”Myydään se 10 000 eurolla” ja muut isosisarusten ideat, kun vauvan sukupuoli ei miellytä
Isosisko tai -veli ei aina ilahdukaan vauvasisaruksen sukupuolesta. Lukijat jakavat hauskat muistonsa.
Uuden perheenjäsenen sukupuoli voi olla isosiskolle tai -veljelle vakava paikka. Yksi toivoo itselleen potentiaalisinta leikkikaveria, toisen mielestä perheessä on jo riittävästi tietyn sukupuolen edustajia.
Vauvasisaruksen sukupuolta arvuutellaan usein jo raskausaikana, mutta viimeistään vauvan syntymä voi kirvoittaa tuoreessa isosisaruksessa mietteitä. Kaksplussan lukijat kertovat, mitä isosisarukset ovat tuumanneet vauvalle toivomastaan sukupuolesta.
Jos vauvan sukupuoli ei miellytä, ehdotukset tulokkaan varalle voivat olla melko villejä!
Kauppoja hieromaan
”Meillä esikoinen aikanaan tilasi pikkuveljen. Ennen rakenneultraa kyselimme häneltä, että kumpi olisi kivampi, ja tietenkin vastaus oli pikkuveli. Kovasti koetimme valmistella siihen, että vauva voi olla pikkusiskokin. Kysyin sitten, että entä jos vauva onkin tyttö. Vastaus oli että ’myydään se 10 000 eurolla’. Pikkuveli sieltä tuli kuitenkin!”
Periaatteessa kaunis ajatus
”Keskimmäinen sai pikkuveljen ja haluaisi vielä pikkusiskon. Kerroin, että ei sitä tiedä, kumpi sieltä tulisi. Hetken pohdittuaan lapsi tuumasi: ’Jos se olis pikkuveli, se annettaisiin pois toiseen perheeseen, jossa on haluttu vauvaa mutta ei ole saatu, ja sitten tekisit uuden vauvan, kunnes tulisi sisko.'”
Eikö olekaan vaihto- tai palautusoikeutta?
”Esikoinen toivoi nimenomaan pikkusiskoa ja ilmoitti odotusaikana, että jos tulee pikkuveli, niin se palautetaan sairaalaan.”
”Meille syntyi kolmas tyttö. 4-vuotias esikoinen tuumasi, että senhän voisi käydä vaihtamassa hevoseen.”
Biologian ihmeet
”Pienen pojan perheeseen odotettiin uutta perheenjäsentä. Häneltä kysyttiin, toivooko hän pikkusiskoa vai -veljeä. Vastaus kuului: ’En tiiä, vaan jot te on koila, minä päättän ten ilti.'”
”Lähtiessäni synnyttämään isoveli sanoi, että jos sieltä tulee tyttö, on vauva laitettava takaisin niin pitkäksi aikaa, että kasvaa pippeli. No, onneksi ei tarvinnut laittaa takaisin, kun syntyi pikkuveli.”
”Perheemme neljävuotias on monta kertaa sanonut, miten tyhmää pikkuveljen saaminen on, kun isosiskon olisi halunnut.”
”Meillä petyttiin ainoastaan siihen, kun ei tullutkaan hevosta vaan veikka. Sydänääniä kuunnellessa poika oli vakaasti ja vastaväitteistä huolimatta sitä mieltä, että selvästi tulee hevonen.”
Uhkailua kehiin
”Meillä oli jo tyttö, poika ja tyttö. Vauva oli tulossa. Rakenneultraan lähtiessä poika roikkui kintussa kiinni ja jankkasi, että muista sitten kysyä, kumpi se on! ’Jos se on tyttö, minä muutan mummolaan!’ Poikahan se onneksi oli, niin ei tarvinnut kenenkään muuttaa.”
”Meillä esikoinen on poika, toinen ja kolmas tyttöjä. Kun neljättä odotettiin, esikoinen ilmoitti suorasanaisesti, että jos tulee taas pikkusisko, hän heittää sen roskiin. No, kuten arvata saattaa, niin tyttöhän sieltä taas tuli. Mutta kun esikoinen tapasi vauvan ensimmäistä kertaa, hän murtui kyyneliin rakkaudesta. Ei ollut enää väliä, oliko vauva tyttö vai poika.”
Kokemukset on poimittu Kaksplussan Facebook-sivulta.
Jaa oma kokemuksesi