kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 05.04.2017

8 + 1 vinkkiä, joiden avulla pidät leikkokukat hengissä pidempään

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

 

Olen aivan surkea kasvien kanssa. Sellaisten pitkäkestoisten, jotka pitäisi pitää kuukausia ja vuosia elossa. Joille vaihdetaan mullat ja joita pitää muutenkin hoitaa. En tajua niitä, eivätkä ne ymmärrä minua.

Mutta leikkokukkien kanssa voisin sanoa olevani aika hyvä. Johtunee ehkä siitä, että rakastan leikkokukkia. Ne ovat minulle arjen luksusta ja kodin kaunistus. Se viimeinen pisteen iin päälle, kun koti on siivottu ja lopulta saan kantaa maljakollisen kukkia keittiönpöydälle.

Koska kukkarakkauteni on yleisesti tunnettu, sainkin aika hauska syntymäpäivälahjan siskoiltani ja vanhemmiltani pari viikkoa sitten. He olivat nimittäin ottaneet minulle lähikukkakauppaan kevääksi tilin, jotta voisin hakea leikkokukkia aina kotiani piristämään silloin kun siltä tuntuu. Minusta aivan nerokas lahja!

8 + 1 vinkkiä leikkokukkien hengissä pitämiseen

  1. Kaikki alkaa kaupasta. Valitse kimppu/kukat, jotka ovat varmuudella ostohetkellä freesissä kunnossa. Jos yhtään epäilyttää kukkien kunto, älä osta.
  2. Pakkaa/pakkauta kukat asianmukaisesti. Ne eivät saa paleluta tai kuivua matkalla.
  3. Jos kukkakauppias ei ole leikannut imupintaa kukkiin juuri ennen kukkien pakkaamista, tee se itse kotona. Te homma puukolla. Saksilla leikattuna imupinnat saattavat mennä kiinni.
  4. Poista kaikki piikit ja lehdet, jotka osuvat maljakossa veteen. Ne likaavat vettä nopeasti ja mädättävät kukan vartta.
  5. Kysy kukkakauppiaalta kaikki vinkit kukkien täsmähoitoon: Kuinka paljon vettä ja minkä lämpöistä? Olisiko mukaan mahdollista saada ravinnepussi?
  6. Älä laita kukkia hedelmien läheisyyteen tai suoraan auringonvaloon.
  7. Laita kukat puhtaaseen maljakkoon ja vaihda vesi tarpeeksi usein. Leikkaa samalla kukkiin uusi imupinta.
  8. Kun elintarvikkeita ostaessa mietitään kilohintaa, leikkokukkia ostaessa kannattaa pohtia sitä, kauanko kukka kestää, eli mikä sen todelliseksi hinnaksi tulee. Tulppaanikimpun voi saada marketista alle viiden euron, mutta tulppaanit kestävät maksimissaan viikon. Yksittäinen neilikka voi maksaa jopa neljä euroa, mutta toisaalta valmiiksi hyvänlaatuinen neilikka oikeanlaisella hoidolla on kestänyt minulla kolmekin viikkoa. Kumpi sitten tulee lopulta halvemmaksi? 

Bonus: Ja sitten vielä ekstravinkki. Kukat kannattaisi laittaa yöksi viileään. Itse tosin en noudata tätä neuvoa koskaan, koska haluan herätä aamulla niin, että kukat ovat heti ilahduttamassa pöydällä.

-Karoliina-

Kommentit (2)

Mahtava lahjaidea!

Onpa kiva lahja!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X