Perhe-elämä 24.03.2024

”Pelkäsin jättää koiran ja lapsen kahdestaan” – Vauvan tulo pakotti luopumaan rakkaasta lemmikistä

Outi otti koiran haudatessaan omat perhehaaveensa. Kun lapsi yllättäen tulikin, alkoivat ongelmat heti. Lopulta edessä oli vaikea valinta.

Teksti
Pinja Landén
Kuvat
iStock

Jos en saa omaa vauvaa, panostan sitten koiraan. Näin Outi, 39, ajatteli, kun alkoi näyttää siltä, ettei hän vuosien haaveilusta huolimatta koskaan saisi omaa perhettä. Sopivaa isäehdokasta ei tuntunut löytyvän, eikä Outi halunnut lähteä hankkimaan lasta yksin.

− Olin jo mielessäni hyväksynyt sen, että minusta ei tule äitiä. Sain veritulpan vuonna 2013 ja lääkäri totesi silloin, että jos haluan lapsia, ne kannattaisi hankkia heti. Mitä vanhemmaksi tulisin, sitä suurempi terveysriski raskaus olisi.  

Niinpä Outi oli päättänyt hankkia koiran, josta tulisi hänen vauvansa. Paikalliselta kasvattajalta löytyi kaksi vapaata pentua, joista Nella tuntui heti siltä oikealta.

− Nella on niistä söpömpi ja se tuli heti tekemään luokseni tuttavuutta, Outi muistelee.

Nellan äiti on puhdasrotuinen saksanpaimenkoira ja isä karhukoiran ja kultaisennoutajan sekoitus. Outi suunnitteli alkavansa harrastaa yhdessä Nellan kanssa, kunhan ensin olisi käyty pentukoulutus. Nellan kokoinen koira tarvitsi myös paljon liikuntaa ja Outi odotti koiran tuomaa lenkkiseuraa kovasti.

Elämä yllättää   

Nella ja Outi ehtivät elää kahdestaan kaksi vuotta, kun Outi yllättäen tapasi Tomin. Asiat etenivät nopeasti ja pian Outi alkoi odottaa vauvaa. Nellan käytös oli siinä vaiheessa vielä täysin normaalia.

− Luulen, ettei Nella ymmärtänyt mitä on tapahtumassa. Se ei osoittanut erityistä kiinnostusta vatsaani kohtaan ja oli muutoinkin ihan oma itsensä.

Outi ja Tomi ajattelivat, että kaikki jatkuisi kuten ennenkin − perhe vain kasvaisi.

− En hetkeäkään ajatellut, ettei Nella hyväksyisi vauvaa.

Ongelmat alkoivat heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen

Kun Outi ja Tomi tulivat sairaalasta kotiin vastasyntyneen Akseli-vauvan kanssa, Nella odotti heitä siellä.

− Annoimme Nellan nuuhkia vauvaa ja tutustua siihen. Pian kuitenkin Nella näytti vauvalle hampaita. Eikä se jäänyt siihen yhteen kertaan, Outi kertoo.

Sen jälkeen Outi ei uskaltanut jättää vauvaa ja Nellaa lainkaan kahdestaan. Mielessä pyöri jatkuva pelko siitä, että jotain peruuttamatonta tapahtuisi. Nella koki Akselin selkeästi uhkana itselleen, eikä hyväksynyt vauvaa. Outi oli järkyttynyt.

− Oli raskasta koko ajan vahtia, ettei Nella tee Akselille mitään. Samalla vauvan takia vähiin jäänyt yöuni kalvoi minua ja Tomia. Lopulta aloin kärsiä myös unettomuudesta. Siinä tilanteessa emme jaksaneet tarjota Nellalle sen tarvitsemia pitkiä lenkkejäkään.

Liian raskas arki

Tomi oli tavannut Nellaa lenkittäessään Päivin, joka asui aivan heidän nurkillaan. Kuullessaan perheen hankalasta tilanteesta, ehdotti Päivi koiraihmisenä, että Outi ja Tomi antaisivat Nellan hänelle tilapäissijoitukseen. Kun heidän unensa ja voimansa taas paranisivat, katsottaisiin uudestaan, miten Akseli ja Nella tulisivat toimeen keskenään.

− Se oli minulle rankka paikka. Oli syyllinen olo, sillä tunsin pettäneeni Nellan. Järjellä ajateltuna tilapäissijoitus oli kuitenkin siinä tilanteessa järkevä ratkaisu kaikkien kannalta.

Nella sopeutui Päivin perheeseen nopeasti. Kahden koiran taloudessa Nella sai lajitovereidensa seuraa, ja erityisesti Päivin mies ihastui koiravieraaseen ikihyvikseen. Perheen kaksi lasta olivat jo aikuisia, joten meluherkän Nellan ei tarvinnut pakoilla vauvan itkua. Lisäksi perheen saaristossa sijaitseva mökki tarjosi koirille upeat puitteet kirmata vapaana.

− Käydessäni asiaa läpi itkin monet itkut. Lopulta oli myönnettävä, että Nellan on parempi olla Päivin luona ainakin toistaiseksi, Outi kertoo. 

Nellan uusi koti

Nella viihtyi uudessa kodissaan koirakaveriensa luona niin hyvin, että Päivi alkoi varovaisesti tiedustella, voisiko Nella jäädä heille pysyvästi.

− Nellasta luopuminen tuntui hirveältä ja taas itkin monet illat punnitessani vaihtoehtoja. En olisi halunnut luopua ensimmäisestä vauvastani.

Lopulta järki kuitenkin vei tunteesta voiton ja Outi tarttui Päivin tarjoukseen. Päätöstä helpotti myös tieto siitä, että Nella muuttaisi alle kilometrin päähän. Outi voisi milloin vain mennä tapaamaan Nellaa tai vaikka lenkille sen kanssa.

Alkuun Outin oli vaikea tavata Nellaa ilman itkua. Ajan kanssa hän kuitenkin lopulta sopeutui ajatukseen, että Nella elää lähellä, mutta toisessa perheessä.

− Olemme Päivin kanssa pohtineet jälkikäteen, että Nellan tyyppinen meluherkkä koira ei todennäköisesti ikinä tule sopimaan lapsiperheeseen. Nella pelkää esimerkiksi imuria, hiustenkuivaajaa ja tehosekoittimen ääntä ja selvästi stressaantui Akselinkin itkusta. Vauvan itkua vain ei voi samalla tavalla lopettaa tai säädellä kuin vaikka imurin, Outi pohtii.   

Lue myös: Sopiiko rescue-koira lapsiperheeseen? Ei aina, mutta Riikka päätti ottaa riskin

Myös Veera joutui luopumaan koirastaan

Cairnterrieri Ruuti saapui Veeran toiseksi koiraksi hänen opiskeluaikanaan. Kasvattaja oli pyytänyt saada teettää Veeran Taika-koiralla pennut, ja Veera sai tästä toisesta pentueesta itselleen omaksi yhden pennun, Ruutin.

− Sain valita, otanko Taikan jalostuskäytöstä korvaukseksi pennun arvon rahana vai itse pennun. Valitsin pennun, niin Taika sai kaverin, Veera kertoo.

Tuohon aikaan Veera eli miehensä Paulin kanssa kahdestaan ja he asuivat jonkin aikaa myös Englannissa. Taika ja Ruuti matkustivat mukana. Kun Veera muutti miehensä kanssa takaisin Suomeen, syntyi heidän esikoislapsensa Eino. Eino oli vuoden ikäinen, kun Taika jouduttiin lopettamaan. 

Taapero ja koira eivät sopineet yhteen

Eino oli ehtinyt taaperoikään ja kiipeili ja käveli jo. Ruuti pötkötteli sohvalla, kun Eino taaperomaiseen tapaansa meni hellimään sitä. Ruuti olisi kuitenkin halunnut olla rauhassa, eikä taapero murinasta huolimatta tajunnut jättää sitä rauhaan. Niinpä Ruuti näykkäisi Einoa naamasta.

− Se tilanne tuli ihan puun takaa, en ehtinyt väliin. Einolle tuli haava poskipäähän silmän lähelle. Pelästyin todella paljon ja veimme Ruutin heti anopille, Veera muistelee.

Veera pohti pitkään, miten he nyt toimisivat. Jotkut tahot suosittelevat koiran lopettamista, jos se puree lasta, mutta se ei tuntunut Veerasta hyvältä ratkaisulta. Ruuti oli heillä pennusta saakka ollut perheenjäsen. Hän ei kuitenkaan enää pystynyt luottamaan Ruutiin.

Hoidossa anopilla

Siitä lähtien Ruuti oli vuoroin kotona, vuoroin anopilla hoidossa.

− Olisimme antaneet Ruutin kokonaan anopille, mutta hän ei pystynyt ottamaan koiraa kokonaan omaksi.

Veera oli jatkuvasti hieman varuillaan, eikä uskaltanut jättää lasta ja Ruutia keskenään. Kun perheen keskimmäinen lapsi syntyi, Ruuti oli pitkiä aikoja anopilla hoidossa. Kun Ruuti oli kotona, Veera joutui eristämään sen koiraportin taakse, josta Ruuti selvästi kärsi.

Sitten Veeralle ja Paulille selvisi, että kun koira on kerran purrut, puremiskäyttäytyminen ajan myötä saattaisi ennemminkin toistua kuin loppua. Niin myös lopulta kävi.

− Kun keskimmäinen lapsemme Elias saavutti saman kiipeilyvaiheen kuin esikoisemme aikanaan, pureminen toistui. Tilanne oli lähes täsmälleen sama.

Ruuti pötkötteli sohvalla ja taapero meni hellimään silloin, kun koira olisi halunnut olla rauhassa, eikä ymmärtänyt lopettaa taaperomaisia hellyydenosoituksiaan. Ruuti puri toistamiseen taaperoa, tällä kertaa Eliasta, kasvoista.

− En osannut silti vielä silloin tehdä lopullista päätöstä Ruutin suhteen. Saimme arkemme sujumaan suht koht sujuvasti siten, että Ruuti oli anopilla hoidossa.

Uutta kotia kohti

Kun perheen kolmas lapsi syntyi, Veeran oli lopulta aika tehdä päätös.

− Siinä vaiheessa minusta tuntui, että Ruutin mahdollisesta ongelmakäytöksestä aiheutuu minulle liikaa stressiä. Vaikka päätös oli vaikea, ymmärsin, ettei ollut muuta vaihtoehtoa.

Ruuti oli myös sen verran omapäinen, ettei Veera ollut kyennyt lenkittämään sitä lasten kanssa ulkoillessaan. Yhdessä ulkoillessa saattoi käydä niin, että lapset halusivat mennä johonkin toiseen suuntaan, kuin mihin oltiin menossa ja silloin Ruuti löi jarrut pohjaan. Tai niin, että Ruuti halusi yhteen ja lapset toiseen suuntaan. Niinpä Ruutin ulkoilutus oli loppuaikoina täysin Paulin vastuulla.

Eläkeläiset löysivät toisensa  

Veerasta alkoi tuntua siltä, että paras ratkaisu tilanteeseen olisi, että Ruutille löytyisi uusi koti. Hän laittoi ilmoituksen Facebookin ”koira etsii uutta kotia” -ryhmään ja pian hänellä olikin neljä omistajaehdokasta listalla.

− Heistä yksi valikoitui parhaimmaksi. Kuulostelin ensin puhelimessa, miltä hän kuulosti ja kerroin rehellisesti vanhan koiran mahdollisista tulevista krempoista ja mahdollisista eläinlääkärikuluista. Ruuti oli siinä vaiheessa jo 11-vuotias ja sillä oli noin 1-4 elinvuotta enää jäljellä, Veera kertoo.

Lämminhenkiseksi koiraihmiseksi osoittautunut vanhempi herra, joka etsi itselleen loppuelämän vuosiksi koiraystävää, oli täydellinen uusi omistaja Ruutille, joka sekin oli koiraniässä jo vanhus.   

Ruuti ehti olla Veeran perheessä niin pitkään, että luopuminen oli vaikeaa siitäkin huolimatta, että ongelmakäytöstä oli ollut. Lapset eivät muistaneet perumisia, koska olivat niiden sattuessa olleet niin pieniä, ja jäivät myös kovasti kaipaamaan Ruutia. Kaiken kaikkiaan Ruutikin piti lapsista.

Uusi, parempi koti

Kun Ruutin muutosta uuteen kotiin on kulunut nyt vuosi, pojat edelleen kyselevät, missä koira on ja miksei se enää ole heillä kotona.

− Oli tosi rankkaa luopua Ruutista ja edelleen ikävöimme sitä. Vaikka sen kanssa oli haasteita, oli todella outoa, kun se ei enää ollut kotona. Kun lapset kyselevät koiran perään, kerron että Ruutilla on nyt parempi koti, jossa se pääsee lenkille useasti päivän aikana, Veera sanoo.

Ja totta se onkin: Uudessa kodissaan Ruuti pääsee monta kertaa päivässä lenkille, eikä sitä eristetä koiraportin taakse. Ruuti myös pääsee mukaan kaikkiin omistajansa elämän tapahtumiin ja saa viettää rauhallisia eläkeläispäiviä, ilman stressiä.

Lue myös: 7 ihanaa asiaa, jotka koira tuo lapsiperheeseen

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X