Ethän käytä kasvatuksessa jatkuvasti ”pikaruokakeinoja”? 4 kasvatusneuvoa, jotka eivät oikeasti päde
Oletko sinäkin ”kilttien sukupolvien” kasvatti? Tunnetaitoja ei lapsille paljon opetettu, sillä vanhemmat eivät itsekään olleet sellaisista kuulleet.
Menneinä vuosikymmeninä on jaeltu yhtä jos toista kasvatusneuvoa, jotka nykyaikana kuulostavat oudoilta tai järjettömiltä. Vielä nykyäänkin saattaa törmätä neuvoihin, jotka on parempi jättää käyttämättä. Esimerkiksi nämä neljä.
1. ”Kiukutteleva lapsi jäähylle”
Vielä 2000-luvun alkuvuosina opetettiin, että kiukkuava lapsi kannattaa laittaa omaan huoneeseen oven taakse jäähylle. Ja sinne moni lapsi yhä vieläkin passitetaan kiukkuaan ja huonoa käytöstään hillitsemään, joskus myös rangaistuksena esimerkiksi siitä, jos on kiukustuksissaan tullut vaikkapa tönäistyä kaveria.
Nykyään kasvatusasiantuntijat eivät enää pidä jäähyrangaistusta millään tavalla hyvänä kasvatuskeinona.
– Jäähyn sijaan kannustetaan vanhempia yhteiseen ongelmanratkaisuun lapsen kanssa. Näin lapsella on mahdollisuus itsesäätelytaitojen oppimiseen ja vastuun ottamiseen omasta käytöksestään. Tällöin lapsi ymmärtää, miksi kiukku kiehui tilanteessa yli ja että tönimistä on syytä pyytää kaverilta anteeksi. Yksin jäähyllä omassa huoneessa näitä asioita ei yleensä opi, kuvaa kasvatuskirjailija ja kouluttaja Tiia Trogen.
Ylipäätään rangaistuspainotteinen kasvatustapa johtaa Trogenin mukaan helposti siihen, ettei lapsi opi itsesäätelyä.
Lapsi tarvitsee tietoa, taitoja ja konkreettisia apuvälineitä, jotta hän voi ymmärtää kuinka tilanteessa olisi pitänyt toimia ja kuinka toimia vastaisuudessa, jos tilanne toistuu.
– Jos lapsi vaikka toistuvasti myöhästyy koulusta, ei kotiaresti auta vaan se, että lapselle tarjotaan tukikeinoja kouluun ehtimiseksi. Olisiko kelloa syytä laittaa soimaan aiemmin ja katsoa vaatteet valmiiksi jo illalla?
Jäähyrangaistusta ei pidetä enää millään tavalla hyvänä kasvatuskeinona.
2.”Lapselle ei saa antaa periksi”
Apua, nyt sillä meni hermot ja iski se kuuluisa itkupotkuraivari, klassisesti karkkihyllyn edessä. Mutta ei auta, pakko kestää muiden mulkoilut ja omien hermojen riekaleiksi repeäminen ja raahata lapsi ulos kaupasta. Karkkia en osta koska sitten se oppii että sillä lailla saa periksi.
Tällainen ajatusketju istuu tiukassa monen vanhemman mielessä: periksi ei saa antaa vaan se raja joka on asetettu, sitä ei muuteta.
Trogenin mukaan tämäkin neuvo pohjaa vanhoihin, 70-luvun kasvatusneuvoihin, joiden mukaan vanhempi ei saa antaa lapselleen periksi jotta ei menettäisi auktoriteettiaan.
– Nykyäänkin toki tietyt rajat täytyy pitää, eli ne joissa on lapsen turvallisuudesta kyse. Autotiellä ei saa pelata palloa vaikka lapsi kuinka itkupotkuilisi. Sen sijaan jos on kyse karkkihyllyraivarin tyyppisestä tilanteesta tai teinin pyynnöstä päästä bileisiin, kaikki on aina tilannekohtaista.
Omat erheet on myös hyvä sanoittaa lapselle.
– Joskus voi vanhempikin sanoa että hei, nyt taisin reagoida liian nopeasti kun sanoin heti ei, muutinkin mieleni. Se ei ole huonoa vanhemmuutta.
Lue myös: Anoppi neuvoi puremaan vauvaa! Vanhempien saamat hulluimmat kasvatusneuvot
3. ”Tarroja hyvästä käytöksestä”
Kun olet koko päivän härnäämättä pikkuveljeä tai peset kiltisti hampaasi, saat tarran.
Moni vanhempi käyttää tarrakikkaa lapsen motivoimiseen. Se tuntuu niin kätevältä ja toimivalta: haluttu toiminta tai käytös ja siitä palkinto. Mitä vikaa moisessa nyt voi olla?
Trogen kutsuu tarrapalkinnon kaltaisia palkitsemiskeinoja kasvatuksen pikaruokakeinoiksi.
”Nykyään eletään valmissalaattien ja robotti-imurien pikayhteiskunnassa, jossa on totuttu hakemaan viiden minuutin, ei viiden vuoden ratkaisuja”.
– Ne vievät vain hetkellisesti nälän ja joskus sekin on toki paikallaan, mutta pitkäaikaisessa käytössä ja ainoana ohjauskeinona ne ovat ongelmallisia.
Palkinnot myös kärsivät väistämättä inflaation ajan myötä: alussa kivalta tuntunut tarra ei riitäkään, vaan pitäisi olla kaksi tai kolme.
– Lisäksi lapsi voi alkaa vaatia tarroja milloin mistäkin, kuten lautasen tyhjäksi syömisestä tai itse päälle pukemisesta, Trogen kuvaa.
Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee, että palkintokikalla lapsi yritetään ulkoisin keinoin saada toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla, mutta lapselta jää usein tieto ja taito puuttumaan: miksi kussakin tilanteessa täytyy tehdä ja käyttäytyä tietyllä tavalla.
Trogen kehottaa keskittymään mielummin siihen, että lapsen sisäinen motivaatio tehtävän tekemiseen tai tiettyyn käytökseen löytyy.
– Pienikin lapsi oppii ja ymmärtää kun hänen kanssaan käydään ikätasoisesti läpi, että hampaita pestään siksi että ne pysyvät terveinä, suu raikkaana ja hammaspeikkobakteerit poissa, ei siksi että siitä saa tarran.
Tarran tyyppiset pikaruokaratkaisut ovat kasvatustrendeissä tällä hetkellä suosiossa siksi, että niillä saa helpontuntuisesti nopeita tuloksia.
– Nykyään eletään valmissalaattien ja robotti-imurien pikayhteiskunnassa, jossa on totuttu hakemaan viiden minuutin, ei viiden vuoden ratkaisuja. Kuitenkin kasvatuksessa ei voi pitää kiirettä, vaan se vaatii panostamista ja aikaa, Trogen muistuttaa.
Kasvatukseen, konfliktitilanteiden kohtaamiseen ja niistä oppimiseen ja etenkin läsnäoloon lapsen kanssa kannattaa Trogenin mukaan tosissaan panostaa, sillä se maksaa itsensä takaisin helpompana arkena pitkällä aikavälillä.
– Kannustan ottamaan ennakoivat keinot käyttöön: positiivista vuorovaikutusta, runsaasti yhteistä aikaa, yhteiset harrastukset. Siitä syntyy pohja, joka ennaltaehkäisee monia ongelmia ja toimii apuna konfliktitilanteissa, Trogen vinkkaa.
Lue myös: Miksi lapsi suosii toista vanhempaa? Toimi näin tasapainottaaksesi tilannetta
4. ”Lapsesta täytyy kasvattaa kiltti ja reipas”
Moni nykyajan vanhempi kuuluu niin sanottuun kilttien sukupolveen eli 70- ja 80-luvulla syntyneisiin, joiden omat vanhemmat toteuttivat ajan hengen mukaista kasvatusta: lapsesta piti kasvattaa kiltti ja reipas, eikä tunnekuohuja katsottu hyvällä.
Monet lapset oppivat, että rakkautta ja hyväksyntää sai olemalla kiltti, hiljainen ja hyvin käyttäytyvä.
– Oli paljon ehdollista rakkautta, suorituskeskeistä kehumista ja nätillä käytöksellä huomion saamista, Trogen luettelee. Tunnetaitoja ei lapsille paljon opetettu, sillä vanhemmat itsekään eivät sellaisista olleet paljon kuulleet.
Nykyään kasvatuksessa painotetaan ehdotonta rakkautta eli sitä, että lapsi saa tuntea olevansa rakastettu ja hyväksytty sellaisena kuin hän on, ehdoitta. Käytös ja teot eivät siihen vaikuta.
Myös kaikenlaiset tunteet ja niistä nousevat reaktiot ovat hyväksyttyjä, eivätkä vaikuta vanhemman rakkauteen lastaan kohtaan. Vanhemman tärkeä tehtävä on toimia lapsen tunnetaitojen säätelyn opettajana ja kannustajana.
”Kilttien sukupolven” kasvatit usein harjoittelevat tunnetaitoja vanhemmiksi tultuaan yhdessä lastensa kanssa. Ja se on Trogenin mukaan hyvä asia
– Vanhemmuus on aina molemminpuolista oppimista, opettelua ja henkistä kasvamista. Näitä asioita voi onneksi oppia minkä ikäisenä tahansa, ja on ihan okei myöntää lapselleen esimerkiksi oman hermostumisen sattuessa, että äitikin vielä harjoittelee näitä juttuja.
Kotiliesi.fi: Pese hampaat vedellä, peilaa tiskialtaasta ja muut vanhempien huonot neuvot
Kommentit (1)
Usein lapsi tekee tahallaan kiellettyä, vaikka häntä on kuinka opetettu, neuvottu ja tuettu. Tunnetaitoihin uskovan kasvattajan mahdollisuudet toimia tällaisessa tilanteessa ovat hyvin rajatut, koska jäähyjä, kotiaresteja, tarroja tai muita rangaistuksia ja palkintoja ei voi käyttää lapsen motivoimiseen.
Usein ei myöskään ole aikaa odotella pitkään sitä, että lapsi ehkä alkaisi totella. Tilanne perheessä tai esimerkiksi päiväkotiryhmässä voi kriisiytyä pahastikin, jos lapsen huono käytös jatkuu ja jatkuu.