sormustin - Banneri

Viime vuodet käsityösaralla on näkynyt enenevissä määrin toinen toistaan upeampia makrameetöitä. Vuoden 2017 käsityötekniikkakin oli makramee. Vaikka solmeillut työt ovat upeita ja meillä kotona olisi sellaisille tilaakin, jotenkin makramee ei ole tuntunut omalta jutulta. Ehkä sen aloittamisvalmistelut ovat tuntuneet liian työläiltä ja tilan ja ajan ottaminen makrameelle vaikealta, se kun vaatii vähän isomman tilan kuin vaikkapa neuletyö. Nyt kuitenkin päätin testata makrameeta pienemmässä koossa.

Tänä syksynä makrameehöyhenet tuntuivat olevan uusin makrameehitti. Materiaalia ei kulu paljon, höyheniä voi tehdä niin isoja kuin pieniä, niitä voi tehdä aloittelijatkin helposti, (isompien) lastenkin kanssa höyhenten teko onnistuu helposti. Lankavan minimop-ekopuuvillalankaa kului tällaiseen höyheneen viitisen metriä. Täältä löytyy selkeä ohje höyheniin.

Makrameetöitä selaillessani pinterestissä huomasin, että nyt enenevissä määrin näkyy vähän uudenlaisia makrameetöitä. Niissä ei ole välttämättä leikitelty solmuilla vaan erilaisilla sidoksilla ja lankojen risteämisillä ja ne on solmeiltu pyöreään metallikehikkoon. Tämä tuntui heti omalta! Rakastan geometrisia kuvioita. Lankojen leikki on kiehtovaa katsottavaa ja solmuja tähän ei tarvinnut kuin kahta sorttia.

Tähän työhön tarvitaan
20 cm pyöreä metallikehikko
Ohutta makrameelankaa (käyttämäni lanka on Retwisst-merkkistä)

Leikkaa 20 n. 120 cm pitkää lankaa narusta. Taita langat kahtia ja solmi ne vierekkäin aloitussolmuin. Jaottele solmut kymmenen ryhmiin, jätä keskelle pieni rako.

Ota kaikkein vasemmanpuolisin lanka ja sido se kehikon alareunaan keskikohdan oikealle puolelle. Seuraavaksi ota oikeanpuoleisin lanka ja sido se kehikon alareunaan keskikohdan vasemmalle puolelle. Ohjekuvassa on kahteen suuntaan menevät solmut. Lopputulos on samannäköinen, mutta koin helpommaksi tehdä ylärivin tyyliin oikean puolen solmut ja alarivin tyyliin vasemman puolen solmut.

Jatka lankojen solmimista työn alareunaan vuorotellen vasemmalta ja oikealta ottaen kunnes kaikki langat on solmittu. Näin työn keskelle muodostuu kaunis säleikkö. Tässä kohtaa voisi leikitellä myös lankojen värillä ja solmia työhön erivärisiä lankoja tai vaikka kahta eri väriä puolittain. Sellaisen taidankin tehdä seuraavaksi!

Solmeilun iloa!

Anni

Kommentit (4)

Mie taas tykkään enemmän just niistä tosi solmuisista malleista, onneksi jokaiselle löytyy jotakin 🙂 Näitä höyheniä tosiaan on näkynyt joka somekanavassa, aika söpöjä ovat!

Oi että! Tykkään kovasti näin suoraviivaisesta muotokielestä. Tässä sitä olikin nyt ihan kirjaimellisesti. 😉 En ehkä itse lähde kokeilemaan, koska tykkään meidän paljaista seinistä, mutta ohje on varmasti monelle muulle hyvä ja hyödyllinen – yksinkertaisuudessaan ehdoton hitti! 🙂

Tämä suoraviivaisuus on minunkin lempparini!

Tosiaan, onneksi jokaiselle on jotakin niin kuin useimmissa käsityötekniikoissa muutenkin!

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X