kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 12.02.2017

Alushousut päähän ja aikuisten oman viikonlopun viettoon

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Heissulivei. Kotiudun iltapäivällä Tampereelta Helsinkiin. F:kin tuli äsken kotiin ja nyt on (melkein kaikki) molempien reissukassit purettu, maanantain kamat laitettu kasaan ja laskeuduttu arkeen.

Matkustin perjantaina suoraan töistä Tampereelle junalla. Nappasin bussin ja hetken päästä olinkin jo keskellä puheensorinaa, meikkaamista ja perjantai-illan huumaa. Olimme suunnitelleet iltaa jo usean kuukauden ajan, joten tunnelma ja odotuksetkin olivat sen mukaiset. En ole pitkään aikaan käynyt ulkona. Baareissa raahustaminen ei ole ollut oma juttu, mutta perjantaina kyse oli jostain muusta. Tampereen Pakkahuoneella järjestettiin nimittäin The Great Gatsby -bileet, joka on siis tällainen 20-lukuhenkinen Kultahattu-teemainen juhlakonsepti, joka kiertää ympäri Eurooppaa. Ja koska minä rakastan teemajuhlia, erityisesti 20-luvun tyyliä, buukkasimme siskoni kanssa illan samoin tein kun ensimmäiset mainokset Gatsbystä tulivat ilmoille. Lopulta völjyymme liittyi kaksi muutakin tamperelaista kaveriamme, joten hapsuja, pääpantoja ja punaisia huulia oli aivan riittämiin. 

Olin päättänyt, että yritän kyhäillä Kultahattu-asuni kokoon ilman, että tarvitsee ostaa mitään uutta. Minusta muutenkin sellaiset kaapista tuunatut naamiaisasut ovat paljon mielenkiintoisempia kuin suoraan naamiaisliikkeestä haetut. Minun pukuni olikin kokoelma uutta, vanhaa ja lainattua. Sukkikset ja kengät löytyivät omasta kaapistani, mekon sain lainaksi puolestaan työkaveriltani. Helmet lähetti minulle ihanan lukija ja pääpanta oli tehty mistäpä muustakaan kuin vanhojen alushousujenu reunasta. Siihen sitten vielä siskoltani lainaan saatu sulka ja asu oli valmis. 

Itse Gatsby -kemut olivat lievä pettymys. Ohjelma oli aika vaatimatonta ja jos vieraille oli pakollinen dress code, oli jotenkin latistavaa, kun baarihenkilökunta oli ihan normiasuissa. Mutta onneksi etkoilu onkin parast! 

Lauantaina vietettiin sitten A:n siskon Baby Showereita (niistä lisää myöhemmin). Muuten päivä menikin siskon kanssa rentoillessa. Miten mahtavaa olikaan maata sängyssä vierekkäin ja nauraa tyhmille jutuillemme. Valvoa myöhään, nukkua pitkään, juoda kahvia monta kuppia yöpuku päällä ja vain olla. Niin ihanaa kun onkin olla äiti ja koen, että voin tehdä F:n kanssa juuri niitä asioita, joita elämässä haluan tehdä, on joskus tällainen aikuisten viikonloppu juuri se, joka täyttää energiavarat täyteen. Tuli tunne, kun olisimme olleet siskon taas kerran hetken teinejä, jolloin viikonloppu ei tarkoittanut pyykkivuorien selätystä, rästihommia, kuudelta heräämistä ja velvoitteita. Ihana aikamatka, vaikken tänne – kuitenkaan – haluaisi jäädäkään. Aikuisena on kivaa. Velvollisuuksilla ja ilman! 

Viikonloppu herätti vaan ajatuksen: Pitäisikö taas järjestää siskoviikonloppu koko kokoonpanolla? 

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X