Kuparikierukkaa voi käyttää jälkiehkäisynä
Vahinkoraskaudet ovat turhan yleisiä pikkulapsiperheissä. Kuparikierukka on jälkiehkäisymenetelmistä tehokkain.
Raskauden ehkäisystä on juuri valmistunut ensimmäinen Käypä hoito -suositus, jossa suositellaan kuparikierukkaa jälkiehkäisyyn – siis tilanteeseen, jossa ehkäisy pettää tai unohtuu, mutta raskautta ei toivota.
– Kuparikierukan voi kuitenkin asentaa vain, jos yhdynnästä on korkeintaan viisi vuorokautta. Samalla hoituu jatkoehkäisykin, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Mervi Halttunen-Nieminen.
Jälkiehkäisyyn voi käyttää myös jälkiehkäisytabletteja, jotka ovat apteekista saatavia itsehoitovalmisteita. Teho on parhain, kun tabletti otetaan alle 12 tunnin kuluessa yhdynnästä. Jatkoehkäisyn suunnittelu on tärkeää: jälkiehkäisytabletteja ei saa käyttää säännölliseen ehkäisyyn.
Hormonikierukka jo jälkitarkastuksessa
Vahinkoraskaudet ovat yleisiä pikkulapsiperheissä. Lähes puolet kaikista aborteista tehdään äideille, joilla on jo ennestään yksi tai useampi lapsi.
Vuonna 2022 tehtiin noin 7 900 raskaudenkeskeytystä. Se on noin 3,5 prosenttia enemmän keskeytyksiä kuin vuonna 2021. Huolimatta vuoden 2022 määrän kasvusta on keskeytysten määrä vähentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana selkeästi.
Useampi kuin joka kolmas raskaudenkeskeytyksistä tehtiin naisille, joille oli tehty keskeytys jo aiemmin.
Ehkäisyn laiminlyömisen taustalla voi olla väsymystä, välinpitämättömyyttä tai luottamusta siihen, että imetys toimisi ehkäisynä.
Älä luota imetyksen ehkäisytehoon
Mervi Halttunen-Nieminen toteaa, että imetys ei yleensä toimi varmana ehkäisykeinona. Säännöllinen täysimetys voi toimia noin kolmen kuukauden ajan ehkäisykeinona, mutta tänäkin aikana kannattaa käyttää varmuuden vuoksi kondomia yhdynnöissä.
Hormonikierukkaa suositellaan pikkulasten äideille siksi, että kierukka on varma ja helppo ehkäisykeino.
– Hormonikierukan voi asennuttaa jo jälkitarkastuksen yhteydessä, Halttunen-Nieminen toteaa.
Hän lisää, että asennuksen tulee olla ”helläkätinen”, sillä synnytyksen jälkeen kohtu on vielä pehmeä.
Vaihtoehto hormonaaliselle ehkäisylle on kondomi. Sen ehkäisyteho on kuitenkin selvästi huonompi kuin hormonaalisen ehkäisyn: keskimäärin 12 naista sadasta tulee raskaaksi vuodessa. Kondomi on ainoa ehkäisykeino, joka suojaa sukupuolitaudeilta.
Lähde: Raskauden ehkäisyn Käypä hoito -suositus. Käypä hoito –suositukset ovat kansallisia hoitosuosituksia, jotka toimivat ohjenuorana terveydenhuollon ammattilaisille ja potilaille.
Jaa oma kokemuksesi