Vyöllä ja telakalla kiinnitetty turvaistuin turvallisin? Tuplaus voi olla pahimmillaan hengenvaarallinen
Vaikka tekisi mieli kietaista istuin penkkiin isofixin lisäksi turvavyönkin avulla, se ei kannata, ellei istuimen ohjeissa siihen kehoteta.
Miten tehdä lapsen automatkasta mahdollisimman turvallinen? Kannattaisiko turvaistuin nitoa autoon isofix-kiinnityksen lisäksi vielä turvavyölläkin?
– Joidenkin istuinten kohdalla saattaa näyttää siltä, että isofix ei riitä kiinnittämiseen. Vaikka kiinnitys vaikuttaisi heppoiselta, tulee valmistajan ohjeita kuitenkin noudattaa, kertoo koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara Liikenneturvasta.
Vaikka tekisi mieli kietaista istuin penkkiin varmuuden vuoksi turvavyönkin avulla, se ei kannata, ellei istuimen ohjeissa siihen kehoteta.
– Istuimet testataan kolareita varten tietyllä kiinnitystavalla. Turvaistuimen kiinnitys turvavyöllä voi koitua pahimmillaan hengenvaaralliseksi, sillä väärin kiinnitetty istuin on aina iso riski.
Jos siis istuimen laittaa kiinni molemmilla, se voi käyttäytyä arvaamattomasti.
Elovaara korostaa, että turvaistuimen on tarkoitus ottaa törmäystilanteessa voimia itseensä ja antaa kiinnityksiltään hieman periksi. Tällöin törmäysvoima ei aiheuta niin suurta rasitusta matkustajaan.
– On eri asia kiinnittää turvaistuin, jossa istuu pieni matkustaja, kuin vaikkapa esine, joka sidotaan tiukasti kuormaliinoilla kiinni.
Asia erikseen ovat isompien lasten niin kutsutut turvavyöistuimet, joissa isofix pitää istuimen kiinni penkissä. Matkustaja eli lapsi käyttää auton turvavöitä, jolloin istuimen ideana on asettaa lapsi oikealle korkeudelle turvavöihin nähden.
Turvaistuimen tuplakiinnitys turvavyöllä on siis turvallista vain, kun ohjeissa siihen kehotetaan.
Valitako isofix vai turvaistuimen kiinnitys turvavyöllä?
Kumpi istuintyyppi, isofix tai turvavyökiinnitteinen, on turvallisempi – siihen ei ole Elovaaran mukaan olemassa yksiselittäistä vastausta.
– Isofix on kehitetty sitä varten, että väärin kiinnittämisen mahdollisuus on siinä paljon pienempi kuin turvavyökiinnitteisessä istuimessa.
Turvaistuinta hankkiessa on tärkeää tutustua myös oman auton turvatekniikkaan. Joskus se saattaa asettaa rajoituksia, millainen istuin autoon sopii. Kaikissa autoissa ei myöskään ole mahdollisuutta isofix-kiinnitykseen.
Kun turvakaukalosta siirrytään taaperoistuimeen, Liikenneturvan suositus on hankkia selkä menosuuntaan asennettava ja plus-testin läpäissyt istuin. Sen kannattaa olla sellainen, jota lapsi voi käyttää 25-kiloiseksi asti. Näin lapsi voi matkustaa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään.
Turvallisin paikka lastenistuimelle on takapenkillä. Jos auton etuosassa on täyttyvä turvatyyny, turvaistuinta ei saa missään nimessä kiinnittää etupenkille. Täyttyvä turvatyyny voi lauetessaan olla hengenvaarallinen.
Jaa oma kokemuksesi