Kesäisiä kuulumisia

Heippahei helleviikon alkuun!

En ole pitkään aikaan kertonut ajatuksenvirtakuulumisia ja koska IG:ssäkään en (jostain syystä, en edes itse tiedä, miksi) enää juuri höpöttele ihan niitä näitä, ajattelin päivittää meidän ja mun kuulumisia. 

Esikoisella alkoi loma reilu viikko sitten, ja sen jälkeen häntä ei ole juuri kotosalla näkynyt. Juna on vienyt pitkin Suomea, mutta onneksi saadaan isosisko mummolasta kotiin torstaina. Mä selvisin melko coolisti itse kevätjuhlasta, koska pienet tytöt piti fokuksen osin pois itse seremoniasta, mutta lauantai-iltana, kun F oli jo lähtenyt kotoa, iski kauhea haikeus. Tuli tunne, että kohta tuo tyttö lipuu jonnekin suureen maailmaan, enkä näe häntä enää KOSKAAN. Myönnetään, että PMS:llä oli himppusen osuutta asiaan, mutta pienet itkuntirautukset teki hyvää.

Jollakin tapaa alakoulun loppuminen konkretisoi sen, miten nopeasti aika kulkee. Tämähän on klisee, mutta vasta kun ajankulun itse tällä tavalla kokee, ymmärtää, miksi omassa lapsuudessa aikuiset aina hoki tuota lausetta. Aika tosiaan kulkee kauheaa vauhtia silloin, kun katsoo lapsia. 

Me muutettiin F:n kanssa Tampereelle eskarikeväänä, eikä siitä minusta vielä niin pitkä aika ole. Tuntuu, että olen edelleen aivan tuore tamperelainen. Jos kuitenkin mennään sama matka eteenpäin, esikoinen on mitä todennäköisemmin valmistunut, eikä asu enää edes kotona. Tämmöisten asioiden miettiminen antaa todellakin pontta siihen, että muistaa tarttua hetkeen ja olla läsnä lasten kanssa (ja elämässä ylipäätään) juuri nyt. Ystäväni, joka täytti viime viikolla 50 vuotta sanoi, että “ensimmäiset 50 vuotta meni nopeasti”. Hitsi kun sen muistaisi. Aika tosiaan kulkee, joten turha lykätä asioita jonnekin tulevaisuuteen, josta ei ole kellään varmuutta. 

Koulujenloppupäivän synkistelyjen jälkeen mieliala onneksi koheni hyvillä yöunilla ja sekä viime viikko että tämän viikon alku on mennyt tosi hyvällä mielellä. On tosi mahtavaa huomata, että olen täysin erilaisessa tilanteessa kuin ehkä yhtenäkään kesänä Tampereella asuessani. Kesissä, niin ihania kuin ne usein onkin ollut, on konkretisoitunut tosi hyvin myös se, kuinka paljon liikaa mä olen tehnyt monet vuodet töitä. Talvisin on ollut helppo hautautua arjen ja tietokoneen ääreen, mutta kesäisin olen usein morkkistellut sitä, miten stressaantunut tai kiireinen olen ollut. Mä tein kuitenkin viime vuoden sapatilla ollessa sen päätöksen, että työ ei saa enää koskaan mennä ohi mun ja perheen hyvinvoinnin. Nyt viimeistään tässä kesän alkaessa olen huomannut, että se todellakin on toteutunut mun elämässä. On ihanaa tehdä töitä ja toki jotkut päivät venähtää, mutta yleinen fiilis on rento ja sopivasti kuormittunut. Olen luopunut kokonaan viikonlopputöistä ja kamppiksia teen kohtuudella, joten elämä tuntuu kesäiselle nytkin, vaikkei olla vielä edes kesälomilla. 

Totta kai omaan kepeyteen vaikuttaa moni muukin asia kuin työ, mutta uskon myös siihen, että kun on saanut muutettua omaa toiminnan suuntaa ja ajattelua, alkaa hyvän kierre toteuttaa itseään. Kun ei itseä stressaa kroonisesti, osaa suhtautua moniin hankaliinkin tilanteisiin tai päiviin eri tavalla. Kyllä lapset edelleen silloin tällöin kiukkuaa, kyllä edelleenkin kyllästyttää oman elämän kuviot välillä, mutta silti olo on aivan erilainen. Juuri, kun ystävä kysyi viikonloppuna juhlissa, mitä kuuluu, oli ihanaa vastata: “Tosi hyvää itse asiassa.”

Mä yritän ottaa kaiken ilon irti tästä elämänvaiheesta, jossa jokainen lapsi on “helpossa” iässä. Ymmärrän, että elämä on jatkumo vaiheita, ja puolen vuoden päästä voi olla jo aivan toisin. Nyt kuitenkin esikoinen on omatoiminen, kypsä ja taitava, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole ollut havaittavissa mitään teini-iän sekoiluja. Menee vielä nukkumaankin ihmisten aikaan, eikä rymyä öitä kylillä. Mesi ja Omppu on puolestaan mitä hupaisimmassa iässä. He osaavat hoitaa kaikki perustoiminnot itse, nukutushommat ja itse nukkuminen menee kohtalaisesti, ja lähes kaiken voi kommunikoida jutellen. Totta kai, jokainen välillä 3 ja 40 vuotta saa välillä kilareita ja kaikkien naama pännii, mutta sellaista se on, hyväkin vaihe. 

Musta on ollut kivaa, että ollaan töiden ja päiväkodin jälkeen tehty rentoa kesätekemistä, eikä kaiken kivan kanssa tarvitse odotella lomia. On grillailtu, tehty Oonilla pitsaa, käyty uimassa, pyöräilty, tehty pihatöitä ja syöty litratolkulla jädeä. Niin ja totta kai hengattu taas pihalla naapureiden kanssa.

Ylipäätään osan rennosta fiiliksestä tekee varmaan se, että meillä ei ole tälle kesällä yhtäkään megaluokan suunnitelmaa. Se luo väljyyttä niin kalenteriin kuin korvienkin väliin. Juhlitaan paljon, mutta kuitenkin pienellä vaivalla ja ennen kaikkea ilman suuria pakkaamisoperaatioita, ystävien kanssa – on ristiäisiä, synttäreitä, uranlopetusbileitä ja festareita. Sen vastapainoksi matkataan perheenä kotimaassa eri kokoonpanoilla ja ollaan meidän perheiden mökeillä. 

Miten kesä on alkanut siellä?

-Karoliina-