Vuoden ja neljän kuukauden ikäinen taapero tarvitsee toistoja ja rutiineja
Vanhemmat voivat tukea taaperonsa kehitystä monin eri tavoin.
Kohta puolitoistavuotias taapero kaipaa vanhemmaltaan erityisesti tukea ja oppia. Vuoden ja neljän kuukauden iässä lapsi katselee aikuisilta esimerkkiä ja harjoittelee oikean ja väärän eroja, mikä saattaa aiheuttaa myös kiukunpuuskia.
Lapsen kehitys 1 v 4 kk iässä | Sorminäppäryys ja kädentaidot kehittyvät
Tässä iässä lapsestasi tulee taitavampi sorminäppäryydessä sekä käsien käytössä. Lapsi pystyy todennäköisesti kasaamaan muutamia palikoita päällekkäin ja sen jälkeen kaatamaan ne nopeasti alas. Kun lapselle lukee kirjaa, hän haluaa usein tutkailla sitä käsillään ja käännellä sen sivuja itsenäisesti.
Jos haluat, että lapsesi pääsee käyttämään sormiaan, taiteilemaan ja haastamaan kehitystään, voit tutustuttaa hänet esimerkiksi sormiväreihin. Paperi kannattaa kiinnittää pöytään teipillä ja laittaa sen päälle maalitippoja, joita lapsi voi levittää sormillaan. Voit alkuun näyttää hänelle myös mallia.
Moni taapero rakastaa tässä vaiheessa myös piirtämistä. Sen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkaavainen, koska kynän jälkiä usein saattaa päätyä paikkoihin, joihin ne eivät kuulu.
Taaperon persoonallisuus | Lapsi käyttäytyy impulssien ohjaamana
Taapero joutuu opettelemaan pitkään, mikä on oikein ja mikä väärin. Kieltojen noudattaminen on usein haastavaa, koska lapsi tekee päätöksensä vielä pitkään impulssien ohjaamana. Taaperon impulsiivisuus saattaa aiheuttaa myös kiukuttelua ja aggressiivisuutta, mikä on tässä iässä täysin normaalia.
Kun taapero käyttäytyy väärin, pysy rauhallisena ja muistuta itsellesi, että lapsi toimii niin koska ei osaa vielä säädellä impulssejaan. Impulssikontrollin kehittyminen sekä oikean ja väärän ymmärtäminen vaatii vuosia – jokainen lapsi myös kehittyy omaa tahtiaan.
Vanhempi on lapsensa paras auttaja ja opettaja. Muista kertoa jo taaperoikäiselle, miksi kiellettyä asiaa ei saa tehdä ja opeta häntä sanomaan kiitos ja anteeksi. Lapsi oppii parhaiten mallioppimalla, joten muista itse näyttää hänelle esimerkkiä.
Taaperon uni | Rutiinit helpottavat nukkumaanmenoa
Kun lapsi on lähemmäs puolitoistavuotias, päivän toiset päiväunet saattavat jäädä pois. Usein iltapäivän päiväunet pidentyvät silloin jonkun verran, mutta lapsesi saattaa tarvita toisten päiväunien sijaan päivällä pientä lepoa.
Poisjääneiden päiväunien aikaan voi esimerkiksi leikkiä rauhallisia leikkejä tai lukea lapsen kanssa kirjaa. Entiseen päiväuniaikaan kannattaa jonkin aikaa välttää esimerkiksi autolla ajamista lapsi kyydissä, koska silloin taapero saattaa nukahtaa ja illan nukkumaanmeno häiriintyä.
Jotta illat yhden vuoden ja neljän kuukauden ikäisen taaperon kanssa sujuvat onnistuneesti, nukkumaanmenoa varten kannattaa luoda selkeä rutiini.
Lapsen olisi hyvä ehtiä rentoutumaan jo iltavalmisteluiden aikana. Sopiva iltarutiini kestää noin 20–30 minuuttia ja sen olisi hyvä koostua joka ilta ainakin osittain samoista elementeistä, jotka tulevat lapselle tutuiksi.
Elementit voivat olla aivan tavallisia rutiinipuuhia, jotka toistuvat suunnilleen samaan aikaan samassa järjestyksessä: esimerkiksi iltapalan syöminen, hampaiden pesu ja kirjan lukeminen. Joka ilta toistuvat, tutut rutiinit viestivät lapselle, että on aika rauhoittua ja käydä pian nukkumaan.
Lapsen tärkeimmät ihmiset | Taaperolle kannattaa tarjota erilaisia leikkimahdollisuuksia
Monipuoliset leikit, kuten lukeminen ja rakentaminen, tukevat lapsen kehitystä. Siksi hänelle kannattaa tarjota erilaisia leikkimahdollisuuksia yksin ja yhdessä aikuisen kanssa.
Vuoden ja neljän kuukauden ikäisen kanssa voi leikkiä esimerkiksi tällaisia leikkejä:
- Tavaroiden siirtely
- laatikoiden purkaminen ja pakkaaminen
- palikoilla rakenteminen
- pallon vierittely
- heittäminen ja potkiminen
- laulaminen, tanssiminen
- yksinkertaiset piiloleikit
Usein taaperot toistavat leikeissään asioita ja saattavat tehdä samaa asiaa monta kertaa peräkkäin. Tämä voi joskus tuntua vanhempien mielestä oudolta, mutta toisto kehittää lapsen taitoja ja on taaperon mielestä usein myös hyvin hauskaa.
Lähteet: BabyCenter
Jaa oma kokemuksesi