Leikkaaminen kehittää hienomotoriikkaa - 3 x askartelu, johon tarvitaan sakset!
Saksilla leikkaaminen on mainio askartelu, mutta se on myös paljon enemmän. Saksilla leikkaaminen kehittää hienomotoriikkaa ja vahvistaa käden lihaksia. Saksien käyttö valmentaa myös muiden työkalujen käyttöön. Käsien ja silmien välinen koordinaatio lisääntyy. Saksilla leikkaaminen myös kasvattaa lapsen taitoa tehdä käsillä eri asioita epäsymmetrisesti – toisella kädellä liikutetaan paperia, toisella leikataan. (Lähde)
Leikkaamista harjoitellaan päiväkodissa ja monissa kodeissakin. Taitotasot voivat kuitenkin vaihdella hyvinkin paljon kouluun tullessa. Olen aloittanut tänä syksynä ykkösluokan opettamisen. Koska lapset ovat minulle vieraita, olen tehnyt erilaisia harjoitteita, joissa treenataan saksilla leikkaamista mutta myös värittämistä ja kirjoittamista. Erilaisilla askarteluilla pääsen jyvälle lasten taitotasoista ja osaan suunnitella riittävän – mutta ei liian – haastavia töitä kuvis- ja kässätunneille. Tästä postauksesta saat tulostettua samat mallit myös itsellesi käyttöön!
Kuppikakku-askartelu
Tulosta itsellesi kuppikakun pohjan kaava TÄSTÄ ja päällisen kaava TÄSTÄ – samalla sivulla on valmiiksi kaksi pohjaa/päällistä näin lapsiryhmien vetäjiä ajatellen, jotta saa monistettua useammalle lapselle samalla.
Tulosta kuppikakkuun pohja esim. vaaleanruskealle pohjalle ja päällinen valkoiselle pohjalle. Leikkaa ja väritä molemmat osat. Liimaa päällinen pohjan yläreunaan. Halutessasi voit koristella kuppikakun päällisen kuvioleikkurilla tehdyillä kuvioilla.
Tämä askartelu toimi ykkösluokassa loistavasti. Herkullinen aihe motivoi lapsia. Loiva sekä suora viiva olivat helppoja leikattavia ja askartelu toi onnistumisen kokemuksia. Tässä askartelussa harjoiteltiin myös sitä, että liimaa levitetään vain tiettyyn osaan (täytteen alaosaan) ja pieniin koristeisiin.
Kirjain-käärme
Tulosta käärmeen malli TÄÄLTÄ vihreälle paperille. Paperilla on valmiiksi kaksi käärmettä lapsiryhmiä ajatellen. Kirjoita viivalle päästä lähtien isoja A- (tai muita) kirjaimia – huomaa, että viivaa ei saa ylittää. Leikkaa lopuksi viivaa pitkin paperista käärme ja piirrä silmät. Ripusta langalla vaikkapa kattoon.
Tämäkin A-käärme koeponnistettiin ykkösluokassani. Käärmeet valmistuivat nopeasti ja jokaisesta käärmeestä tuli valmiista mallista huolimatta persoonallinen.
Aaltoja paperisuiroista
Kun osaa leikata hyvin viivaa pitkin, voi leikkaamista kokeilla vapaalla kädellä. Tarvitset tummansinisen A4-paperin ja kaksi eri sävyisen sinistä A4-sivun puolikasta (leikattuna pitkittäissuunnassa). Leikkaa vaaleamman sinisistä papereista pitkiä soiroja. Levitä liimaa aina soiron päihin ja keskelle ja liimaa soirot kaareviksi aalloiksi tummansiniselle paperille. Lopuksi voi värittää kalojen tai muiden merenelävien kuvia ja leikata kuvat aaltojen joukkoon.
Kaipaatko lisää lasten kanssa tehtäviä askarteluideoita ja -ohjeita? Katso täältä lisää ohjeitani askarteluihin lasten kanssa.
Mukavia askarteluhetkiä toivottaen, Anni
Kommentit (4)
Kivoja ideoita, pitääpä ottaa testiin omien ykkösten kanssa! Vastaavia käärmeitä oon joskus teettänytkin epuilla, oli motivoiva työ kun valmis käärme on niin hieno luikero! 😊
Vinkkinä kaikille, että Tigerista saa eurolla (!) nk. jousisaksia, jotka ovat kuin tavalliset askartelusakset, mutta niissä on leikkamista opettelevalle avuksi pieni ”jousi”, joka auttaa avaamaan sakset aina sen jälkeen, kun ne on painanut kiinni. Tämän pienen avun turvin saksin käytön rytmi on helpompi hallita.
Mahtava vinkki! Kiitos!!
Kiitti! Kiva, jos näistä on iloa <3