sormustin - Banneri

Joskus on niin täynnä kiitollisuutta, että haluaisi halata pitkään. Sellaista kiitollisuutta olen kokenut omaa äitiäni kohtaan. Hän on auttanut paljon monessa kohtaa, aina ymmärtänyt, kuunnellut, tsempannut, rohkaissut. Siksi halusin häntä halata, neuloen. Päätin neuloa huivin, joka olisi kuin lämmin halaus, lämmittäisi niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Neuletyöt voi sitoa osaksi kukkakimppua. Näin kukat ja neule täydentävät toinen toisiaan.

Päätin jo syksyllä tehdä Katia yarnsin Infinity shawl -langasta huivin äidilleni, mutta en millään keksinyt huivimallia. Aloitin ja purin ja aloitin taas. Mielestäni huivimalli ei saanut olla liian monimutkainen, koska halusin langan väriliu’un tulevan selkeästi esiin. Lopulta päätin, että teen huivin ihan vain aina-oikein-neuleella. Väri erottuu näin hyvin ja huivi on lämpimänä. Ja näin oli oikein hyvä!

Väriliuku erottuu kauniisti yksinkertaisesta huivista.

Sidotutin huivin kukkakimppuun yhdeksi kukaksi Neiti Neilikassa ja kimppu sekä huivi oli äitienpäivälahja äidilleni. Kukkakimppu oli upea! Värit sointuivat kauniisti toisiinsa ja näin kukat ja neule täydensivät toisiaan kauniisti. 

Ihanaa iltaa!

Anni

Kommentit (2)

Kaunis huivi ja kivasti paketoitukin!

Kiitos! Paketointi on minustakin aivan ihana!

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X