Operaatio Äiti - Hero Header

Vanhempi, älä pala loppuun

Muistan aikanaan kaukana menneisyydessä kuulleeni tarinan äidistä, jolla asiat ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Rauhallisen lapsen sijaan elämään putkahti kitisevä sekä vaativampi vauva. Tämä vaativa vauva täytti äidin päivät stressillä, väsymyksellä ja toivottomuudella. Muistan kuinka vaikea tilanne aiheutti äidissään paljon negatiivisia tunteita, jotka sitten johtivat jossakin vaiheessa äkkipikaiseen käytökseen. Siitä käytöksestä osansa sai lähikaupan täti, toinen äiti sekä myös itse lapsi. Jokainen voi palaa loppuun vuorollaan.

Älä pala loppuun

Kun toinen palaa loppuun

Mietin usein, mitä minä voisin tehdä auttaakseni tällaisessa tilanteessa, koska en voinut millään ymmärtää miltä haastava vauva-arki tuntuisi. Oma esikoiseni lötkötteli päivät pitkät ja nautiskeli olostaan. Nukkui, kun halusin. Söi, kun syötin. Hymyili aina eikä koskaan itkenyt. Mietin myös, mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa auttaakseni itseäni. Vanhemman tärkein tehtävä on turvata lapsensa lapsuus, vaikka arki olisi kuinka haastavaa. Loppuun palaneena se ei ole aina niin yksinkertaista..

Samassa tilanteessa myöhemmin

Eräänä päivänä vuosia myöhemmin heräsin siihen, että minäkin olin kuin tuon tarinan äiti. Elämäni oli muuttunut stressaavaksi, haastavaksi ja kuluttavaksi. Uusi vauva itki, suostui vain syliin ja kaikki oli melko raskasta taivaltamista. Sain lapsen, jolla oli suuret tarpeet. Vauvaa en syytä tästä, vaan aina joskus tulee rankkoja kausia elämässä, kun kasaa monta asiaa päällekkäin.

Tärkeintä olisi muistaa, ettei vauvan itku ole KOSKAAN vauvan vika. Vauva ei tee sitä kiusallaan eikä sen takia, että haluaisi pilata vanhempansa elämän. Vauvan kovakourainen käsittely tai satuttaminen ei missään tilanteessa ole hyväksyttävää. Se satuttaa lasta sekä äitiä itseään.

Toinen tärkeä asia on tunnistaa omat voimavaransa. Mihin minä pystyn? Miten minä jaksan? Koska tarvitsen apua?

Miten voin auttaa väsynyttä ystävää?

Ensimmäisenä käydään läpi vinkkejä niille, jotka huomaavat lähipiirissään sen väsyneen vanhemman. Miten tätä vanhempaa voisi auttaa?

– Tarjoudu viemään vauvaa välillä kärryttelemään, jotta vanhempi saisi edes hetken levätä.

– Kuuntele, kysy ja tsemppaa. Erityisesti ymmärrä! Asioista puhuminen on tärkeää terapiaa.

– Piristä suklaalevyllä, kahvipaketilla tai yllärikäynneillä. Arjen pienet teot lämmittävät sydäntä.

– Auta hakemaan apua, jos tilanne sitä vaatii. Mene mukaan, etsi tietoa ja ole kannustava.

– Älä anna väsyneen vanhemman vetäytyä omiin oloihinsa, vaan yritä pitää yllä sosiaalisia kontakteja, jos hän ei itse jaksa.

– Auta siivoushommissa ja muissa, joihin vanhemman kädet eivät meinaa riittää.

– Käy kaupassa, tee ruokaa ja leivo piirakka. Itkevä vauva saattaa joskus huonontaa vanhemman syömistä ja tämäkin saa pinnan kireälle.

– Älä sulje silmiäsi. Älä tuomitse. Vaan rohkeasti tarjoamaan apua! Kyllä asiat kuuluvat myös sinulle, jos kyse on lähimmäisestäsi. ❤

Miten autan itseäni?

Seuraavaksi vinkkejä vanhemmille tilanteessa, jossa vaikea vauva-arki kiristää hermoja ja jaksaminen on laskusuuntainen. Miten autat itseäsi ja ennenkaikkea lastasi?

– Lepää mahdollisimman usein, syö tarpeeksi ja juo riittävästi. Pää voi paremmin, kun kroppa pelittää oikein.

– Älä sulkeudu muulta maailmalta, vaan koita kutsua ihmisiä kylään ja käydä vuorostasi ihmisten luona. Pieni rupattelu, varasyli ja arjen vaihtelut rentouttaa kummasti.

– Kiukustuminen on fine, mutta älä pura sitä vauvaasi. Siitä tulee itsellekin kurjempi mieli vauvasta puhumattakaan. Lenkkeile, pura kiukku sanoin paperille tai etsi somesta joku, jolle valittaa asiasta.

– Hae apua, jos et jaksa. Kukaan ei vie vauvaasi pois, jos kerrot olevasi väsynyt. Fyysinen avun saaminen tuo perheellesi lisävoimaa.

– Luota kumppaniisi/äitiisi/kaveriisi ja anna vauvaa välillä hoitoon. Joskus lenkki koiran kanssa, pitkä suihku tai yksin nautittu ateria muuttaa viikon ärsytykset hymyksi tuossa tuokiossa.

– Herkuttele, höllää, rentoudu. Anna itsellesi lupa nauttia pienistä hyvää mieltä tuovista ”paheista”.

– Älä vaadi liikoja. Joskus koti voi näyttää sekavalta, pyykkikori purkautua hitaasti tai villakoira asustaa nurkassa tavallista pidempään. Tärkeintä on keskittyä jaksamiseen ja siivota ehtii taas myöhemminkin. Ehkä myös joku läheinen saattaisi olla halukas auttamaan sotkujen kanssa?

– Keksi luovia ratkaisuja ja luovu liian vahvoista periaatteista. Vauvan jatkuvaa itkua voi pehmentää musiikilla tai korvatulpilla. Vauvan mahdoton nukuttaminen sänkyynsä voi helpottua sillä, että otat pienen olennon viereesi. Jos imetys käy raskaaksi, korvikkeella kasvaa myös hienoja vauvoja. Voit ostaa sosepurkit valmiina kaupasta, jos kokkaamiseen tarkoitetut kädet on täynnä itkevää vauvaa koko ajan. Koet ehkä syyllisyyttä kumppanin laiminlyönnistä, joten osta hänelle lahjakortti hierontaan, pitkään kaivattu leffa tai leipomosta lemppari donitsi. Joskus sekin riittää, että muistaa kertoa ääneen, kuinka paljon toista rakastaa.

– Jos kiukku meinaa tulvia yli, laske vauva turvalliseen paikkaan ja poistu hetkeksi paikalta. Mene esimerkiksi toiseen huoneeseen, heittäydy sängylle ja itke raivokyyneleet. Vauva ei siitä hajoa, että käyt rauhoittumassa ja palaat hetken päästä taas turvallisena takaisin.

– Vertaistuki! Siinä on taikaa, kun tekee mieli luovuttaa.

– Älä vaivu epätoivoon ❤ Loppuelämäsi ei tule olemaan hyssyttelyä ja itkevää vauvaa.

Oma kokemus taustalla

Tässä oli erilaisia vinkkejä, joita olen käyttänyt. Kaikki lähti omalla kohdallani lopulta itsestäni. Vauvan itkujen alkaessa tiesin, että taival tulisi olemaan rankka, mutta päätin silti yrittää parhaani. Olen iloinen, että tein parhaani ja se riittää. Opettelin purkamaan tunteeni ihan muilla keinoilla. Kaikki nämä vinkit pohjautuvat omaan rehelliseen kokemukseen.

Älä pala loppuun

Voimia jokaiselle, joka painii näiden asioiden kanssa ❤

Suuritarpeinen vauva

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit

2 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Niinpä! Missä ne olis? 🙂

Avatar

Hyviä ja varmasti toimivia vinkkejä! Olisin kyllä itse kaivannut juuri tuollaista kohtelua väsymysvuosia rämpiessä… Mutta missä on tuollaisia ihmisiä, jotka noin ihanasti toisia kohtelevat…?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä