUVUE OASYS 1DAY WITH HYDRALUXE -kertakäyttöpiilolinssejä, joiden erikoisominaisuus on juurikin se, että niiden käyttömukavuus on aivan omaa luokkaansa. Ei siis sitä pitkän päivän jälkeistä kaihertavaa tunnetta, vaan koko päivän normaalia oloa! Piilolinssithän ovat juuri silloin oikeanlaiset, kun niiden olemassaoloa ei huomaa.
Testasin minulle uutta linssimallia Silmäaseman Kampin myymälään asiantuntijan kanssa – kuten kaikki muutkin piilolinssin ensiostajat – joten linssin sopivuus tarkistettiin heti ensimetreillä. Käytän yleensä kuukausilinssejä, mutta täytyy kyllä todeta, että Johnson&Johnsoninin kertakäyttälinssit pesivät käyttömukavuudeltaan mennen tullen vanhat linssini. Johnson&Johnsoninit ovat todella ohuet, erityisesti silmän kosteutuksesta huolta pitävät linssit, joiden laittoa silmään on helpotettu erityisen värirenkaan avulla. Te piilareiden käyttäjäthän tiedätte, että joskus on vaikea arvioida, milloin linssi menee silmään oikein päin. Näissä linsseissä on sininen reunus, joka auttaa piilolinssin käyttäjää tunnistamaan oikean puolen.
Lopuksi täytynee vielä todeta, että kertakäyttöpiilolinsseissä on yksi etu, joka houkuttelee minua aika paljon. Käyttömukavuuden lisäksi kertakäyttölinssit kun ovat aina hygieniset ja puhtaat, koska samoja piilolinssejä ei laiteta silmään kuin yhden ainoan päivän ajaksi. Näin pöpöjen joutumista herkkiin silmiin on helpompi kontrolloida.
Jos kiinnostuit Johnson&Johnsonin piilolinsseistä, suosittelen varaamaan ajan Silmäasemalta. Mitä parasta, uusien piilolinssien sovittaja pääse Silmäasemalla niin sanottuun jälkitarkastukseen 1-4 viikon päästä piilolinssien otosta, jotta varmistetaan, että piilolinssi istuu käytössä ja että asiakkaan silmät voivat edelleen hyvin.
Nyt on pakko repäistä loppuun puujalka: Näkemisiin!
-Karoliina-
Kommentit (8)
Hei! Suosittelen lämpimästi, oikein suurin kirjaimin, silmien laseroperaatiota mikäli se sinun näölläsi on vain mahdollista (useimmille on mahdollista). On kyllä useamman tuhatlappusen kertainvestointi mutta antaa enemmän kuin voit ikinä kuvitellakaan. Minä sain lasit alle 10-vuotiaana ja operoin silmäni viisi vuotta sitten jahkattuani ensin asiaa kymmenisen vuotta. Ainut, mitä kadun on se etten käynyt operaatiossa aikaisemmin! On ihanaa kun mikään ei hierrä silmiä, ei tarvitse etsiä laseja aamutuimaan, ei miettiä millä aineella poistaa meikit (sopiiko se piilareihin), näkee koko ajan, AINA, hyvin. Joskus vieläkin yllätyn kun avaan silmäni ja näen 🙂
Iloista päivänjatkoa sinulle!
Hei!
Nyt on pakko päästä kehumaan. Kävin kolme kuukautta sitten leikkauttamassa silmäni femtolasik-leikkauksessa. Maksoin n.2500€, mutta….. olen 100% varma etten ikinä tule katumaan leikkaukseen menneitä rahoja! Elämä helpottui kertalaakista, kun jo leikkauspöydältä noustessani näin jopa paremmin ku silmälaseilla. Leikkauspöydälle jäi myös kolmen päivän väliset pääkipukohtaukset ja lasten sormenjälkien pyyhkiminen silmälaseista. Myös jokatalvinen silmien kuivuuskin hävisi hujauksessa. Enää ei edes meinaa muistaa koko juttua, mutta kun muistaa, niin tulee voittajaolo, uskalsimpas ja raskimpas! Kyllä sitä turhempaanki on rahaa laittanu:) Suosittelen erittäin lämpimästi pääsemään eroon piilari- ja ailmälasirumbasta!
Jouduin tekemään jopa tunnukset lilyyn, jotta pääsen kommentoimaan! 😉 Niin suuresti tuo leikkaus mun elämää on helpottanu ja toivottavasti tulee helpottamaan monien muidenkin!
Hei ekana: Ihanaa, että teit tunnarit. Arvostan, koska se vaatti pienen vaivan (tosin jatkossa kommentointi ihan iisiä).
Kiva kuulla, miten hyvin sulla meni leikkaus. Mä en siihen lopulta halunnut mennä, vaikka olisi ollut mahdollisuus silmien kunnon puolesta.
Minä olen käyttänyt piilolaseja vuodesta -77 ja todellakin linssien laatu on kehittynyt huimasti!
Kertikset ovat käteviä, mutta itse nautin eniten jatkuvakäyttöisistä/yötä-päiväälinsseistä, jotka tekevät elämästä vielä helpompaa.
Nykyään kyllä olen sinut jo sankalasienkin kanssa, joten jatkuvakäyttöiset ovat lähinnä reissussa ja kesällä käytössä.
Kuukausi- tai kertakäyttöisiä hyllystä löytyy, koska värillisten piilareiden kanssa on hauska vaihdella silmien väriä 🙂
Juuri niin. Piilareilla on ihana kikkailla. Tosin viimeksi tainnut olla värilliset 2010. Pitäisiköhän taas repäistä?
Mä itse asiassa kävin silmäleikkaustarkastukset viime vuonna. Olisin voitu leikata, mutta tällä kertaa ainakin jätin homman kesken. Leikkaus on aika riski, ja kun pärjään piilareilla niin hyvin, päädyin tähän ratkaisuun 🙂
Ymmärrän hyvin, arvoin itsekin monta vuotta kun pelotti. Riskit ovat kuitenkin melko pienet ja tunne siitä (näin jälkikäteen) että NÄEN on aivan valtavan upea, ihan parhautta 🙂
Olisi se kyllä aika hurjaa nähdä. Sellaista aikaa en elämästäni muista, että olisin aamulla heti nähnyt ympärilleni 🙂