Lapsen kehitys 18.03.2021 Päivitetty 31.05.2024

Vasenkätinen, oikeakätinen vai molempia? Lasta kannattaa ohjata vahvempaan käteen, kun rajaikä lähestyy

Monet vasenkätiset ovat molempikätisiä. Kätisyys vakiintuu lapsilla eri-ikäisenä, mutta siitä näkyy merkkejä jo sikiöaikana.

Teksti
Piia Matikainen
Kuvat
iStock
3 kommenttia

Maailman väestöstä noin joka kymmenes on vasenkätinen. Kätisyys määritellään useimmiten sen mukaan, kummassa kädessä ihminen pitää kynää, lusikkaa ja saksia.

– Erityisesti useat vasenkätiset ovat molempikätisiä. He pitävät usein kynää ja lusikkaa vasemmassa ja esimerkiksi saksia ja joitakin muita työvälineitä oikeassa kädessä, kertoo HUS:n lastensairaalan vastaava toimintaterapeutti Paula Kyyrönen.

Kätisyys vakiintuu lapsilla eri-ikäisinä. Sen on tutkittu kehittyvän jo sikiöaikana, mikä näkyy esimerkiksi silloin, kun sikiö vie peukalon suuhunsa.

Ensimmäisinä elinvuosinaan lapsi kuitenkin käyttää käsiään samanveroisesti, mikä on myös tärkeää.

– Tällöin molempien käsien otteet ja liikkeet kehittyvät ja lapsi saa erilaisia tuntokokemuksia käsittelemistään esineistä, niiden muodoista ja materiaaleista.

Eskarilaista voi ohjata käyttämään vahvempaa kättä

Jos lapsi käyttää kynää vielä 4-vuotiaana molemmissa käsissä, toinen käsistä tulee jossakin vaiheessa vakiintumaan dominantiksi kädeksi hienomotorisen toiminnan lisääntyessä ja tarkentuessa.

Molemmilla käsillä piirtäminen voi Kyyrösen mukaan johtua siitä, että lapsella on vaikeutta ylittää keskilinja, jolloin hän piirtäessä vaihtaa automaattisesti kynän toiseen käteen.

– Keskilinjan ylittämisen vaikeus näkyy silloin myös muissa toiminnoissa: esimerkiksi palapeliä kootessa lapsi voi poimia oikealla kädellä oikealla puolella olevat palat ja vasemmalla kädellä vasemmalla puolella olevat palat, Kyyrönen huomauttaa.

Keskilinjan ylittämisen vaikeus voi näkyä myös kehon käyttöä vaativissa leikeissä.

Kyyrösen mukaan pientä lasta ei tarvitse ohjata käyttämään jompaakumpaa kättä. Kuitenkin esikouluun mennessä kätisyyden olisi hyvä olla vakiintunut, jotta lapsi voi keskittyä tehtävien tekemiseen ja kehittyä kynätyöskentelyssä.

– Jos kätisyys ei ole vakiintunut eskariin mennessä, voi lasta ohjata käyttämään sitä kättä, jota hän näyttäisi hieman enemmän suosivan esimerkiksi piirtäessä, hampaita pestessä, syödessä ja leikkiessä, Kyyrönen neuvoo.

Kätisyyden vahvistumisen myötä hienomotorinen tarkkuus, sormien eriytyneet liikkeet ja käsien yhteistyö, kuten saksilla leikkaaminen, kehittyvät ja sujuvoituvat toistojen myötä.

Kyyrönen huomauttaa, että molemmat kädet ovat tärkeitä erilaisten toimintojen kannalta. Vahvempi käsi vain on harjaantuneempi välineillä toimimisessa, mutta toinen on tärkeä tukikätenä ja avustavana kätenä.

Lue myös: 3 X pienen lapsen askartelu, jolla voi opetella saksilla leikkaamista!

Vasenkätinen voi muuttua oikeakätiseksi ja toisinpäin

Kädellä on aivoissa iso alue edustettuna, mikä vastaa vastakkaisen puolen käden toiminnasta.

Tuoreen Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan geenit selittävät 25 prosenttia kätisyydestä. Tutkimus on ensimmäinen, joka yksilöi vasen- ja oikeakätisiä erottavia geneettisiä muuttujia.

– On myös tutkittu, että pienen syntymäpainon omaavilla lapsilla on useammin vasenkätisyyttä muihin lapsiin verrattuna, Kyyrönen kertoo.

Aikoinaan lapset pakotettiin koulussa käyttämään kynää oikeassa kädessä, vaikka lapsi olisi itse valinnut vasemman käden.

– Käsi kyllä harjaantuu ja aivot mukautuvat ottamaan toiminnan kontolleen, Kyyrönen sanoo.

– Tällaisia, vaikkakaan ei pakotettuja, kätisyyden vaihtumisia tapahtuu tänäkin päivinä esimerkiksi jonkin vakavan trauman seurauksena.

Kommentit (3)

Kaikki kötisyyteen puuttuminen on väörin! Lapsen täytyy saada itse päättää mitä kättä mihinkin asiaan käyttää ja valinta tulee luonnostaan. Vasenkätiset kohtaavat täysin tarpeetonta ja tungettelevaa puuttumista: kätisyysväkivaltaa todella paljon ja erityisesti koulussa (mm. äidinkielen-, käsityön jne tunneilla). Vasenkätisille sopivat sakset ja ruokailuvälineet tulisi olla aina tarjolla, ja niitä pitöisi saada käyttää jos siltä tuntuu.

Olen vasenkätinen,perheessä on myös kaksi lapsenlasta,jotka ovat vasureita.Huomasin heidän ”kätisyyden” jo vauvoina.Omat lapseni ovat oikeakätisiä.- Heitän esimerkiksi tikkaa paremmin oikealla kädellä,samoin palloa.Muuten olen niin vasuri kuin olla voi.Kansakoulussa harmitti kun kirjoitettiin musteella.Jos en olisi puhallellut mustetta kuivaksi,olisin ”hinannut” kättä tekstin päällä.Onneksi käsialani on kaunis.Tekstaan ihmisille onnittelu- ym. kortteja taiteilijakynillä.Silloin minulla on fööni vieressä,että saan kuivattua tekstin.Eniten olen jännittänyt kun tekstasin (tilaus) karitsan vuotaan.Huh-miten helpottunut olin kun sain työn valmiiksi,enkä ollut tuhrinut tekstiä.Aikaa kului todella paljon,koska työ oli erittäin vaativa ja karitsan vuota erittäin kallis.Sen kirjoituksen allekirjoitti silloisen presidentin puoliso Tellervo Koivisto,jonka jälkeen se pingotettiin sametile ja kehystettiin…

Olen vasenkätinen ja kolmesta pojastani kaksi on myös vasenkätisiä. He vielä vahvemmin kuin minä, jonka oli koulussa opittava olemaan osin oikeakätinen, koska saksit ym. olivat oikeakätisille. Eniten harmitti tekstiilityön tunneilla alakoulussa, kun eräs opettaja sanoi antavansa nelosen kudontatyöstä – kun hän ei osannut opettaa vasuria ja minä en meinannut oppia oikeakätisesti neulomaan. Tilanteen pelasti oma äitini, jonka hermot kestivät opettaa minua iltaisin, tosin oikeakätisesti. Taisin saada lopulta tyydyttävän arvosanan. Opiskeluaikana menin keilauskurssille ja opettaja tuumasi, että voi kamala – ei hän osaa opettaa vasuria…joten opettelin senkin oikealla. Vasurina on oppinut sopeutumaan ja muokkautumaan eri tilanteissa ja sen myötä osaan kirjoittaa molemmilla käsillä lukukelpoista tekstiä, tosin oikealla se sujuu hitaammin 😁.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X