Raskaus 11.02.2021

Kesällä isäksi tuleva Heikki Paasonen pohtii vauvan sukupuolta: ”Pelkään vähän, että poika tulisi liikaa isäänsä”

Tytön isänä oleminen mietityttää Heikki Paasosta, vaikka hän ajattelee tyttöjen kenties olevan helpompia lapsena. Hilpeä somepäivitys ilahduttaa seuraajia.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
Tiia Ahjotuli

Juontaja Heikki Paasonen, 37, aavistelee, että hän tulee saamaan puolisonsa Maria Alatalon kanssa kesällä tyttövauvan.

Tytön isänä oleminen mietityttää Heikkiä jo nyt, vaikka tyttö olisi mieluisa tulokas perheeseen.

– Ajattelen jotenkin tyttöjen olevan hieman helpompia lapsena, ja pelkään vähän, että poika tulisi liikaa isäänsä. Varsinkin, kun oma teiniaika kesti jonnekin 30 v korville, Heikki kirjoittaa Instagramissa.

Tyttärestä saa kuitenkin olla eri tavalla huolissaan kuin pojasta, Heikki pohtii humoristisessa postauksessaan.

– Oonkin ajatellu laittaa lastenhuoneen oveen ulkoapäin lukittavan lukon, joka aukeaa sit 40-vuotislahjaksi ja hän saa lähteä ekalle risteilylle ”yhen Sköden” kaa, jolla on just tommonen samanlainen tukka ku tossa kuvassa ja sama katse, josta oikein tietää että on pahat mielessä, Heikki kirjoittaa ja viittaa julkaisemaansa vanhaan koulukuvaan.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Heikki Paasonen (@heikkipaasonen) jakama julkaisu

– Mut onks se Sködeki sit nelkyt? Vai rupeeks mun 40-v tyttäreni sit seukkaamaan jonkun teinin kanssa kun se on eläny niin umpiossa siellä huoneessaan, että on tunne-elämältään ihan kehittymätön? Kumman sitä nyt sit haluais: 40-vuotiaan naislapsen vai tommosen röökinhajuisen vetyperoksitalirauhasen? Hirvee tilanne, Heikki jatkaa.

Lopuksi hän lisää, että ehkä on kuitenkin parempi lähteä ensin ultraääneen, jossa vauvan sukupuoli todennäköisesti paljastuu. Rakenneultraäänitutkimus on heillä tänään.

”Yhtäkkiä olet siinä vieressä. Mun tulevan lapseni äiti”

Heikki ja Maria paljastivat vauvauutisensa viime vuoden lopulla. Pariskunnan esikoisen laskettu aika on kesäkuussa.

– 7 vuotta sitten tavattiin ekan kerran, etkä koskaan oikein lähtenyt mun päästäni pois. Vuodet vieri ja elettiin omia elämiämme, ja kuitenkin yhtäkkiä olet siinä vieressä. Mun tulevan lapseni äiti. Minkä seikkailun saankaan sun, Bumban ja peipi Paasosen kanssa vielä kokea! Rakastan, Heikki kirjoitti joulukuussa Instagramissa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X