Maalattu mölkky - kulahtaneelle pelille lisäaikaa maalaamalla
Ollaan innostuttu lasten kanssa pelaamaan tänä kesänä mölkkyä. Peliä on mahdollista muokata eri taitotasoon vaihtelemalla heittoviivaa. Matemaattisista taidoista innostuneet nuorimpani ovat myös mielenkiinnolla laskeneet pisteitä yhteen. Kesätekemistä miettiessäni aloin pohtia mölkky-pelin muodonmuutosta. Vuosia vanha peli oli saanut osakseen terassimaalia unohduttuaan terassin alle maalauksen ajaksi pari vuotta sitten. Lisäksi puupinnassa oli jo tahraa ja pintahometta. Mietin jo ohikiitävän hetken, että pitäisikö ostaa uusi mölkky, mutta eihän siinä olisi mitään järkeä, kun nykyinen on ihan toimiva tahraisuudestaan huolimatta. Siispä mölkky sai lähteä muodonmuutokseen!
Mölkky muodonmuutokseen
Maalasin mölkkypalikat Plus-akryylimaaleilla. Sekoitin sekä pinkkiin että siniseen hieman valkoista, jotta sain maalista hieman elävämpää. Loput palikat maalasin pinkin ja sinisen sekoituksella, nekin eläviksi.
Maalivarastostani löytyi kultaisen spraymaalin jämä, sillä suihkin palikoiden pohjat kultaisiksi. Lisäksi maalasin kultaroiskeita palikoiden alaosiin. Tämä onnistui spraylla painamalla vain hieman spraytölkin nappia, jolloin maali suihkusi isompina pisaroina. Kultamaali harmikseni ei erottunut ihan kauheasti, mutta hauska yksityiskohta se kuitenkin on läheltä katsoessa.
Vanhat numerot kuulsivat maalin läpi sen verran, että sain piirrettyä ja väritettyä numerot näkyviin permanent-tussilla.
Mölkky on nyt hauskan värikäs ja ilahdutti lapsia (ja itseänikin) heti. Nyt vain pitää odotella poutaisempia päiviä, niin pääsemme korkkaamaan uuden mölkyn kunnolla! Ja itselle tuli hyvä mieli siitä, että vanhan pelin sai tällä tavoin freesattua tosi söpöksi!
Anni
Jaa oma kokemuksesi