Lapsen terveys 18.01.2024 Päivitetty 23.09.2024

Päätäit on hyvä tunnistaa ajoissa, jotta tilanne ei karkaa käsistä – Lääkäri kertoo kaiken, mitä täistä ja niiden häätämisestä tulisi tietää

Täitartunnan ennaltaehkäisyyn on kehitetty erilaisia suihkeita, mutta moni pohtii, voiko niistä oikeasti olla apua. Kysyimme lääkärin mielipidettä.

Teksti
Piia Sainio
Kuvat
iStock

Päätäit eli täit ovat erityisesti päiväkoti-ikäisten lasten ja koululaisten riesa. Jos lapsi rapsuttaa toistuvasti päätään tai jos kotiin tulee tiedote, että päiväkodissa tai koulussa on täitä, hiukset pitää tarkastaa.

Täiden löytyminen lapsen päästä aloittaa perheessä melkoisen operaation. Pahimmillaan täikierre voi ajaa hulluuden partaalle, kun viheliäisistä vieraista ei meinaa päästä eroon.

Yleislääkäri Toni Vänni Terveystalosta lohduttaa kuitenkin, että täit eivät onneksi ole vaarallisia, epämiellyttäviä vain.

– Tuntuu siltä, että täitartunnat ovat lisääntyneet. Parikymmentä vuotta sitten niitä ei kauheasti ollut. Toisaalta syy voi olla siinäkin, että aiemmin niistä ei puhuttu niin avoimesti. Vieläkin täitartuntaa pidetään epämiellyttävänä asiana, hän pohtii.

Vänni vastasi kysymyksiin, joita täikierteen keskellä tulee helposti pohtineeksi.

Miten päätäin tunnistaa?

Päätäi on parin millin pituinen hyönteinen, jonka väri vaihtelee vaaleasta tummanruskeaan. Se asustaa hiuksissa ja hakeutuu yleensä korvien taakse ja niskaan. Joskus täi voi levittää munia eli saivareita myös kulmakarvoihin ja silmäripsiin.

Saivareet ovat rusehtavia, valkoisia tai vaaleankeltaisia. Ne muistuttavat mannaryynejä. Saivareet jämähtävät päänahkaan, ja kun hiuksia harjaa, ne eivät liiku hilseen tavoin. Munasta kuoriutuva päätäi kehittyy aikuiseksi noin viikossa.

Lue lisää: Täin muna saattaa sekoittua hilseeseen – näin tunnistat saivareet ja tiedät, onko täihoito tarpeen

Kun etsit täitä, tukka kannattaa kastella ensin, jotta täit tarttuvat täikampaan. Hiuksiin voi levittää hoitoainetta, jolloin kampaaminen on helpompaa. Jos hiusten kastelu tuntuu hankalalta, myös kuivat hiukset voi kammata täikammalla. Silloin kampaaminen kannattaa tehdä niin, että lapsi istuu pää kumarassa pöydän ääressä. Pöydälle levitetään valkoista paperia, johon täit tippuvat. Täit ja saivareet erottuvat helpommin valkoista alustaa vasten.

Päätäit huomataan yleensä varhain, kun hiuksissa on alle kymmenen täitä.

Kun yhdellä on täitä, kannattaako hoitaa koko perhe?

Kun lapselta on löytynyt täitä, koko perheen hiukset tarkastetaan. Suositus on, että hoidetaan vain ne, joilla tartunta on. Tämä johtuu siitä, että turhat hoidot saattavat lisätä täiden resistenssiä lääkeaineita kohtaan.

Toisaalta jos täikierre kotona on ollut rasittava ja päädytään varmuuden vuoksi hoitamaan kaikki samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet, ei siitä ole mitään haittaakaan, jos allergioita ei ole.

Mistä täit tulevat?

Päätäi ei lennä eikä hypi päästä toiseen. Tavallisin tapa täiden tarttumiseen on, että päät ovat yhdessä niin, että hiukset koskettavat toisiaan. Ne voivat siirtyä päästä toiseen myös tiheäpiikkisen kamman tai harjan välityksellä. Teoriassa on myös mahdollista, että täit tarttuvat pipojen ja kaulahuivien kautta

Päiväkodeissa ja vastaavissa paikoissa kannattaa pitää omat lakit, pipot ja kaulaliinat erillään muiden pipoista ja kaulaliinoista. Eikä lakkeja saa vaihdella kavereiden kanssa.

Tärkeää on tarttua täiepidemian hoitoon kotona pikaisesti ja tehokkaasti.

Jos kotona toteaa täitartunnan, on erittäin tärkeää ilmoittaa siitä kouluun tai päiväkotiin. Siten asiaan voidaan puuttua nopeasti eikä kierrettä pääse syntymään.

Miten päätäit hoidetaan? Mikä on paras täishampoo?

Täit hoidetaan täishampoolla tai täi öljyllä, jota saa ostettua apteekeista. 

Permetriiniä sisältävät sampoot tappavat elävät täit, ja niitä ovat turvallista käyttää. Suositusikäraja on puoli vuotta, ja permetriinisampoita voivat käyttää myös raskaana olevat ja imettävät äidit.

Hieman toisella tavalla tavalla toimivat silikoni- ja muita öljyjä sisältävät sampoot, jotka käytännössä tukahduttavat täit ja siten tappavat ne. Yleensä yksi käsittely täit tukehduttavalla shampoolla tuhoaa ne.

Lääkeaineettomista shampoista onkin tullut suosittuja niiden helppouden vuoksi. Täit eivät myöskään tule näille aineille yhtä helposti vastustuskykyisiksi kuin hyönteismyrkyille.

Kaikki täisampoot toimivat, mutta yhtä tärkeää kuin niillä tehtävä hoito on hiusten läpikäyminen täikammalla ja hoidon jatkaminen kahden viikon ajan.

Munat ovat hankalampia poistaa kuin elävät täit. Niiden irrottaminen on mekaanista hommaa, ja varsinkin pitkien hiusten kampaamisen menee aikaa. Se kannattaa tehdä joka toinen päivä.

Lapsen hiuksia kannattaa kammata täikammalla päivittäin pari viikkoa shampoohoidon jälkeen. Pese kampa jokaisen käsittelyn jälkeen kuumalla vedellä ja säilytä sitä omassa paikassaan, esimerkiksi suljetussa muovipussissa.

Viihtyvätkö täit tietyntyyppisessä tukassa paremmin?

Todennäköisesti on käynyt vain huono tuuri, jos aina tietylle lapselle tulee täitä. Totta on kuitenkin se, että tytöt ja naiset saavat useammin täitartuntoja kuin pojat ja miehet.

Tämä saattaa johtua siitä, että täit tarttuvat herkemmin pitkään tukkaan. Jos päiväkodissa tai koulussa on täiepidemia, lapsen pitkät hiukset kannattaakin pitää kiinni joka päivä.

Onko totta, että päätäit kutittavat vain kolmasosaa ihmisistä?

Kyllä. Niitä saatetaan löytää ihan sattumalta – yleensä lapsilta, harvemmin aikuisilta. Erityisesti silloin, kun täitä on liikkeellä päiväkodissa tai koulussa, kannattaa lapsen pää tarkistaa, vaikkei kutinaa olisikaan. 

Jos täisampoo lupaa tappaa myös saivareet, nypitäänkö munat silti yksitellen?

Kyllä, kaiken varalta. Vaikka saivareet pääsääntöisesti kuolevat täisampoolla melko hyvin, ne kannattaa silti nyppiä pois ja jatkaa hoitoa kaksi viikkoa.

Munat kypsyvät noin kymmenessä päivässä, joten lopullisen tuloksen näkee kahdessa viikossa.

Kuinka kauan täit elävät?

Munan kuoriutumiseen menee noin viikko. Täysikasvuiseksi päätäi kasvaa kymmenessä päivässä.

Täysikasvuinen täi saattaa puolestaan munia jopa 10 munaa päivässä. Siksi täit lisääntyvät nopeasti, ja niitä saattaa lyhyessä ajassa ilmestyä päähän todella paljon, jos asianmukaista hoitoa ei tehdä.

Kannattaako pakastaminen ja saunottaminen?

Shampoopesun lisäksi lapsen vaatteet sekä koko perheen päähineet ja vuodevaatteet pitää pestä 60 asteessa pyykinpesuaineella. Herkät tekstiilit voi sulkea tiiviiseen muovipussiin kolmeksi päiväksi, jolloin täit kuolevat hapenpuutteeseen. Myös vuorokauden pakastaminen tai pari tuntia yli 80 asteisessa saunassa tappaa täit.

Jos aikuinen päätäi ei saa ruokaa pariin päivään, se kuolee. Eli pitämällä tavaroita, jotka eivät kestä pesua – esimerkiksi leluja, lippiksiä ja koristetyynyjä – poissa käytöstä pari päivää, pääsee eroon aikuisista täistä.

Pitää kuitenkin muistaa, että niissä voi olla myös munia, ja niiden kypsymiseen menee kymmenen päivää.

Millainen siivous kotona kannattaa tehdä, kun päätäit kiusaavat?

Vaikka päätäit olisivat riesana, mitään suursiivousta ei ole välttämätöntä tehdä. Täit eivät elä ilman ruokaa kovin montaa päivää.

Pyyhkeet ja tyynyliinat tulee vaihtaa ja pestä heti hiusten shampoohoidon jälkeen. Hiusharja on hyvä puhdistaa huolella. Samoin käytetyt pipot, pannat, hiuspompulat ja hatut. Vuorokausi pakastimessa tai pari tuntia yli 80-asteisessa saunassa riittää täiden poistamiseen, joten yksi vaihtoehto on pakastaa tai saunottaa tavaroita.

Sohvanpäälliset ja koristetyynyt kannattaa tarkistaa, jos täitartunnan saaneella on tapana makoilla sohvalla.

Mitä tehdä, jos täikierre ei katkea?

Jos perheessä on ollut erityisen hankala täikierre, voidaan harkita tablettihoitoa. Suun kautta otettuna ivermektiini tehoaa päätäihin. Sitä saa vain lääkärin määräyksellä.

Täikampa
Täitaistelussa täikampa on vähintään yhtä tärkeä ase kuin täisampoo.

Voiko täit tappaa föönin avulla?

Föönauksen väitetään tappavan täit, mutta tämä vaatii niin kuuman lämpötilan, että lapsen herkkä päänahka voi palaa. Kevyestä föönauksesta ei ole haittaa, sillä se voi helpottaa täiden ja saivareiden irtoamista, mutta ei tuhoa täitä. Täishampoo ja täikampa ovat tärkeimmät hoitokeinot.

Tappaako kookosöljy täit?

Öljyjen käyttö perustuu ennemminkin niiden vettä hylkivään vaikutukseen, ja niiden käyttöä pitää jatkaa useampi viikko.

Kookosöljy käy luultavasti siinä kuin muutkin öljyt, jotka ikään kuin kuivattavat täin ja siten tappavat sen. Sinnikäs pitää olla, koska täistä eroon pääsemiseksi vaaditaan varmasti monta käyttökertaa. Ehdottomasti tehokkain tapa tappaa päätäit ovat kuitenkin apteekintuotteet.

Pajunkuori- ja tervasampoon sanotaan ehkäisevän täitä. Toimivatko ne oikeasti?

Shampoiden tehosta ei ole vakuuttavaa näyttöä. Myöskään apteekin täinestosuihkeiden tehosta ei ole olemassa riittävää tutkimusnäyttöä. Todistettu teho on ainoastaan sampoilla, joilla täitartuntaa hoidetaan.

Kaikkea sellaista voi kuitenkin kokeilla, mistä ei ole haittaa itselle, muille eikä ympäristölle.

Koska lapsi voi palata kouluun tai hoitoon, jos hänellä on täitä?

Lapsi voi palata kouluun tai hoitoon heti ensimmäisen täikäsittelyn jälkeen. Täitartunnasta ei kannata tehdä suurta numeroa, mutta se on hoidettava huolella, erityisesti, jos lapsella on pitkät ja tuuheat hiukset.

Vanhempien vastuulla on kertoa  päiväkotiin, kavereille ja kouluun, jos lapsella on täitä. Muuten muut vanhemmat eivät tiedä tarkkailla oman lapsensa päätä ja täit voivat levitä. 

Kotiliesi.fi: Hilseshampoo auttaa pääsemään eroon hilseestä kotikonstein – moni hilseestä kärsivä sortuu hiustenpesussa yhteen virheeseen

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X