Norovirus jyllää kohta – ”Virus on helposti tarttuva, mutta tartunnan pystyy välttämään”
Jokavuotisen influenssakauden ennustaminen on helppoa, sillä tauti iskee totutusti aina alkutalvesta. Noroviruksen liikkeitä sen sijaan on vaikeampaa ennakoida, sillä noroepidemioita on ympäri vuoden.
Norovirus on vatsataudeista kammotuin. Armoton tauti kiertää usein koko perheen iskettyään yhteen perheenjäsenistä.
Hyvin pieni annos, vain 100 norovirusta, riittää aiheuttamaan taudin. Jo grammassa ripuliulostetta on miljardeja viruksia. Siksi usein yksi sairastunut perheessä tietää useampia sairastumisia. Mikään laki tämä ei kuitenkaan ole. Norovirusta vastaan voi taistella, vaikka se onkin vaikeaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suolistovirusten erikoistutkijan mukaan virukselta voi välttyä huolehtimalla hygieniasta.
– Virus on helposti tarttuva, mutta tartunnan pystyy välttämään. Vaikka norovirus iskisi perheen lapsiin, aikuiset voivat silti välttyä taudilta huolehtimalla käsihygieniasta sekä puhdistamalla pinnat, vessan ja kodintekstiilit kunnolla, kertoo erikoistutkija Haider al-Hello.
Norovirusepidemia osuu alkuvuoteen
Norovirusepidemioita on ympäri vuoden. Alkutalvi on kuitenkin perinteisesti noron aikaa. Ihmiset viettävät silloin aikaa sisätiloissa, jolloin tartunnat leviävät helpommin.
– Pahin epidemiakausi kestää yleensä alkutalvesta kevääseen, erikoistutkija toteaa.
Ympärivuotiset, paikalliset norovirusepidemiat johtuvat useimmiten puutteellisesta hygieniasta. Paikallisia epidemioita on al-Hellon mukaan lähes mahdotonta ennustaa, siksi niiden vältteleminenkin on turhaa.
– Norovirus itää oireettomana 12–48 tuntia, jolloin se ehtii jo tarttua moniin.
Taudin ehkäisemisen kannalta tärkeintä on huolehtia käsihygieniasta. Kädet tulisi pestä aina WC-käynnin jälkeen, kotiin tultaessa sekä ennen ruokailua ja ruoanlaittoa.
Pesu kannattaa tehdä runsaalla lämpimällä vedellä ja saippualla, minkä jälkeen kädet tulee kuivata huolella. Kun norovirusta ei ole käsissä, se ei pääse elimistöön niin helposti esimerkiksi suun kautta. Huolellinen ja riittävän usein tehty käsienpesu vähentää virusten määrää käsissä merkittävästi.
Kannattaa myös muistaa, ettei norovirus häviä käsiä desinfioimalla yhtä tehokkaasti kuin saippuapesulla, eli desinfiointiaineiden käyttö ei korvaa huolellista käsipesua.
Norovirus viihtyy pinnoilla – siivous on syytä tehdä huolella
Norovirus säilyy pinnoilla elossa jopa vuorokausia. Jos kotona on sairastettu vatsatautia, on tarpeen siivota vessanpönttö, hanat ja kodin kosketuspinnat huolellisesti puhdistavilla siivoustuotteilla.
Koska virus tarttuu myös erilaisilta pinnoilta, voi tartuntaa väistellä avaamalla vessojen ovet esimerkiksi hiha suojana tai kyynärpäällä. Myös hanan voi sulkea käsien kuivamiseen käyttämällä paperilla, ennen kuin sen heittää roskiin.
On hyvä myös pyrkiä pitämään kädet pois suun, nenän ja silmien alueelta silloin, kun niitä ei ole pesty. Näin norovirus ei pääse siirtymään elimistöön.
Kannattaa myös muistaa, että norovirus säilyy hengissä pahimmillaan jopa vuorokausia. Siksi vessan, hanojen ja kosketuspintojen siivous kunnolla puhdistavilla, esimerkiksi klooripohjaisilla yhdisteillä on tarpeen, jos kotona on sairastettu noron aiheuttamaa vatsatautia.
Itse taudin hoidossa oksennus ja mahdollinen ripuliuloste on hyvä siivota kertakäyttöhansikkaita käyttäen. Puhdistuspaperit, rätit ja hansikkaat kannattaa sulkea välittömästi jätepussiin ja kuljettaa jäteastiaan samoin kuin kaikki lähietäisyydellä olevat ruoat.
Sairastuvassa käytetyt vaatteet ja lakanat pestään pyykinpesukoneessa vähintään 60 asteen lämpötilassa, mieluiten 90 asteessa. Norovirus ei kuole kylmässä, joten liinavaatteiden ulos vieminen ei ehkäise tartuntoja.
Norovirus pysyy elimistössä kuukauden
Taudin puhjettua oireet kestävät 12 tunnista jopa 72 tuntiin.
Laajemman tartuntariskin välttämiseksi olisi tärkeää, että erityisesti elintarviketyötä tekevät henkilöt, kuten ravintoloiden kokit ja tehtaissa ruoka-aineiden parissa työskentelevät, pitäisivät hyvää huolta käsihygieniasta. Noron sairastettuaan heidän kannattaisi olla ainakin kaksi päivää pois töistä oireiden päättymisen jälkeen.
Myös lapsella tulisi olla ainakin kaksi oireetonta päivää ripulista tai oksentamisesta ennen kuin hän voi palata takaisin päivähoitoon.
Immuunikadosta kärsivät, vanhukset ja pienet lapset kuuluvat noroviruksen riskiryhmään. Vanhuksilla tauti voi kestää jopa kuukausia.
– Terveelläkin ihmisellä norovirus pysyy elimistössä pitkään. Se säilyy ulosteessa vielä kuukauden oireiden päättymisen jälkeen, erikoistutkija kertoo.
Lue myös: Ruokamyrkytys vai vatsatauti? Näin tunnistat, kummasta on kyse
Kommentit (1)
voiko noroviruksen tartuttaa, jos henkilöllä, joka on saanut tartunnan, ei ole oksentelua, eikä ripulointia? ainoat oireet pahoinvointi ja lievä lämpöily 2 päivää. (Vanhainkodissa töissä, jossa noro-virusta)