Raskaus, korkea verenpaine ja korona-ajan synnytystarina: ”Koin, että minulle tehtiin kiusaa”
Raskauden lopulla äiti ei ollut uskoa korkean verenpaineen lukemia. Missä vaiheessa puoliso todella sai saapua sairaalaan, kun rajoitukset olivat vuonna 2020 tiukimmillaan? Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
”Raskauden loppua kohden alkoi olla ongelmia korkean verenpaineen kanssa. Kävin perjantaina äitipolilla, missä minulle määrättiin uutta verenpainelääkettä. Käytin koko viikonlopun apteekeissa ravaamiseen, mutta uutta lääkettä ei löytynyt mistään. toimitusaika olisi parhaimmillaan 2 viikkoa.
Viikonlopun aikana sain migreenikohtauksen ja pyörryin.
Maanantaina soitin heti äitipolille ja kerroin, etten saisi lääkettä mistään. He pyysivät minua käymään paikan päällä, selvitetään asia ja etsitään hyvä lääkitys. Tässä kohtaa on hyvä kertoa myös, että koronarajoitukset olivat juuri tulleet voimaan.
Menin raskauspäivystykseen ja ensimmäisenä siellä päädyt aina käyrille. Sen jälkeen verenpaine mitattiin, ja se oli korkea – 212/176. En ollut uskoa sitä, ei minun oloni ollut mitenkään erikoinen. Korkea verenpaine mitattiin vielä uudestaan, samanmoinen tulos.
Sain kiellon mennä edes vessaan, lääkäri ottaisi minut vastaan mahdollisimman pian.
Lääkäri ei antanut minun nousta pyörätuolista itse pois. Ultrattiin, vauvalla kaikki hyvin. Verenpaine hurjan korkea. Lääkäri soitti puhelun ja ihmeissäni istuin vieressä kuuntelemassa, kuinka hän puhui saliin menosta. Olin viikolla 35+6, en kai nyt vielä menisi saliin!
Minun käskettiin pitää peittoa naamalla, etteivät valot aiheuttaisi kohtausta.
Lääkäri lopetti puhelun ja ilmoitti, että menisin saliin tarkkailuun saamaan suonensisäisesti verenpainelääkettä. Sen jälkeen mietittäisiin jatkoa. Minua vietiin ympäri sairaalaa sängyllä ja käskettiin pitää peittoa naamalla, etteivät valot aiheuttaisi kouristuskohtausta. Omasta mielestäni se oli turhaa hössötystä, edelleen oma oloni ei edes ollut kovin kumma.
Lääke auttoi nopeasti ja laski paineet. Lääkäri oli sitä mieltä, että synnytys käynnistetään, koska enää ei otettaisi riskiä moisesta korkean verenpaineen noususta. Ballonki asetettiin ja pyysin saada soittaa mieheni tueksi. En saanut.”
Lue myös: Verenpainelääkitykseen kaksosraskaudessa – Mama Loves You -blogi
Koin olevani todella yksin
”Ballonki tuli ulos kahdessa tunnissa. Sen jälkeen puhkaistiin kalvot. Supistuksia ei juuri tullut, ja sitten laitettiin oksitosiinitippa. Pyysin saada kutsua miehen paikalle – kätilö sanoi että sitten vasta, kun supistukset ovat säännöllisiä.
Supistukset alkoivat tulla säännöllisesti, pyysin jälleen miestä. Kuulemma sitten saisi tulla kun tulee kaksi supistusta 10 minuutin sisään.
Supistukset piirtyivät huonosti monitoriin. Aloin olla kipeä. Muistan soitelleeni mummoille ja äidilleni: nyt synnytetään!
Koin olevani todella yksin ja kaipasin tukea. Viestittelin miehelle ja kavereille, mutta arkipäivänä moni oli kiireinen töiden kanssa.
Supistuksia alkoi tulla useammin. Sain ilokaasun, mutta en edelleenkään lupaa kutsua miestä. Sitten kuulemma, kun supistuksia tulisi kolme 10 minuutin sisään. Minua suututti, mutta kivuiltani en jaksanut puolustaa mieheni oikeutta olla esikoisensa syntymässä mukana ja minun oikeuttani saada tukihenkilö paikalle.
Soittelin miehelle. Puhelut olivat pitkälti sitä, että hengittelin ilokaasua ja yritin pitää samalla miestä ajan tasalla. Sitten alkoi tuntua, ettei ilokaasu riitä. Kutsuin kätilön paikalle, mutta hänen mielestään olisi liian aikaista epiduraalille, olinhan vasta neljä senttiä auki.
Soitin miehelle heti itkien. Nyt saat tulla!
Vielä ennen vuoronvaihtoa pyysin kaksi kertaa epiduraalia. Sain kipupiikin reiteen ja geelipussin. Kun iltavuoron kätilö tuli ilmoittamaan vuoronvaihdosta, hän sanoi samalla että saan soittaa miehelle, ja että työvuoron kätilö tilaa ensimmäiseksi epiduraalin. Soitin heti miehelle itkien.
Nyt saat tulla ja tulekin kiireellä!”
Lue myös: Äidit kertovat, miksi halusivat synnyttää yksin tai toivovat sitä ensi raskaudessa
Ponnistutti, mutta vaikenin
”Mies tuli saliin samaan aikaan, kun epiduraalia alettiin valmistella. Minua kehotettiin käymään vessassa ennen epiduraalin pitämistä ja tein työtä käskettyä. Yritin olla nopea, mutta todella kivulias supistus tuli juuri kun olin nousemassa.
Siinä kohtaa huusin, huusin lujaa. Pääsin takaisin sängylle ja selkäni ihoa alettiin puhdistamaan. Koin tarvetta ponnistaa, mutta typerä minä ajattelin olla vain hiljaa, jotta saisin epiduraalin ja ponnistus olisi kivuttomampaa. Esikoisen synnytys epiduraalin kanssa oli niin hieno kokemus! Näin jälkikäteen naurattaa, että ajattelin noin.
Iho oli puudutettu epiduraalia varten ja anestesialääkäri oli alkamassa pistää epiduraalia, kun ilmoitin tarpeestani ponnistaa. Epiduraalin laitto keskeytettiin ja kätilö tutki tilanteen. ”Pää tulee jo”, kätilö huusi ja samassa aloin ponnistaa.
Tyttö syntyi kahdella ponnistuksella ja ponnistusvaiheeksi kirjattiin yksi minuutti. Mies ehti olla salissa mukana 20 minuuttia ennen tytön syntymää.
Ennenaikaisuuden vuoksi tyttöä tultiin tutkimaan pian syntymän jälkeen, minkä vuoksi ehdimme olla vain 10 minuuttia ihokontaktissa. Itse menin suihkuun, kun tyttöä alettiin tutkimaan. Kun tulin suihkusta, tyttö oli kiirehditty teholle hengitystukeen. Se tuntui pahalta. Ja seuraavat kolme viikkoa teholla tuntuivat pitkiltä. Mutta niistä selvittiin!
Osastolla en suostunut antamaan synnytykselle arvosanaa.
Kaiken kaikkiaan koin synnytyksen fyysisesti helppona. Henkisesti en niinkään. Osastolla en suostunut antamaan synnytykselle arvosanaa, halusin puhua siitä ja kokemuksestani olleeni yksinäinen.
Kätilö ei juuri käynyt synnytyssalissa ja miestä ei saanut kutsua paikalle, vaikka koronarajoitteissa sanottiin miehen saavan saapua paikalle synnytyssaliin siirryttäessä. Koin, että minun olisi pitänyt osata puolustaa itseäni paremmin, mutta voimani eivät riittäneet siihen.
Koin, että oikeuksiani poljettiin ja että kätilö teki minulle kiusaa. Kävin synnytyksen läpi kätilön kanssa, mutta kätilön vähättelevästä asenteesta ei ollut apua.
Lapsen nyt ollessa 3-kuinen, löydän itseni edelleen välillä lukemasta kannasta synnytyskertomustani. Olen edelleen vihainen minua hoitaneelle kätilölle ja se tuskin tulee muuttumaan. Aika varmasti kultaa nämäkin muistot, mutta onneksi kuitenkin vauvalla ja minulla on nyt kaikki hyvin! ”
Koronan vai kätilön uhri
Kommentit (6)
Kiitos tarinastasi! Se oli kamalaa aikaa synnyttää, rajoitukset ja kätilöiden toiminta oli niin käsittämätöntä, että itsellänikin on todella suuret traumat ja nyt odottaessani toista lasta itken päivittäin hirveää ensisynnytyskokemustani. Jouduin myös olemaan låhes koko synnytyksen yksin ilman puolison tukea, puolisoni ei nähnyt esikoisensa syntymää, ja lapsivuodeajan vietin illan apua ja ilman vauvaa. En anna ikinä anteeksi sairaalalle sitä, miten näiden paljon enemmän haittaa kuin hyötyä aiheuttaneiden tukihenkilörajoitusten vuoksi olen menettänyt ilon ja mielenterveyden. Inhoan tätä toista raskautta, haluan lapsen, mutta toivoisin kaiken olevan jo ohi. Haluan suunnitellun sektion ja nopean kotiutumisen. Sitten ei enää koskaan lapsia eikä synnytyksiä, kiitos synnytyspelkoisen jättämisen yksin.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi! On hyvin tärkeää puhua asiasta, itsesi ja muiden puolesta. Koen että kokemuksesi jakaminen teki minuun vaikutuksen, sinua on todella kaltoin kohdeltu! On hyvin epäoikeudenmukaista ettet saanut miestäsi tueksesi aiemmin! Ymmärrän kätilöä myöskin, ohjeet ei varmastikaan ole hänen keksimänsä vaan esimiehen tai jopa ylilääkärin päättämä. Kannattaa laittaa asiasta sinne palautetta ja voithan kirjoittaa asiasta vielä johonkin lehteen. Et varmastikaan ole ainut joka on kokenut näin. Näistä asioista on tärkeä puhua. Onnea äidille!
Itse synnytin pojan 2019 (eli ei edes korona-aika) myös yksin kun kätilö ei uskonut että synnytys on käynnissä ja minua pidettiin osastolla. Lopussa juoksun kans saliin pyörätuolikyydillä ja vauva syntyi samantien kun saliin päästiin, isä ei ehtinyt mukaan ku ei sitä saanut paikalle soittaa ajoissa. Saapui sairaalaan 10min vauvan syntymän jälkeen 😔
Itsellekki itse synnytys oli todella helppo mutta avautumisvaihe ja se yksin olo, oli henkisesti todella rankka ja toivon todella että tämän seuraavan kun menen synnyttämään, minua kuunnellaan!
Kauhea miten kamalan synnytyksen olet joutunut kokemaan. Synnytin esikoiseni kolme vuotta sitten Taysissa ja koin samanlaisia tunteita. Kaikki tuntui menevän päin honkia ja kivussa pidettiin. Epiduraalia säästeltiin kuin pyhää aarretta. En voisi kuvitella edes jos mieheni ei olisi saanut olla paikalla! Tästä jäi hirveät pelkotilat synntystä kohtaan.
Synnytin tyttöni viime heinäkuussa Hämeenlinnassa. Miten voikaan kokemukset olla erilaiset!! Sain niin ihanaa hoitoa ja lääkettä annettiin heti kun halusi. Siellä TODELLA hoidettiin asiakaslähtöisesti ja kuunneltiin mitä juuri synnyttäjä halusi. He myös pöyristyivät ajatuksesta että kivuissa pitäisi olla tahtomattaan.
Tsemppiä kovasti tapahtuman käsittelyyn.
Kiitos tarinastani! Minulla on Espoon sairaalasta huhtikuussa 2020 hyvin samantapainen synnytyskokemus – synnytys tosin kesti kolme päivää ja päätyi kiireelliseen sektioon. Koin samoin, että mieheni ollessa huolissaan parkkihallissa, häntä ei päästetty sisälle vaikka minulla oli oma synnytyssalihuone. Synnytys kun ei missään vaiheessa ”ollut käynnissä” kivuista huolimatta. Jatkuvasti vain keksittiin uusia verukkeita. Lopulta mieheni käveli sisään ilman lupaa tietäessään huoneeni numeron, ja sai jäädä ”kun nyt kerran tulit, mutta älkää kertoko kenellekään”, sanoivat perässä juosseet kätilöt.
Olen edelleen erittäin traumatisoitunut siitä, että minut jätettiin synnytyspelkoisena yksin, enkä saanut tukihenkilöä mukaan. Edelleen, nyt jo 9 kk myöhemmin itken asiaa jatkuvasti. On törkeää, miten meitä synnyttäviä kohdeltiin koronan varjolla. Toivon, että sairaalan johto joutuu vielä teoistaan vastuuseen. Muista sinäkin tehdä potilasasiamiehelle asiasta valitus.
Tsemppiä toipumiseesi!
hyvin pitivät asiat hoidossa. kuten kuuluukin. on harmi, kun nykyisin synnyttäjät ovat vanhoja. kymmenkunta vuotta aiemmin tarttis nuo lapset hankkia. niin olis kivaa ja vähemmän riskejä