Synnytys 19.02.2020 Päivitetty 26.10.2020

Johanna on yksityiskätilö, jolle hakeutuvat julkkikset ja tavikset – ”Haluaisin, että jokainen nainen olisi synnytyksen jälkeen ylpeä itsestään”

Johanna Honkanen toimii kätilönä sekä kodeissa että sairaaloissa. Yksityisen kätilön palveluista on tullut yhä suositumpia.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
Mirva Kakko

Kahdeksan vuotta sitten kätilö Johanna Honkanen sai tuttavaltaan kiinnostavan viestin. Kuudetta lastaan odottava nainen ei halunnut lähteä talvipakkasella sairaalaan synnyttämään vaan halusi vauvan syntyvän kotona. Etsinnässä olisi kätilö, joka pääsisi kotisynnytykseen avuksi.

Johanna päätti tarttua haasteeseen. Synnytys oli lopulta helppo ja nopea, ja samalla Johannalle aukesi kokonaan uusi maailma.

– Pian sain muutamia muitakin yhteydenottoja naisilta, jotka halusivat synnyttää kotona. Huomasin, että asiakkaita olisi enemmänkin ja perustin toiminimen, Johanna kertoo.

Johanna, 40, on toiminut yksityisenä kätilönä siitä lähtien. Hänet on voinut bongata ainakin Jukka Hildénin vaimon Chachin synnytysvideolta sekä Reino ja Maria Nordinin synnytyskertomuksesta.

Yksityiskätilö Johanna Honkanen.

Yksityinen kätilö tarjoaa asiakkaalleen etenkin aikaansa. Sitä Johannalla on yksityisenä työnharjoittajana enemmän asiakkaan kohtaamiseen.

”Hyvä synnytyskokemus kantaa myös äitiyteen”

Johannalle oli aina selvää, että hän halusi terveydenhuoltoalalle. Kätilön työ kiehtoi, joten hän päätti valita sen erikoistumisalakseen sairaanhoidon sijaan. Kokemusta kätilönä toimimisesta on kertynyt hänelle jo 13 vuoden ajalta.

– Parasta työssäni on naisten ja perheiden kohtaaminen. Jokainen perhe on erilainen ja jokainen nainen on synnytyksen eri vaiheissakin erilainen.

Johanna tekee tällä hetkellä töitä sekä yksityisellä että julkisella puolella. Yksityisellä puolella etuna on se, että ihmisten kohtaamiseen ja kuuntelemiseen on enemmän aikaa. Mutta tapahtui synnytys sitten kotona tai sairaalassa, Johannalla on sama tavoite.

– Minun sydämeni lähellä on se, jokaiselle naiselle – oli synnytystapa tai kivunlievitys mikä tahansa – jäisi synnytyksestä sellainen olo, että minä selvisin tästä ja olen ylpeä itsestäni, Johanna sanoo.

– Olisi tärkeää, että nainen kokisi, että häntä on kuunneltu eikä hänen ylitseen ole kävelty. Uskon, että hyvä synnytyskokemus kantaa myös äitiyteen.

Yksityinen kätilö kotisynnytyksessä

Kotona synnyttäminen on Suomessa melko harvinaista. Esimerkiksi vuonna 2018 THL:n tilaston mukaan alle prosentti synnytyksistä tapahtui suunnitellusti kotona.

Johannan asiakkaista moni valitsee kotisynnytyksen siksi, että koti koetaan itselle turvallisimmaksi ympäristöksi synnyttää. Lisäksi moni haluaa välttyä sairaalan toimenpiteiltä ja monitoreilta.

– Olen itsekin sitä mieltä, että tiettyjen reunaehtojen puitteissa mahdollisimman vähäinen puuttuminen synnytykseen takaa parhaat olosuhteet. Esimerkiksi kohdunsuun mittaaminen ei aina ole tarpeen. Se ei ole kristallipallo, joka kertoisi, missä vaiheessa synnytys todella on.

Kaikki eivät ymmärrä kotisynnytyksiä. Ne jakavat mielipiteitä niin kansan kuin lääkäreidenkin keskuudessa.

Sydänäänten kuuntelulaite on Johannan keskeisiä työvälineitä.

– Suurin osa lääkäri- ja synnytyssalikätilökollegoistani ei ehkä oman ajatusmaailmansa pohjalta lähtisi kotisynnytykseen kätilöksi, mutta koen heidän kunnioittavan minun valintaani. Kenties syynä on se, että minulla on vuosien kokemus sairaalasynnytyksistä.

Johanna uskoo, että jos kotisynnytysten turvallisuuteen perehdyttäisiin enemmän, asenteet niitä kohtaan voisivat muuttua. Turvallisuus on hänelle ensiarvoisen tärkeää, eikä hän lähtisi kätilöksi kotisynnytykseen, jos siinä olisi liikaa riskejä. Esimerkiksi päihdeongelma ja tyypin 1 diabetes sulkevat kotisynnytyksen pois laskuista.

Johanna pitää hyvin tärkeänä myös sitä, että kätilön ja odottajan henkilökemiat kohtaavat. Johanna on joutunut kieltäytymään muutaman kerran asiakkaista, kun molemminpuolista luottamusta ei ole syntynyt.

Suuri osa kotisynnytyksistä, joissa Johanna on toiminut kätilönä, on ollut vesisynnytyksiä. Vesisynnytysten määrä on myös julkisella puolella kasvanut. Veteen synnyttäminen on mahdollista tällä hetkellä lähes koko Suomessa.

Yksityinen kätilö arvelee vesisynnytysten suosion piilevän siinä, että vesi on todella hyvä kivunlievityskeino.

–Fakta kuitenkin on, että valtaosa suomalaisista synnyttää puudutusten kanssa ja valtaosa haluaa tehokkaan kivunlievityksen. Mutta kenties edellisten synnytysten traumojen takia ihmiset perehtyvät paremmin synnytykseen ja erilaisten kivunlievityskeinojen hyötyihin ja haittoihin.

Synnyttäjät haluavat tutustua Johannaan etukäteen

Suomi on harvoja maita, joissa äitiyshuolto ja synnyttäminen ovat sairaalamaksuja lukuun ottamatta ihmisille ilmaista. Kaikki eivät kuitenkaan koe saavansa julkiselta puolelta riittävästi tukea raskauteen ja synnytykseen.

Niiden kahdeksan vuoden aikana, joina Johanna on tehnyt töitä yksityisenä kätilönä, hän on huomannut yksityisen puolen palveluiden kysynnän kasvaneen. Johannan tarjoamiin palveluihin kuuluu kotisynnytysten lisäksi muun muassa synnytysvalmennuksia, joita ostetaan yhä enemmän.

Yksityiskätilö Johanna Honkanen.

Johanna Honkanen on huomannut, että moni synnyttäjä haluaa kätilöksi entuudestaan tutun ammattilaisen.

– Kunnat ovat minimoineet synnytysvalmennusta. Etenkin heidän, jotka eivät puhu suomea, voi olla hankala saada tarpeeksi palveluja. Minunkin asiakkaistani moni puhuu englantia.

Yksityiseen kätilöön turvaudutaan myös siksi, että kätilö halutaan tuntea etukäteen. Julkisella puolella kätilöään ei voi valita.

– Luulen, että ihmiset haluavat yhä enemmän, että heillä olisi entuudestaan tuttu ja luotettava ihminen apuna synnytyksessä, kuten oma kätilö tai doula.

Yksityiset palvelut kuitenkin maksavat, eikä kaikilla ole niihin välttämättä varaa.

– Toivoisin, ettei hyvä synnytyskokemus olisi rahasta kiinni. Tällä hetkellä hoidon jatkuvuudesta joutuu Suomessa maksamaan. Asiakkaani ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä sekä myös opiskelijoita, ja maksuaikataulut ovat joustavia.

Johannasta olisi mahtavaa, että tulevaisuudessa julkisellakin puolella hoitoon saataisiin jatkuvuutta. Se, että kätilö ja äiti tuntevat entuudestaan, lisää tutkitusti synnytyksen turvallisuutta ja vähentää kohtukuolemia.

– Minun on helpompi tarkkailla synnytyksessä ihmistä, jonka olen tuntenut jo raskausaikana, Johanna Honkanen toteaa.

– Haaveissani olisi, että tulevaisuudessa myös julkisella puolella jokainen raskaana oleva nainen tietäisi, että edes viidestä kätilöstä joku tulee olemaan hänen kätilönsä ja että nämä viisi kätilöä myös valmentaisivat hänet synnytykseen.

Lue myös: Vesisynnytys oli Ninja Sarasalon valinta: ”En halunnut ponnistaa selinmakuulla sängyssä”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X