Sairastetaanko teilläkin nyt koronaa? Nappaa tästä tekemistä pienille lapsille eristykseen
Lapset jaksavat usein touhuta normaaliin tapaan, vaikka olisivat hieman sairaita. Tässä puuhavinkkejä, joilla helpotat pitkäksi käyviä päiviä.
Koronatartuntoja on nyt monen lapsiperheellisenkin lähipiirissä. Rokotussuojan ansiosta tauti on monilla kuitenkin lievä. Varsinkin lapset saattavat olla tartunnasta huolimatta varsin hyvässä kunnossa.
Altistuneita ei varsinaiseen karanteeniin aseteta monessakaan Uudenmaan kunnassa. Sen sijaan altistuneille suositellaan omaehtoista eristystä.
Listasimme Kaksplussan lukijoiden ja toimituksen puuhavinkkejä, joilla viihdyttää kotona pysytteleviä lapsia.
Mitä paljastuu jääkuutiosta?
Tästä leikistä on iloa muulloinkin kuin eristyksessä. Laita esimerkiksi tyhjään mehu- tai maitotetraan vettä ja jokin muovinen pieni otus.
Olento jäätyy jään sisälle, josta se on yritettävä vapauttaa. Tähän hommaan tarvitaan lämminta vettä kippoon ja esimerkiksi pullasuti. Näin lapsi voi valella kimpaletta lämpimällä vedellä ja vapauttaa hahmon.
Syötävä aarrejahti kotona
Hauska tapa koostaa välipala!
Piilota pieniä, terveellisiä välipaloja, jotka lapsen tulee kerätä kippoon. Tähän tarkoitukseen käyvät esimerkiksi minitomaatit, porkkana- ja kurkkutikut, hedelmät, rusinapaketti ja välipalakeksi.
Askartelut ja väritystehtävät
Jos kotoa löytyy tulostin, mutta ei värityskirjaa, voi lapsen antaa valita mieluisen värityskuvan netistä ja tulostaa sen. Myös vanhemman piirtämä hahmo voi olla mukava väritettävä.
Askarreltavaksi kelpaa moni materiaali. Suojaa pöytä, järjestä liimaa, kyniä ja paperia sekä muita tarvikkeita, kuten nappeja, serpentiiniä tai lehdestä leikattuja kuvia.
Teoksen luomisessa vain mielikuvitus on rajana!
Avaimen piilotus
Pahvirasia on muuttunut aarrearkuksi, mutta sen avain on hukassa. Leikin voi aloittaa pahvilaatikon koristelulla.
Piilota (mieluiten tarpeeton avain), jota lapsi saa lähteä etsimään. Sujauta sillä välin “aarrearkkuun” jokin pieni yllätys. Tähän sopii esimerkiksi jokin pieni herkku, askarteluväline tai jokin muu jännittävä esine, joka kotoa löytyy.
Avaimen löydettyään lapsi pääsee aukaisemaan aarrearkun.
Värjätyt jäälyhdyt
Laittakaa ämpäriin vettä ja tiputtakaa hieman vesiväriliuosta joukkoon. Lyhty saa jäätyä pakkasessa, jonka jälkeen se kumotaan. Sisään voi laittaa kynttilän iltasella tuomaan pihaan tunnelmaa.
Lelujen kuvaspäivä
Tämä leikki sopii taaperoa isommille lapsille. Järjestettäisiinkö leluille valokuvaus?
Asetelkaa esimerkiksi pehmoille sopiva kuvauspaikka. Sitten lelut voivat tulla vuorollaan kuvattavaksi. Otokset napataan esimerkiksi vanhemman älypuhelimella.
Vaahtoleikki
Kylpyhuoneeseen voi järjestää ihanan vaahtoleikin kikhernesäilykkeen liemestä ja elintarvikeväristä. Vatkaamalla lientä ja tipauttamalla pari pisaraa elintarvikeväriä saa aikaan muhkean värivaahdon. Eikä haittaa vaikka vaahtoa joutuisi hieman suuhun.
Tarkemmat ohjeet löydät esimerkiksi Leikillistä-blogista.
Lue myös: Helppo ja turvallinen slime-ohje – Näin teet limaa itse kotona
Muita leikkejä ja puuhia:
- lautapelit
- sormivärit
- piiloleikki
- löytyykö kaapin kätköistä leluja, joilla ei ole hetkeen leikitty?
- nukketeatteria käsinukeilla – lavasteen voi virittää viltistä tai lakanasta
- kylpemistä
- muovailuvahan leipomista
- piirustusohjeita esimerkiksi Youtubesta
Jaa oma kokemuksesi