kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.02.2021

30 perusasiaa minusta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
7 kommenttia

Olen huomannut instagramissa, että vastaan yhä useammin sellaisiin peruskysymyksiin, jotka vanhoille blogin lukijoille/instan seuraajille, on peruskauraa. Sitä itsekin välillä unohtaa, että eihän me kaikkien seuraajien kanssa “tunneta” vuosien takaa, joten on varmasti välillä hyvä kerratakin sellaisia mun elämän speksejä, jotka vaikuttaa niihin juttuihin ja ajatuksiin, joita mulla on on.

Kysyitte multa myös muita kysymyksiä tällä viikolla. Ne oli tosi kivoja kysymyksiä! Pyrin vastaamaan niihin ensi viikolla.

 

  1. Olen Karoliina Pentikäinen. 
  2. Olen kotoisin Hankasalmelta. Asuin 11 vuotta Helsingissä. Olen asunut vuodesta 2017 lähtien Tampereella. Muutin Tampereelle, koska #rakkaus. 
  3. Täytän ensi kuussa 36 vuotta. Ei minkäännäköistä ikäkriisiä. 
  4. Menin naimisiin mieheni kanssa 2018 toukokuussa. (Tapasimme heinäkuussa 2016, elimme talven etäsuhteessa kahden maan välillä ja menimme tuon vuoden aikana kihloihin.)
  5. Olemme uusperhe ja meillä on kolme tytärtä. Esikoiseni on 4-luokkalainen. Identtiset kaksostyttäremme on kohta puolitoista vuotta. Esikoinen asuu pääasiassa meillä ja käy koulu Tampereella, mutta on viikonloppuisin ja lomilla isällään Helsingissä. 
  6. Asumme Tampereen Pyynikillä. Tämä on alue, johon rakastuin heti, kun Tampereelle tulin. Muutimme Pyynikin sisällä viime syksynä. Nyt asumme 100 vuotta vanhassa hirsitalossa, joka sijaistsee 200 metrin päässä vanhasta kodistamme. Meidän talon elämää ja sisustusjuttuja voi seurata mun IG:n sisustustilillä @pieni_talo_pyynikilla.
  7. Olen koulutukseltani filosofian maisteri. Valmistuin 2008, pääaineenani kotimainen kirjallisuus.
  8. Tein yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin töitä 9 vuotta. 
  9. Olen kirjoittanut koko aikuiselämäni. Tehnyt toimittajan töitä, pitänyt kolumnia (Kaksplus ja MeNaiset) ja kirjoittanut kaksi romaania. Kolmistaan-blogi täytti juuri 10 vuotta.
  10. Heittäydyin yrittäjäksi 2017 ja jätin samalla opevirkani. 
  11. Olen tehnyt (some)-markkinointitöitä kotimaisille merkeille freenä vuodesta 2018. 
  12. Äitiyslomani jälkeen, syksyllä 2019, aloitin markkinointipäällikkönä perinteikkäässä Sidosteen sukkatehtaassa. 
  13. Teen Sidoste-töitä puolipäiväisenä, toisen puolen olen kotiäitinä ja teen yrittäjänä somea. 
  14. En harrasta tällä hetkellä juuri mitään. Katson, kun joskus ehdin, telkkua ja kuuntelen äänikirjoja. 
  15. Olen introvertti-luonne, vaikka osaankin toimia ihmisten kanssa ja olen “yleisreipas”. En tykkää metelistä, enkä kaipaa ikinä ihmisvilinää. Veikkaan, että minussa on erityisherkän piirteitä myös. 
  16. Minulla on moninaisen työhistorian vuoksi laajat sosiaaliset verkostot. Omaan lähipiiriini kuuluu sen sijaan vain kourallinen ystäviä. 
  17. Rakastan hyvää ruokaa. Ruoka on meidän perheen juttu. Mun mies on loistava kokki. Hän on opettanut minut ja meidän tytöt liiankin hyvälle. 
  18. Tykkään kauniista vaatteista. Pidän paljon a-linjaisia mekkoja ja farkkuja neuleen kanssa. Vilukissana lempimatskuni ovat merinovilla ja untuva. 
  19. Olen alkanut kulkea ilman meikkiä tai todella kevyellä ehostuksella, vaikka meikkasin 20 vuotta putkeen, miltei joka päivä. Se on tuntunut yllättävän hyvälle.
  20. Olen luonteeltani aika ehdoton. Se on hyve ja pahe. Hyvää siinä on se, että pysyn sanojen ja tärkeiden asioideni takana viimeiseen asti. Huonoa se, että se ajaa minut joskus napit vastakkain muiden kanssa. En ymmärrä perseilyä sellaisissa asioissa, jotka itse pidän tärkeänä. 
  21. Puhun suoraan. Yritän olla loukkaamatta muita, mutta en aina onnistu siinä. En osaa kääriä sanomaani kultapaperiin. Yrityselämässä välillä mietin, menenkö esimerkiksi palaveriessa liian suoraan asiaan. En ole hyvä small talkissa. 
  22. Olen paljon lempeämpi ja herkempi, mitä oletan ulosantini ymmärtää. Pehmeän puolen minusta näkee oma perhe ja rakkaimmat ystävät. Minulle on tärkeää, että rakkaimpani tietävät, että olen aina heidän puolella ja heitä varten. Olen sataprosenttisen lojaali ja toisaalta omaan luottorinkiini kuuluu vain ne, joiden tiedän olevan samanlaisia. 
  23. Minulla on ajokortti, mutta inhoan ajaa autolla. 
  24. Olen 165cm pitkä, kengänkokoni on 38. Painoni on jotain 60 ja 55 välillä riippuen siitä, kuinka paljon olen syönyt pullaa ja leipää. Rakastan hiilareita, mutta ne turvottavat. Olin monta vuotta gluteeniton, mutta nyt vatsani kestää kuitenkin paremmin jo gluteenia. 
  25. Minulla on keskivaikea lukihäiriö. 
  26. Lapsuuden perheeseeni kuuluu äiti, isä ja kaksi pikkusiskoa. Siskoni asuvat myös perheineen Tampereella, vaikka alunperin meidän perheellä ei ole ollut mitään kontaktia Tampereeseen. On ihanaa, kun siskot on nyt samassa kaupungissa kuin minäkin. 
  27. Minulla on menossa “5000 euroa ja tyhjä huone -projekti”. Yritän myydä tänä vuonna kaiken turhan tavaran. Olen edistynyt tässä alkuvuonna aika kivasti. 
  28. Minulla on ollut silmälasit muistaakseni 4-vuotiaasta. Pidän yleensä aina piilareita. En pärjää hetkeäkään ilman jonkinlaisia laseja. Näköni on todella heikko. 
  29. Koen, että minut tekee onnelliseksi kaikkein pienimmät asiat. Mökkisauna, hetki rauhassa miehen kainalossa, arkiruoka, lasten kutittelu, sunnuntaiaamukahvit tukka pystyssä ystävien kanssa. En kaipaa mitään lisää. Toivon vaan, että säilymme terveinä ja asiat olisivat tasaisesti niin perheen, ihmissuhteiden kun taloudenkin osalta. Koronasulkujen jälkeen odotan eniten kirjaston aukeamista. 
  30. Olen tosi iloinen joka päivä siitä, miten tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus meillä on. Se mahdollista toisaalta meidän molempien uran ja toisaalta sen, että lapsillekin meillä on kaksi yhtä tärkeää vanhempaa. Sellainen jakaminen vähentää ennen kaikkea henkistä kuormaa, kun tietää, että toinenkin vanhempi kannattelee arkea ihan yhtä lailla kun itsekin. 

-Karoliina-

Kuva on otettu meidän kodin portaissa. Takana mun jo edesmenneen mummoni tekemä raanu. Kuvan otti ihana ystäväni Noora Näppilä

Kommentit (7)

Sä oot ihana! ☺️

Kultaseni. Se on ryijy, nimeltään ”Huurre”.

Kiitos tästä kommentista! Ristisanatehtävissä on aina annettu ymmärtää että raanu ja ryijy ovat sama asia, mutta kommenttisi ansiosta googletin, mitä eroa näillä on. Hieman sivistyneempänä uuteen viikkoon 😄

Tuttuja asioita löytyi, mutta ainakin yksi asia yllätti! Olet tehnyt kirjallisuuden ja äikän lehtorina töitä (ja tietty myös alan koulutus) ja sinulla on lukihäiriö! Tästä olisi mielenkiintoista kuulla lisää. Ilman tämän alan tarkempaa ymmärrystä, yhtälö on yllättävä, mutta ihan huikea! Lukihäiriö ei ole este 👍

Sun pitäisi käydä silmien laser-leikkauksessa.
Mulla oli rillit 13-vuotiaasta ja vasta 46-vuotiaana lähdin leikkaukseen. Käytin n 20 vuotta piilareita.
Jos jotain elämässäni kadun, niin sitä etten käynyt leikkauksessa aiempaan!
En enää muista hintoja, mutta kävin alan asiantuntijalla Harri Koskisella Medilaserissa Espoossa. Huippuhomma!
Leikkauksesta on jo vuosia, mutta edelleen ylistän sitä etten tarvitse enää piilareita enkä laseja. Ei ollut kipuja tms.
Sun pitää!!!!!!!

Tai sitten voi jatkaa niiden piilolinssien ja silmälasien käyttöä ja olla oikein tyytyväinen niinkin. Se käyttääkö joku bloggaaja laseja vai ei, ei pitäis olla kenenkään lukijan ongelma, johon pitäis puuttua useammalla huutomerkillä.
Moni silmälasien käyttäjä oikeasti pitää silmälaseistaan tai ei halua mennä leikkaukseen, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita.
Annettaisko se kehorauha tässäkin asiassa?

Annetaan vaan se kehorauha. Mulla oli 2 pientä lasta ja heidän kanssaan piilari/rillisäätö oli erittäin hankalaa, kun olin ainoa perheen aikuinen.
Muistan vieläkin sen hetken, kun entinen likinäköinen näki heti leikkauksen jälkeen leikkaussalikellon seinällä selvästi!!!!
Harkitse pls asiaa Karoliina!! Voi olla että muistin lääkärin nimen väärin. Taisikin olla Harri Koskela, tumma, vamhempi herrasmies (Medilaser)
Leikkauksesta on nyt abt 15 vuotta enkä ole kärsinyt mistään oudosta. Monta vuotta ihmettelin aamuisin tilannetta, että näen heti eikä tarvitse hamuilla rillejä tai mennä laittamaan linssejä päähän.
Minä muuten käytän huutomerkkejä niin paljon kuin haluan! Aika kummallista tulla ohjaamaan minua niiden käytössä.
Passiivisaggressiivista mielestäni.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X