Tämä loman aloitus tuntui aivan erilaiselle kuin mikään loman alku tähän mennessä. Opena Suvivirsi aloitti loman. Sitä oli edeltänyt aina mieletön työputki -arvioinnit, kevätjuhlaharjoitukset ja muut, joten loma alkoi täydestä vauhdista kertarytinällä. Yrittäjänä en moneen vuoteen kesälomaillut, ja taas kun viime vuonna lomailin, taisin olla jo niin piipussa muutenkin, että mielessä kävi, miten neljän viikon jakson aikana ehtii palautua. Loma oli viime vuonna ihana, mutta hyvin nopea. Ja kyllä siinä vielä selvästi painoi se kaksostaaperoarjen rankkuus, vaikkei sitä siinä vaiheessa ehkä edes tajuttu.
Nyt, kun loma alkoi, mä olen ehtinyt olla sapattilomalla palkkatöistä jo kuukauden, joten ikään kuin unohdin, että tahti tästä vielä kevenee entisestään. Kun ihmiset kyseli, milloin mulla alkaa loma, hölmistyneenä tajusin, että sehän on vasta edessä. Miten siistiä! Mä siis lomailen palkkaduuneista puoli vuotta, mutta omasta yrityksestä tämän heinäkuun.
Mulle loma tarkoittaa käytännössä sitä, etten ole ottanut yhtään kaupallista kampanjaa heinäkuulle. Kamppikset vie paljon aikaa ja on se mun työn työmäisin osuus, joten niistä luopuminen yhdeksi kuukaudeksi vuodessa tekee oikein hyvää. (Tosin se tarkoittaa tietenkin myös sitä, että elokuussa ei tule rahaa mistään.) Elokuun ekoja kamppiksia olen parhaani mukaan valmistellut myös niin, että kun niiden aika on, ei tarvitse heti hönkiä elokuun ekana päivänä täysillä syvään päähän, vaan voi aloitella pikkuhiljaa.
Mä olen kirjoittanut myös osan blogipostauksista jemmaan heinäkuulle ja ajastanut ne jo valmiiksi, mutta kyllä mä tulen tänne alustalle kirjoittelemaan myös reaaliajassa heinäkuun aikana. Tarkoitus kyllä oli, että olisin kirjoittanut IHAN KAIKKI postaukset valmiiksi, mutta elämä tuli suunnitelmien tielle, ja nyt näillä mennään.
Meidän perheelle loma tarkoittaa puolestaan sitä, että ollaan koko viisikko seuraavat viisi viikkoa yhdessä. Totta kai esikoinen käy välillä treeneissä ja saa olla pieniä omiakin menoja, mutta pääpointti on se, että me pyritään hengailemaan yhdessä mahdollisimman paljon.
Mitään kovin kummoisia suunnitelmia lomalle ei ole. Ja se on ihanaa!! Viime viikonloppuna juhlittiin mun äidin kuusikymppiset ja kuun puolessa välissä on miehen kummityttären rippijuhlat. Lomalla olisi ihana nähdä muutenkin ystäviä, käydä päiväretkellä lähikohteissa, hengailla naapureiden kanssa, grillata, mökkeillä, purjehtia ja syödä hyvin. Mulla olisi haaveena päästä mun ystävän kanssa yhdeksi yöksi jonnekin eräkohteeseen telttailemaan (kyllä äiti, tämä ei ole vitsi!) ja jos totta puhutaan, eniten kyllä nautin varmasti siitä, jos lapset ei ole kauhea kiukkuisia, ne nukkuu kohtalaisen hyvin, esikoinen ei valita tylsyyttä ja me voidaan valvoa miehen kanssa pitkään ja katsoa Ensi treffit alttarilla Australiaa.
Aikuisten aikaa meille ei tällä lomalla ole ihan hirveästi luvassa. Alustavasti on sovittu yksi illallinen, yksi ilta Tammerfeillä ja Juha Tapion Ratinan keikka. Voin olla eri mieltä loman lopuksi (mulla on tähän kommenttiin veto-oikeus), mutta tässä vaiheessa ei tunnu erityisen tarpeelliselle olla yönylierossa lapsista, vaan nopeat pyrähdykset riittää. TästäKIN huomaa sen, että elämä tällä sakilla alkaa tasaantua, kun lapset kasvaa.
Loman lopuksi me suunnataan viikoksi vielä Espanjaan. Meidän perheen lisäksi matkaan lähtee esikoisen ystävä, joka on ollut mukana Espanjassa meidän kanssa aikaisemminkin.
Millaisia lomasuunnitelmia ruudun sillä puolella? Vai onko lomaa ollenkaan?
-Karoliina-
Kommentit (2)
Meidän perhe (minä,mies ja 14v tytär) tykkää lomalla olla mahdollisimman paljon poissa kotoa jotta loma oikeasti on lomaa. Tämä ensimmäinen viikko ollaan tytön kanssa kahdestaan. Ollaan oltu jo leffassa, mennään vesipuistoon ja Lintsille (minne myös isäni saadaan). Miehellä, kun alkaa niin ollaan melkein 2vk yhtä kyytiä reissussa täällä Suomessa. Varattuna on pari vuokramökkiä joista ensimmäinen pohjoisessa. Viimeisen lomaviikon tytär on riparilla(vastahan aloitti koulun!) ja me miehen kanssa viisi päivää kahdestaan Kolin upeissa maisemissa. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa!
Kuulostaa hyvälle! Kun pienet kasvavat vähän, tällainen loma olisi munkin mielestä ihana ❤️