Jonna oksensi odotusaikana jopa 50 kertaa päivässä, ja haave toisesta lapsesta pakotti käymään saman läpi uudestaan: ”Tunsin olevani huono äiti”
Jonna kärsi kummassakin raskaudessaan hyperemeesistä eli poikkeuksellisen voimakkaasta pahoinvoinnista. Ensimmäisessä raskaudessa pahinta oli vähättely, toisessa syyllisyydentunnot.
Ennen raskauttaan Jonna Teuho ei ollut koskaan kuullutkaan hyperemeesistä. Hän luuli kärsivänsä tavallisesta raskauspahoinvoinnista, kun hän oksensi kellon ympäri, laihtui useita kiloja eikä pahimpina päivinä meinannut pysyä tajuissaan.
Pian Jonna alkoi kuitenkin epäillä, ettei normaali raskauspahoinvointi voinut olla niin rajua. Pienikään vesihuikka ei pysynyt sisällä. Olo oli kamala, ja päivät kuluivat säkkipimeässä maaten.
– En voinut katsoa edes puhelimen näyttöä ilman, että olisin oksentanut.
Parin viikon päästä pahoinvoinnin alkamisesta Jonna ja hänen miehensä Aleksi hakeutuivat terveyskeskukseen kertomaan tilanteesta. Hoitajat olivat sitä mieltä, ettei tiputushoito olisi tarpeellista.
– Tuntui, etteivät he oikein ymmärtäneet, kuinka paha minun oli olla. Annettiin appelsiinimehua ja kehotettiin vain menemään kotiin huilimaan.
Jonna ja Aleksi eivät kuitenkaan antaneet periksi. Huoli myös vauvan voinnista oli suuri. Noin viikon kuluttua he pääsivät neuvolaan.
Neuvolassa Jonnalle diagnosoitiin hyperemeesi eli poikkeuksellisen raju raskauspahoinvointi. Hyperemeesissä normaali arki ei enää suju voimakkaan huonovointisuuden takia. Erittäin huonon yleisvoinnin lisäksi vaarana on, että elimistö kuivuu.
Jonna sai lähetteen tiputushoitoon.
– Oli valtava helpotus, kun sain apua.
Haave ja sen varjo
Tiputuksessa olo parani heti, mutta aina hoitojakson päätyttyä oli palattava pian takaisin. Kun nesteitä ja pahoinvointilääkettä ei enää saanut, oksentaminen alkoi taas.
Jonna oli enimmillään neljä vuorokautta kerrallaan sairaalassa, ja melkein päivittäin terveyskeskuksessa tiputuksessa. Hyvinä päivinä kotona hän pystyi syömään palan ruisleipää ja appelsiinilohkoja.
– En syönyt lämmintä ruokaa kertaakaan viiteen kuukauteen.
Yhtenä aamuna viidennen raskauskuukauden kynnyksellä Jonna oksensi tavalliseen tapaan, mutta sitten pahoinvointi loppui kuin seinään.
Joinain yksittäisinä päivinä Jonna koki vielä heikotusta ja huonovointisuutta, mutta kuukausia kestänyt painajainen väistyi. Hän pystyi palaamaan jopa töihin palvelutaloon, jossa hän oli lähihoitajana.
Eemil syntyi toukokuussa 2018 – kaikkien yllätykseksi liki nelikiloisena. Jonna itse oli laihtunut 15 kiloa.
– Olin todella onnekas, ettei oksentaminen kestänyt aivan raskauden loppuun saakka.
Raskausaika oli niin vaikea, että jonkin aikaa Jonna ajatteli lapsiluvun olevan täynnä. Hän ei kuitenkaan voinut kieltää itseltään totuutta: hän oli aina halunnut kaksi lasta.
– Pohdimme Aleksin kanssa sitä, että raskaus on vain pieni aika elämästä, vaikka se tuntuisikin ihan ikuisuudelta. Koetimme lohduttautua ajattelemalla, että hyperemeesi ei välttämättä tule uudestaan.
Niinpä pariskunta päätti, että toinen lapsi saisi tulla.
Lucas ilmoitti itsestään reilun kahden vuoden kuluttua Eemilin syntymästä. Uutinen tietysti ilahdutti, mutta samalla Jonnaa pelotti. Mitä jos hän joutuisi kokemaan saman uudestaan?
Lue myös: Lisää lapsia vai ei? Kysy itseltäsi ainakin nämä kysymykset
Toistuva painajainen
Taasko se alkaa! Miksi tämän pitää tapahtua minulle!
Jonna ryntäsi työpaikkansa vessaan oksentamaan. Pari seuraavaa päivää todistivat, että pelko oli käynyt toteen.
Kohtalo tuntui epäreilulta, mutta tällä kertaa oli suunnitelma. Jonna soitti neuvolaan ja kertoi, että tolkuton pahoinvointi oli tehnyt paluun.
Koronatilanteesta johtuen tiputushoitoa voitiin järjestää kotiinkin. Joka kerta, kun hoitaja tuli kotiin ja kysyi, mitä kuuluu, Jonna purskahti itkuun.
– Siitä itkusta ei ollut tulla loppua. Oli vain niin kamala olo koko ajan eikä edes voimia vastata.
Asioita vaikeutti se, että nyt huolehdittavana oli myös 3-vuotias esikoinen. Kun Aleksi oli töissä, Jonna suuntasi vanhempiensa luokse. Jonnan vanhemmat huolehtivat Eemilistä niinä päivinä, kun Jonna kykeni vain makaamaan.
Tilanteen salliessa myös Aleksin vanhemmat ja isovanhemmat auttoivat Eemilin hoidossa.
– Ajattelin, että olin maailman huonoin äiti. Miten saatoin olla niin huono, että olin koko ajan sellaisessa kunnossa ja kykenemätön huolehtimaan omasta lapsestani?
Sisimmässään Jonna tiesi, että syy ei ollut hänen ja Eemil ei tulisi edes muistamaan aikaa, kun hän odotti Lucasta. Se ei kuitenkaan riittänyt sammuttamaan itsesyytöksiä.
Välillä Jonnan täytyi mennä sairaalaan hoidettavaksi.
– Sielläkin ajattelin vain, että oli kamalaa olla poissa lapsen luota. Minulla oli huono omatunto, vaikka yritin iloita siitä, että sain rauhassa levätä eikä esikoinen ollut vaatimassa huomiotani.
Toinen raskaus oli onneksi edellistä hieman helpompi. Hyperemeesi alkoi hellittää kolmen kuukauden jälkeen, ja Jonna laihtui ”vain” kymmenen kiloa. Lucas syntyi kesäkuussa 2021.
Rohkeasti apua
Jonna on lapsistaan hyvin kiitollinen. Totta kai hän olisi toivonut, että raskaudet olisivat sujuneet paremmin, mutta nyt kaikki on hyvin. Menetetyt kilot on saatu takaisin. Lucaksen vauvavuosi on sujunut tähän mennessä hyvin, ja Eemilinkin vauva-aikana säästyttiin sen suuremmilta ongelmilta.
Kun Jonna kärvisteli raskauspahoinvoinnin kourissa, hänestä tuntui, että juuri missään ei ollut vertaistukea. Hyperemeesi tunnetaan huonosti eikä siitä kirjoiteta paljon.
Voimat olivat sitä paitsi vähissä silloin, kun olisi pitänyt jaksaa vaatia hoitoa. Jonnalla on terveisiä kaikille, jotka käyvät nyt samaa läpi.
– Itse kyllä tietää, kun tarvitsee apua. Oman kehon viesteihin voi luottaa. Ja jos vastaanotolla omat voimat eivät riitä tilanteesta kertomiseen, kannattaa ottaa mukaan joku, joka puhuu puolestasi.
Kommentit (5)
Kaksi ensimmäistä raskauttani oksensin paljon. (hyperem.)Kolmas ja neljäs menivät jo helpommin. Se on silti lyhyt aika elämässä. Kaikki lapset olivat terveitä. Vaivat unohtuu tai haalistuu.
Kaksi ensimmäistä oli oksentamista. Kolmas ja neljäs jo meni helpommin. Se on silti lyhyt aika elämässä. Kaikki lapset oli terveitä.
Olen kaikissa kolmessa raskaudessa ollut tiputuksessa oksentamisen vuoksi.
Toivon todella ettei kukaan idiootti ole mennyt hänelle sanomaan ”Ei raskaus ole sairaus”, joka on varmaan ääliön lausen, jonka tiedän. Vatsataudissakaan ei oireet ole noin rajuja, ja se tauti oireineen helpottaa alle 9 kk.
Tuttu juttu. 1.aikana olin kuukauden tipassa. Toinen oli lievempi. Kolmannen ja neljännen aikana selvisin ilman hoitoa. Painoin 51kg, kun pääsin kotiin sairaalasta. En ollut syönyt enkä juonut, vain tippa.