Lapsen terveys 02.08.2022

Ripulijuoma lapselle valmistuu kolmesta tutusta aineksesta – löytyy valmiiksi keittiöstä

Apteekeista saa ostettua ripulijuomaa, mutta tarvittaessa sellaisen voi sekoittaa kotonakin.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Ripulijuoma auttaa silloin, kun ärhäkkä vatsatauti tai ruokamyrkytys iskee. Juoman tarkoituksena on paitsi nesteyttää, myös korvata elimistön menettämiä suoloja.

Vaikka kaikki syötävät ja neste vaikuttaisivat poistuvan saman tien, on juominen silti tärkeää. Nestettä yleensä imeytyy kehoon oksentelusta ja ripulista huolimatta.

Lue myös: Ruokamyrkytys vai vatsatauti? Näin tunnistat, kummasta taudista on kyse

Varsinkin lapsilla nesteytyksestä huolehtiminen on tärkeää, sillä heillä keho kuivuu nopeammin kuin aikuisella. Tällöin uhkana saattaa olla nestehukka.

Apteekeissa myydään lapsille sopivia ripulijuomia. Niiden suolamäärä noudattelee yleensä Maailman terveysjärjestön WHOn ohjeistusta eli ORSia (oral rehydration solution) -liuoksen ohjetta, vinkkaa lastentautien erikoislääkäri Kaija Hartiala Mehiläisestä.

– Siinä litraan vettä liotetaan 10 teelusikallista sokeria ja 1 teelusikallista suolaa. Tämä ei ole kovin hyvän makuista, minkä vuoksi apteekin versioissa on yritetty parantaa makua esansseilla.

Lapsen juomista ei siis kannata laskea pelkän ripulijuoman varaan, vaikka sitäkin on hyvä tarjota. Jos lapsi ei suostu tankkaamaan apteekin ripulijuomaa, kannattaa tarjolla olla myös muita nesteitä ja esimerkiksi pientä suolaista.

– Muutoin hyväkuntoinen lapsi voi korvata nesteen menetyksen vedellä, mehuilla tai maidolla. Suolan menetystä voi kompensoida sipseillä tai suolakekseillä tai lisäämällä esimerkiksi puuroon suolaa.

Suolan saantiin kannattaa joka tapauksessa kiinnittää huomiota.

– Ripulissa menetetyn suolinesteen korvaaminen suolattomalla tai vähäsuolaisella liuoksella voi johtaa veren natriumtason laskuun, jos natriumia ei saa sitten esimerkiksi sipseistä tai ruoasta.

Aikuisten ripulijuomaa lapsille ei saa antaa.

Näin ripulijuoma lapselle valmistuu kotona

Jos apteekkiin ei akuutin ripulin tai vatsataudin sattuessa pääse tai jos kodin kaapeista ei löydy suolaista naposteltavaa, ripulijuoman v0i valmistaa myös itse.

Hartiala huomauttaa, että oheisen ohjeen mukaan valmistetussa ripulijuomassa on suolaa suhteessa vähemmän kuin WHO:n ohjeistuksessa, mutta juoma saattaakin siitä syystä upota paremmin.

Ripulijuoman ohje

  • 1 litra tuoremehua, mielellään appelsiinimehua
  • 1 litra vettä
  • 1 teelusikkalinen suolaa

Sekoita ainekset keskenään.

Lähde: Terveyskylä

Milloin pitää mennä lääkäriin?

Jos alle kuuden kuukauden ikäinen vauva ripuloi, on hänet hyvä viedä lääkärin arvioitavaksi.

Isommalle lapselle lääkärissä käynti on tarpeellista silloin, jos pissaa tulee vähän, lapsi alkaa väsähtää tai jos lapsi on kuumeinen.

Rintamaito ja korvike sisältävät suolaa, ja se yleensä riittää vauvan tapauksessa.

Lue myös: Vauvan ripulin tunnistaa näistä 3 seikasta – suolojen korvaamiseen auttaa tuttu keino

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X