Saumuri tutuksi – kolme vinkkiä saumurilla ompelemiseen
Ompeluharrastuksessani saumuri on aivan korvaamaton kapine. Välillä on niin i-ha-naa surruutella saumurilla menemään. Valmista tulee usein nopeasti – etenkin jos tekee tutuilla kaavoilla perusvaatetta. Nytkin lasten vilkkuvat ranteet ja nilkat antoivat ihanan tekosyyn ommella simppeliä perusvaatetta lapsille. Ompeluharrastustaipaleellani olen saanut saumurilla ompelemiseen kolme hyvin yksinkertaista vinkkiä, jotka ovat nopeuttaneet ainakin minulla saumurilla ompelua. Tässä ne teillekin!

Saumuri-ompeleen purkaminen
Se on valitettava tosiasia, että välillä tulee sössittyä. Silloin usein pitää ottaa ratkoja kauniiseen käteen, vaan saumuriommelta katsellessa tehtävä näyttää aika kinkkiseltä. Vaan eipä ole! Otakin ratkojan sijaan käteesi sakset! Kun katsot saumurilla ommellun sauman reunaa, näet, miten langat kietoutuvat toisiinsa kankaan reunassa. Leikkaa saksilla varovasti nuo lankalenkit poikki. Kangasta ei siis ole pakko leikata, mutta toki jos vähän kiireessä pitää purkaa, olen saattanut suoraan leikata millin päästä kankaan reunasta, jolloin langat menevät varmasti poikki. Tämän jälkeen sauma lähtee purkaantumaan kuin itsestään.

Päätteleminen alussa
Saumuriommelta ei voi vain katkaista ja jättää niin, sillä se purkaantuu, ellei ommelta sido mitenkään. Pitkään jätin pitkät hännät saumuriompeleen alkuun ja loppuun ja päättelin ne lopuksi neulalla. Tämän voi kuitenkin välttää. Saumuriompeleen saa päätellyksi alussa siten, että aloitat ompelun ja ompelet muutaman piston verran. Sen jälkeen laita neulat alas ja nosta paininjalka ylös. Vedä varovasti saumuriompeleen hännästä, joka on paininjalan takana, sitten vedä se paininjalan alle neulojen eteen. Pidä huoli, ettei kangas lähde rullalle häntää vetäessä. Laske paininjalka ja ompele muutaman sentin verran siten, että tuo häntä jää saumuriompeleen alle ja lopuksi leikkaa se pois.
Päätteleminen lopussa
Päätteleminen on saumurilla mahdollista myös saumuriompeleen lopussa. Ompele sauma loppuun saakka. Nosta neulat sekä paininjalka ylös. Vedä varovasti työtä niin, että saumuriommel lähtee paininjalan alla olevasta luontipiikistä irti. Käännä työ ylös-alaisin ja aseta se takaisin paininjalan alle. Eli äsken alla ollut puoli kääntyy nyt päällepäin ja äsken työn lopussa ollut kohta on nyt työn alussa. Ompele muutaman sentin verran, varo kuitenkin, ettei saumurin terä leikkaa alkuperäistä ommelta. Nyt ei saumuriommel purkaannu lopussakaan.

Nyt on vaatetuspuoli hetkeksi taas kunnossa, seuravaksi taitaakin olla korjausompelun sekä kesävaatteiden vuoro. (Eikös kesän odottamisen saakin jo aloittaa?)
Oliko nämä saumurillaompelemisniksit sinulle entuudestaan tuttuja?
Anni
PS. Jos kaipaat jotain helppoa ja nopeaa ommeltavaa, tsekkaappa solmupannan ohje!
Kommentit
Nelilankaisella ompelen 🙂
Ompeletko kolmi- vai nelilankaisella saumurilla?