10 vuoden onnellisen yksinelämisen jälkeen tahtoisin vihdoin suhteen, mutta.

eipä se olekaan aivan yksinkertaista. ei niitä suhteita tipukaan taivaalta vaikka sellaiselle antaa vihdoin mahdollisuuden. toki tämän tiesinkin, en ihastu usein enkä tahdo alkaa suhteeseen jollei ihminen ole kaikinpuolin sellainen, jonka kanssa olisi hyvä olla.

kysynkin teiltä, jotka helposti löydätte kumppaneita että miten se tapahtuu

 

voi voi, en taida saada apuja pitänee lähteä ihmisten ilmoille etsimään.

 

Olen samis. Kohta kymmenen vuotta sinkkuna. Mutta sanoisinko niin, että ne jotka löytää helposti kumppaneita ovat sellaisia jotka ihastuvat helposti ja heidän on helppo heittäytyä. Ja aika usein heillä ei ole tiettyjä kriteereitä kumppania kohtaan.

 

En ole koskaan pitänyt itseäni helposti kumppania löytävänä tyyppinä (itseasiassa en ole ollut kuin yhdessä kunnollisessa parisuhteessa elämäni aikana, joka olikin kyllä pitkä ja josta lähdin vähän aikaa sitten.) Mulla on aina ollut ongelmana se, etten tykkää kenestäkään ja löydän aina niistä henkilöistä jotain vikaa heti, kun alkavat osoittaa kiinnostuksen merkkejä.

Nyt luulen kuitenkin, että on saattanut tapahtua poikkeus. Tapasin tossa jokin aika sitten yhden miehen, vaikka erosin exästäni vasta vähän aikaa sitten. Painotan nyt, ettemme seurustele, mutta hän voisi olla sellainen, jonka kanssa vosin harkitakin jotain. En tiedä, miten se tapahtui. Hän vaan tippui mun eteen jostain. Hänellä on jollain tapaa samanlainen mielenmaisema ehkä kuin mulla. Hänen kanssaan on hyvä olla.

Tämä on jotenkin hassua, kun en tosiaan yleensä tykästy kenenkään tuolla tavalla.

 

[QUOTE="vieras";23448790]Olen samis. Kohta kymmenen vuotta sinkkuna. Mutta sanoisinko niin, että ne jotka löytää helposti kumppaneita ovat sellaisia jotka ihastuvat helposti ja heidän on helppo heittäytyä. Ja aika usein heillä ei ole tiettyjä kriteereitä kumppania kohtaan.[/QUOTE]

oon tästä kyllä samaa mieltä. oon kuitenkin miettinyt, että onko muhun ilmestynyt tässä 10 vuoden aikana joku vika, kun tuntuu, että mua ei enää myöskään lähestytä, mitä tapahtui ennen jatkuvasti. jouduin silloin hieman muuttamaan omaa käytöstäni esim baarissa, että sain olla rauhassa, kun en silloin sitä seuraa halunnut. nyt sitten olen huomannut, että saan edelleen olla rauhassa vaikka nyt olisi halua tutustua

 

En ole koskaan pitänyt itseäni helposti kumppania löytävänä tyyppinä (itseasiassa en ole ollut kuin yhdessä kunnollisessa parisuhteessa elämäni aikana, joka olikin kyllä pitkä ja josta lähdin vähän aikaa sitten.) Mulla on aina ollut ongelmana se, etten tykkää kenestäkään ja löydän aina niistä henkilöistä jotain vikaa heti, kun alkavat osoittaa kiinnostuksen merkkejä.

Nyt luulen kuitenkin, että on saattanut tapahtua poikkeus. Tapasin tossa jokin aika sitten yhden miehen, vaikka erosin exästäni vasta vähän aikaa sitten. Painotan nyt, ettemme seurustele, mutta hän voisi olla sellainen, jonka kanssa vosin harkitakin jotain. En tiedä, miten se tapahtui. Hän vaan tippui mun eteen jostain. Hänellä on jollain tapaa samanlainen mielenmaisema ehkä kuin mulla. Hänen kanssaan on hyvä olla.

Tämä on jotenkin hassua, kun en tosiaan yleensä tykästy kenenkään tuolla tavalla.

olen samanlainen kuin sinä.

ihana kuulla tuosta sun eteen tipahtaneesta miehestä, toivon, että minulle käy samalla lailla.