Uskalla tehdä muutos. Terveystiistai, osa 6.

Juttelin taannoin mun ystävän kanssa erilaisista urapoluista ja hommista, mitä olimme nuorempana tehneet. Kerroin, että mä pääsin parikymppisenä kesätöihin MTV3:n chattiin, mutta jänistin loppumetreillä, peruin menemiseni, ja marssin sen sijaa kahvilan kassalle töihin. Jälkikäteen on pari kertaa käynyt mielessä, minne sekin “ura” olisi voinut viedä – pari kesää aikaisemmin nimittäin muuan Vappu Pimiä juonsi myös samaista chattia…ja lopun sitten tiedättekin. 

Tilanne kuvaa tosi hyvin mun nuoruusvuosien ajatuksia työnteosta. Tavallaan mua kiinnosti jo silloin kaikki luova hulluttelu, mutta olin silti enemmän turvallisuushakuinen kuin nyt. Halusin perusammatin, josta saa peruspalkkaa. En koskaan miettinyt varsinaista uraa, en todellakaan ajatellut urapolkua, rahaa tai töiden rajoja. Olin elänyt lapsuudenperheessä, jossa tehtiin (silloin) töitä kasista neljään palkansaajina, joten kun vahingossa lipsahdin ensin kevytyrittäjäksi ja sitten kokopäiväiseksi, en osannut yhtään varoa perustyöajan yli menevien sudenkuoppia, kun en niistä ollut millään tavalla tietoinen etukäteen. 

Mä olen myös kasvanut kulttuuriin, jossa töistä ei kieltäydytä. Olen aina ollut luontaisesti (?) ahkera, joten en ole edes aikaisemmin nähnyt sellaista vaihtoehtoa, että jättäisin jotain tekemättä. Kaiken lisäksi olen ollut niin innostuvaa sorttia, että jokainen uusi pöhinä elämässä on vaan ollut kiva ja toivottu asia.

Mulle kaksi työtä tuli siis ikään kuin vahingossa. Ensin tein töitä ja opiskelin. Sitten valmistuin opettajaksi, mutta aloin myös opetöiden ohella kirjoittaa samaan aikaan kolumnia ja muita freelance-toimittajan hommia. Vuoteen 2015 mennessä mulla olikin – odottamatta ja sen enempää ajattelematta – kaksi päätyötä, bloggaaminen ja lehtorin virka. Niin ja aivan helkkaristi liian vähän tunteja kalenterissa!

Vuoden 2016 burnout ja toisaalta kaksosten syntymä (ja univelka, sairastelukierre ja muut elämää hankaloittaneet/ahdistaneet asiat) opettivat kuitenkin sen, ettei kukaan – edes innokas – jaksa tehdä enempää kuin yhden ihmisen verran hommia. Mutta se, miten omat rajat itselleen ja omalle jaksamiselleen voi asettaa, ei tapahdu kädenkäänteessä. Tässä mun niksit ja matka siihen, miten nykyisin mulla on rajat ja aikaa relata. 

1. Tarkastele, toteuttaako sun nykyinen elämäntapa niitä arvoja, mitkä koet tärkeiksi. Mulle esimerkiksi perhe ja hyvinvointi on olleet aina ykkösarvot, mutta kuusipäiväinen työviikko ja työnteko iltaisin ja lomilla ei tukenut tätä arvoa millään tavalla. Kun tämän ristiriidan tunnisti, oli mahdollista päästä eteenpäin.
2. Mieti ROHKEASTI, mitä muutoksia arkeen ja valintoihin pitäisi tehdä, jotta elämäntapasi toteuttaisi niitä arvoja. Tämä on oikeasti musta vaikein vaihe. Kun on vuosia ja vuosikausia elänyt tietyllä tavalla, tuntuu aluksi liki mahdottomalle ajatella, että voisi tehdä asiat toisin. Mulla ainakin nousi tässä vaiheessa miljoonia pelkoja siitä, mitä tapahtuisi, jos hölläisin jostakin kohtaa. Pärjättäisiinkö taloudellisesti? Pidettäisiinkö mua laiskana? Tuottaisinko jollekin muulle pettymyksen?
3. Pilko arki osiin. Mitkä yksittäiset – pienetkin – jutut on niitä, jotka kuormittaa sinua. Mä esimerkiksi olen huomannut, että vastaan työviesteihin ja puheluihin ihan liiaa löysästi, kaikkien työaikojen ulkopuolella. Kun lopetin tämän – vaikka se kirpaisi – pystyin rentoutumaan paremmin ja mulle tuli hallinnantunne siitä, ettei mun omaa aikaa koko ajan tökitä. 
4. Kirjaa ylös erilaisia vaihtoehtoja järjestää elämää. Kun mä viime kevättalvella aloin tajuta, että olisin ajatumassa taas börnariin, aloin konkreettisesti kirjata paperille erilaisia keinoja, jolla voisin höllätä mun työtahtia ja ylipäätään lisätä mun hyvinvointia. Jotkut näistä ideoista oli tuhoontuomittuja jo alussa, mutta kun keinoja kirjasi paperille tarpeeksi, nousi esille myös timanttiset vaihtoehdot. Lopulta näiden avulla mä uskalsin tunnustaa itselleni, että tarvitsen palkkatöistä kunnollisen, yli puolivuotisen breikin, jotta saan elämän ja itseni palaset kohdilleen. 
5. Tee siirto. Kaikkea ei tarvitse laittaa elämässä kerralla lihamyllyyn ja uusiksi, eikä se ole suurimmalle osalle ihmisistä reunaehtojen vuoksi edes mahdollista. Mutta tee joku hyvinvointia ja rajoja edistävä siirto. Mulle siirto oli toki radikaali, eli 7kk sapattiloma palkkatöistä, mutta sen mahdollisti toki se, että mulle jäi kuitenkin toinen työ, josta pystyin nostamaan palkkaa. Joskus siirto voi olla se, että tekee yhtenä päivänä viikossa vain nelituntisen työpäivän. Tai kotityöt jaetaan perheen kesken paremmin, tai että päättää vaikkapa sen, että joka toinen maanantai ei tulekaan töistä kotiin lapsiperhe-elämän keskelle, vaan voi viettää sen hetken museoissa ja näyttelyissä kierrellen, ihan niin kuin itse haluaa. 
6. Varmista, ettei siirto jää vain hetkelliseksi. Tee uusia jatkojalostussuunnitelmia ja jos ensimmäinen siirto on tuonut rohkeutta, lisää muutoksia elämääsi. Mä esimerkiksi päätin, ettei mun hyvinvointi voi jäädä yhden sapattijakson mittaiseksi, ja kun palasin normaaliin työsettiin (oma+palkkaduuni), päätin, että:
   a) pidän edelleen lomat lomina, b) en tee viikonloppuisin kuin erikoistilanteissa töitä, c) voin rajata sitä, milloin vastaan työviesteihin, ja d) jaksotan mun päiviä niin, että niihin jää selkeät slotit liikunnalle ja perhe-elämälle. 
7. Nauti, ihmettele ja elä. Mulle varmasti ihmeellisintä tässä koko prosessissa on ollut se, kuinka erilaiseksi oma olo ja elämä – joka näyttää ulkoisesti samalla kuin ennen – näyttäytyykään tässä uudessa valossa. En usko, että olisin näin fiiliksissä, jos en olisi joskus kokenut toisenlaisiakin olotiloja. Tiedän, ettei kaikki ihana ole pysyvää, ja että elämä tuo eteen varmasti vielä lukuisia surullisia, kauheita ja ahdistavia hetkiä, mutta juuri siksi tästä hetkestä nauttiminen tuntuu niin hienolle. Koska juuri siksi, että itse ei voi vaikuttaa kaikkeen, on upeaa, että on uskaltanut vaikuttaa silloin, kun se on ihmiselle mahdollista. 

Omien rajojen asettaminen ja voimavarojen realistinen tarkastelu on vaikuttanut toki mun mielialaan ja jaksamiseen, mutta myös itsetuntoon. Kun olen saanut omien päätösteni ansioista elämää rennompaan ja energisempään suuntaan, on vahvistunut tunne siitä, että mä pystyn ja voin vaikuttaa moniin elämän asioihin. Tällöin kasvaa rohkeus sanoa “ei” ja rohkeus pyytää tukea ja apua silloin, kun sitä tarvitsee. TässäKIN asiassa ensiaskeleet on vaikeimpia, mutta kun vauhtiin pääsee, omien rajojen kunnioittaminen tulee monesti jo kuin itsestään. 

Millaisissa asioissa olet alkanut vetää rajoja ja kuunnella paremmin itseäsi? Mitä siitä on seurannut?

-Karoliina-

Takki saatu Villa Tremondo // paita saatu Nosh