Märkärupi kehittyy herkästi epidemiaksi – Näin voit välttää ikävän vaivan ja hoitaa tulehdusta
Märkärupi on hyvin herkästi tarttuva ihotulehdus, jota esiintyy etenkin lapsilla. Näillä erikoislääkärin ohjeilla voit hoitaa tulehdusta tehokkaasti ja estää sitä leviämästä.
Märkärupi on lapsilla yleinen ihon bakteeritulehdus, joka on yleensä stafylokokki tai streptokokkibakteeri-infektion aiheuttama. Ihotulehdus tarttuu herkästi ja päiväkodissa siitä voi helposti kehittyä epidemia, jos tulehduksen leviämistä ei pysäytetä ajoissa.
– Märkärupi ilmaantuu yleensä kasvoille, nenän tai suun ympärille, mutta sitä voi olla muuallakin iholla, kuten raajoissa ja vastasyntyneillä etenkin taivealueella, kertoo työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni Terveystalosta.
Märkäruven tunnistaa eritteisestä, kellertävästä ruvesta, jonka pinnalla on karstaa. Tulehtuneelle ihoalueelle voi ilmaantua rakkuloita, jotka erittävät kudosnestettä ja muuttuvat vähitellen kellertäväksi karstaksi ja ruveksi.
– Pinnallinen ihotulehdus on yleensä pienehköllä, parin sentin kokoisella alueella, mutta voi joskus levitä laajemmallekin alueelle, Vänni kertoo.
Märkärupi voi myös aristaa ja tulehtunut alue voi olla joskus melko kipeäkin. Sen lisäksi se voi kutista, kuumottaa ja punoittaa. Joskus tulehdus taas voi olla suhteellisen oireeton ja aiheuttaa vain iholla näkyvää karstaa ja eritettä.
Märkärupi on etupäässä lasten tauti, mutta aikuisetkin voivat saada tartunnan.
– Lapsilla tautia esiintyy enemmän, koska lapsilla on ohuempi iho ja heidän hygieniansa voi myös olla toisenlainen kuin aikuisilla. Stafylokokki- ja streptokokkibakteeri voivat asua nenän limakalvoilla, josta leikki-ikäiset lapset levittävät sitä herkemmin joko itseensä tai toisiin ihmisiin koskettelemalla sieraimiaan.
Märkäruven aiheuttama ihotulehdus voi alkaa koska tahansa. Kesäaikana tulehdus on tavallista yleisempi vaiva, sillä bakteerit viihtyvät lämpimässä ja kosteassa ilmastossa. Kuiva ja ihottumainen iho, jossa on ihorikkoja, voi altistaa märkäruven kehittymiselle.
– Märkärupi on itsenäinen tauti, eikä sen puhkeaminen liity flunssaan tai muuhun virusinfektioon. Jos immuniteetti on jostain syystä heikentynyt, voi märkäruven saada herkemmin.
Aina iholla oleva stafylokokki- tai streptokokkibakteeri ei aiheuta tautia.
– Ihminen voi olla bakteerin kantaja ja levittää sitä toisiin, vaikka olisi itse oireeton, Vänni kertoo.
Näin hoidat märkärupea oikein – Rupien rapsuttelu on tärkeää, koska ilman sitä hoito ei toimi kunnolla
Mikäli märkärupi on korkeintaan parin peukalon pään kokoisella alueella, sitä voi hoitaa kotona itse lämpimällä hauteella, puhdistamalla vedellä ja laittamalla tulehtuneelle alueelle apteekista ilman reseptiä saatavaa antibioottivoidetta. Jos omahoito ei tepsi, tulehdusalue laajenee ja iholle alkaa muodostua useampia märkärupialueita, on syytä hakeutua lääkäriin.
– Märkärupi paranee hyvällä hoidolla yleensä tehokkaasti. Joskus ihotulehdus voi kuitenkin levitä laajemmalle alueelle, jolloin sen hoitoon tarvitaan suun kautta otettavaa antibioottia ja mahdollisesti pidempää antibioottikuuria.
Rupien irrottaminen ja alueen puhdistaminen on tärkeä osa hoitoa, koska tulehdus asuu ruven alla.
– Jos ruven päälle laitetaan antibioottivoidetta ilman, että rupea rapsutetaan irti, ei tapahdu välttämättä mitään ja bakteeri jatkaa elämäänsä ruven alla. Bakteeri voi selvitä ruven alla hengissä jopa silloinkin, kun otetaan antibioottia suun kautta, jos rupia ei ole poistettu ja puhdistettu, Vänni muistuttaa.
Märkärupi on yleensä suhteellisen lievähkö tauti, joka harvoin kehittyy vakavammaksi infektioksi. Tulehdus kannattaa siitä huolimatta hoitaa mahdollisimman tehokkaasti.
– Stafylokokki ja streptokokki voivat aiheuttaa myös vakavia ihoinfektioita, kuten ruusutulehdusta. Samat bakteerit voivat siis aiheuttaa monenlaisia tauteja, ja ihmisestä ja tämän vastustuskyvystä riippuu, miten pahaksi tulehdus äityy.
Missä vaiheessa hoitoon, jos lapsella on märkärupi?
Märkärupi tarttuu herkästi ja leviää kosketuksessa. Tulehdus on siksi syytä hoitaa kuntoon ennen kuin lapsi palaa päiväkotiin.
– Ohjeistuksena on, että antibioottivoidetta tulisi käyttää kaksi päivää ennen kuin lapsi voi palata päivähoitoon. Jos otetaan antibioottia suun kautta, sitä tulisi ottaa vuorokauden ajan ennen kuin lapsi voi palata hoitoon. Sen jälkeen märkäruven ei pitäisi juurikaan enää tarttua, Vänni kertoo.
Märkärupi paranee hyvällä hoidolla yleensä viikossa. Tulehdus voi parantua myös ilman hoitoa, mutta hoidon ansiosta mahdollisten komplikaatioiden riski vähenee. Märkärupi uusii herkästi, sillä sama bakteeri voi jäädä nenän limakalvoille, josta se lähtee helposti leviämään uudelleen.
– Tartuntoja voi vähentää hyvällä käsihygienialla eli ahkeralla käsien saippuapesulla sekä välttämällä märkärupialueiden turhaa koskettelua, jotta tulehdus ei pääsisi leviämään käsien kautta.
Jos päiväkodissa on märkärupea, kaikilla pitäisi olla henkilökohtaiset hygieniavälineet, eli omat pyyhkeet, tyynyliinat, hammasharjat ja pesusienet, joita vaihdetaan tarpeen mukaan.
Hoitamattoman märkäruven kanssa ei saa mennä uimahalliin tai uima-altaaseen, jossa ihotautia voi tartuttaa toisiin.
– Saunaan on turvallista mennä yleensä taudin loppuvaiheessa ja lämpö voi jopa auttaa irrottamaan karstaa ihosta, Vänni kertoo.
Jaa oma kokemuksesi