Onko kello ja kalenteri aikuisuuden merkkejä? Sis.alekoodin
Istuin yhtenä päivänä kahvilla, kun arviolta viisikymppinen puolituttuni kertoi, ettei hänellä ole kalenteria. Ihmisellä, jolla on työ ja neljä lasta. Tuijotin häntä epäuskoisena. Onko tuollaisia ihmisiä olemassa?
Kuten olen kertonut, on minulla vaikka kuinka monta kalenteri, joiden välissä suikin menemään. On kännykän kalenteri, työkalenteri, blogityökalenteri, henkilökohtainen kalenteri ja perhekalenteri. Siksipä tuo kokonaan kalenterittomuus hämmensi minut niin kovin. Kuinka jotkut pystyvät?
Sama asia vähän rannekellon kanssa. Aloin käyttää rannekelloa 25-vuotissyntymäpäiväni jälkeen, koska toivoin silloin kelloa lahjaksi ymmärtäen, että siinä iässä ihmisellä tulee olla käsitys ajan kulusta joka hetki. Ja tuosta hetkestä lähtien olen pitänyt kelloa kädessäni koko ajan.
Tämän hetken lempikelloni ovat Daniel Wellingtonilta saadut uutuuskellot metallinhohtoisilla rannekkeilla. Ne sopivat täydellisesti muutenkin vähäeleiseen korutyyliini hopeisten pikkukorujen ja valkokultaisen kihlasormuksen pariksi. Ja vaikka valkokulta ja hopea ovatkin ikisuosikkini, tuo ruusukulta vetää puoleensa tällä hetkellä aika paljon. Onneksi ”sitomalla” ruusukullan hopeanvärisellä ja ruusukultaisella rannekorulla yhteen muihin koruihini voin pitää myös ruusukultaista kelloa kevätasujen kanssa.
Koodilla KAROLIINA voit tilata omat Daniel Wellington -ihanuudet nettikaupasta -15% hintaan, ilmaisella toimituksella huhtikuun 30 päivään asti.
-Karoliina-
*kellot saatu
Jaa oma kokemuksesi