Haave lastenlapsista jää monella toteutumatta – ”Saa aikaan usein toiseuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen”
– Yhteiskunnassa on voimakas oletus, että tietynikäiset ihmiset ovat isovanhempia. Helposti kysellään, onko lastenlapsia ja kuinka monta, asiantuntija sanoo.
”Olisipa itsellänikin vauva, jota voisi pidellä sylissä. Omat lapseni hankkivat vain koiria.”
Tämä erään isovanhempi-ikäisen toteamus kertoo kaipuusta saada lapsenlapsia – ja myös pettymyksestä, kun toive on jäänyt toteutumatta.
Vaikka lapsenlapsettomuudesta puhutaan nykyään avoimemmin, silti se on monelle näkymätön ja vaiettu suru. Tahattomasti lapsettomien kohdalla puhutaan surun toisesta kierroksesta silloin, kun muut ympärillä tulevat isovanhemmiksi. Toisilla taas lapsenlapsettomuus on seurausta siitä, ettei oma jälkipolvi halua vielä tai ollenkaan lapsia tai ei voi saada niitä.
Isovanhemmuus on normi, jonka lapsenlapsettomuus rikkoo. Siksi se saakin aikaan usein toiseuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen, toteaa Johanna Repo Lapsettomien yhdistys Simpukasta.
– Yhteiskunnassa on voimakas oletus, että tietynikäiset ihmiset ovat isovanhempia. Helposti kysellään, onko lastenlapsia ja kuinka monta.
Lastenlasten puuttuminen vaikuttaa ystävyyssuhteisiin
Isovanhemmuuden kuvasto on myös onnellinen: he ovat iloisia ja energisiä sekä läsnä lastenlastensa elämässä.
– Todellisuus saattaa kuitenkin olla muunlainen, eivätkä kaikki edes saa tavata usein lastenlapsiaan, Repo huomauttaa.
Osalla isovanhemmista kalenteri kuitenkin täyttyy lasten kanssa puuhailusta. Se lietsookin toiseuden tunnetta, jos itsellä pikkuisten jalkojen tuomat virikkeet puuttuvat päivistä ja ikätovereilta ei liikene aikaa tapaamisille. Sitten silloin kun tavataan, yhteiset puheenaiheet saattavat olla harvassa ja jossain vaiheessa päädytään katselemaan toisen lastenlasten kuvia puhelimesta.
Jos haaveilee vaarin tai mummon elämästä, voi olla vaikea olla ottamatta aihetta esille omien lastensa kanssa.
Kateutta ja surua suvun katkeamisesta
Ulkopuolisuuden kokemuksen ohessa monet muutkin vaikeat tunteet voivat vallata mielen. Vanhemmiten tuen tarpeen kasvaessa herää kysymys, kuka huolehtii ja pitää puolia silloin, kun ei enää itse jaksa ja pysty. Entä kuka tulee huolehtimaan omista lapsista heidän vanhuudessaan?
Surua aiheuttaa myös se, että oma sukuhaara katkeaa.
– Ihmisyyden ytimessä on jatkuvuuden kaipuu. Kuka muistaa minut, kuka kertoo tarinaani? Moni haluaa, että itsestä jää merkki jälkipolville, Repo sanoo.
Lapsenlapsettomat saattavat myös huomata kateuden ja katkeruuden alkavan kaihertaa sisintä. Näitä tunteita myös hävetään, vaikka ne ovat luonnollisia, Johanna Repo toteaa.
– On inhimillistä olla pettynyt siihen, että elämä on mennyt toisin kuin olisi toivonut ja kokea epäreiluksi sen, kun muut elävät omia haaveitaan todeksi.
Luonnollista on myös tahtoa olla tarpeellinen. Se kokemus voi jäädä vaillinaiseksi, jos ei esimerkiksi hoida lastenlapsia. Repo tosin huomauttaa, että kolikolla on kääntöpuolensa.
– Jos on vapaa vastuista, voi nauttia eläkepäivistä ja vaikka lähteä matkoille tai harrastaa jotain.
Lue myös: Haluan lapsen, mutta puoliso ei – Mitä tehdä, kun parisuhteessa vain toinen toivoo lasta?
Tulisiko perheen perustamista harkitessa huomioida vanhempien toiveet?
Jos haaveilee vaarin tai mummon elämästä, voi olla vaikea olla ottamatta aihetta esille omien lastensa kanssa, varsinkin jos heidän kotiinsa tupsahtaa vain niitä koiria lasten sijaan. Repo kannustaa kuitenkin välttelemään utelua lasten hankinnasta. ”Olisiko jo aika?” –tyyliset vihjailut on syytä jättää pois.
– Lapset ovat todella yksityinen asia. Aihe voi tuntua omalle alueelle tunkeutumiselta.
Jos keskustelua haluaa kuitenkin käydä, täytyy huomioida, että lapsettomuuden taustalla voi olla monenlaisia asioita.
– Osalle se ei ole valinta, jos esimerkiksi raskaaksi tuleminen ei onnistu.
Entä pitäisikö nuorten aikuisten ottaa huomioon vanhempiensa toiveet isovanhemmuudesta punnitessaan valintaansa perheen perustamisesta? Onko reilua riistää toisten unelma valitessaan lapsettomuuden? Johanna Repo ei uskalla ottaa kysymykseen kantaa, mutta tietää monien pohtivan myös tätä näkökulmaa.
Tahattomasti lapsettomat usein myös surevat sitä, etteivät voi mahdollistaa isovanhemmuutta ja tuoda vastavuoroisesti iloa vanhemmilleen.
– Siksi heidän kanssaan ei myöskään kannata käydä läpi omaa suruaan ja kuormittaa heitä lisää.
Varamummona tai – vaarina toiminen voi täyttää tyhjän sylin
Miten ja missä omaa surutyötä sitten voisi tehdä? Erilaiset konkreettiset tavat toimivat eri ihmisille, Johanna Repo selittää. Joskus apua voi olla esimerkiksi siitä, että viimein antaa eteenpäin itse ommellun perinnepeiton tai myy lasten vanhat lelut pois.
Tukea ja apua on myös tarjolla lapsenlapsettomuuden kanssa kipuileville. Simpukan kautta löytyy ryhmä, jossa saavat vertaistukea toisen kierroksen lapsettomat. Repo suosittelee kääntymään myös seurakuntien puoleen, joissa järjestetään ryhmiä tyhjän sylin surun käsittelemiseen.
– Jos suru alkaa paisua suureksi, olisi hyvä keskustella siitä jonkun kanssa. Voisiko löytyä muita ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman? Tai voisiko menetystä käydä läpi ammattilaisen kanssa? hän rohkaisee.
Nykyään puhutaan myös bonusmummoista ja varavaareista. Osalle sellaisena toimiminen antaa iloa ja helpotusta, vaikka se ei korvaakaan omia lastenlapsia.
– Se voi tuoda tärkeää ja merkityksellistä sisältöä elämään. Pystyy saamaan rakkautta ja antamaan sitä.
Kommentit (3)
Missään nimessä ei tarvitse ottaa muiden mielipidettä huomioon, kun suunnittelee lapsien tekemistä tai tekemättä jättämistä. Viimekädessä vanhempi kantaa vastuun omasta lapsesta sekä on suurimman osan ajasta lapsen kanssa eikä isovanhempi, siksi lasta ei voi tehdä vain isovanhempien mieliksi.
Isovanhemmuus voi olla oma unelma, mutta koska siihen ei itse voi vaikuttaa, ei ole myöskään oikeutta syyllistää tai suuttua.
Hieman vaikeaa on lapsia tehdä kun ei ole rahaa 5 inseminaatioon, 3 ivf- hoitoon ja 8 icsiin. Se nyt on vain niin että miesten sammakot ei ui perille asti ja itsekkäät uraohjukset ei kanna polyyppiä kummempaa sisuksissaan.
Meillä ”ihmeellinen” ja tökerö mummo/anoppi.
Toimii varamummona kerhossa, muttei juurikaan osallistu lastenlastensa arkeen.
Ehdotteli minulle aikoinaan, että ”tehkää nyt vauva, niin pääset sinäkin tienaamaan” ( olin ollut kerran lyhyen ajanjakson työttömänä) ja kahden lapsen jälkeen ”no tehkää nyt vielä tyttö” (ikäänkuin lapsia noin vain tehtäisi). Reilu vuosi sitten ehdotteli, että ”eikös tekisi vielä mieli vauvaa, miksette tekisi vielä?”. Olin juuri kokenut vaikean keskenmenon.
Olkaa onnellisia mahdollisista lapsenlapsistanne. Ja miettikää edes hieman, mitä puhutte.