10kk ikäinen vauva ei ryömi eikä istu

Olisin kysellyt kohtalotovereita. Meillä tilanne on seuraavanlainen: vauva on siis 10 kk ikäinen. Ei osaa vielä istua, ei myöskään ryömi, ainakaan suoraan eteenpäin. Pyörii kyllä lattialla sellaista ympyrää. Tehnyt tuota ympyräjuttua ryömimällä jo 2-3 kk ajan. Ja kun yritän nostaa vauvaa kainaloista sen verran ilmaan, että varaisi jaloilla lattiaan, niin nostaakin jalat ilmaan koukkuun. Ei siis varaa jaloillaan yhtään. Meillä on neuvolakäynti parin viikon päästä ihan muista syistä ja ajattelin samalla ottaa puheeksi tämän asian. Tarvisiko mahdollisesti fysioterapeutilla käyntejä? Tai olisiko teillä kellään antaa vinkkejä näihin "ongelmiin"?
 
Kiitos runsaslukuisesta vastausmäärästä. Ilmeisesti meidän perheen vauva on poikkeuksellinen, kun ei muita kohtalotovereita ole. Eiköhän tuo asia sitten selviä viimeistään neuvolassa, vaikka toki olisin erittäin mielelläni lukenut muiden kokemuksia. :(
 
Me saimme 8 kk neuvolassa lähetteen fysioterapiaan, kun vauva ei vielä istunut eikä ryöminyt. Kävimme fysioterapiassa muutamia kertoja ja siellä todettiin, että kaikki valmiudet istumiseen ja liikkeelle lähtöön ovat olemassa. Lisäksi saimme hyviä vinkkejä, kuinka istumaan opettelua ja liikkumista voi kotona vahvistaa ja tukea.

Reilun 10 kk ikäisenä vauva oppi istumaan ja konttaamaan (ei koskaan ryöminyt) ja 1 v 3 kk iässä kävelemään. Nyt 2-vuotiaana tyttö on liikunnallisesti useimpia ikätovereitaan edellä. Ei siis syytä huoleen! Jos asia kuitenkin huolestuttaa, kannattaa pyytää neuvolasta lähete fysioterapiaan. Me ainakin koimme fysioterapiakäynnit todella positiivisina ja hyödyllisinä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos teille molemmille vastauksesta. :) :flower:

Mä kans toivon, että jos saadaan niitä fysioterapeutilla käyntejä, niin niistä varmasti on hyötyä. Nyt me ollaan kotona kovasti harjoiteltu tuota istumista, niin vauva osaa istua vajaa viisi sekunttia itsekseen, ennen kuin lähtee kallistumaan sivuille tai taaksepäin.
 
Olin kans tulossa sanomaan tuota, että vaikka fyssari voi kuulostaa jotenki "tuomiolle" niin tosi monen tutun vauvat ovat parin käynnin jälkeen saaneet sen startin ja sitten edetty ihan normaaliin, jopa nopeaan tahtiin. Yhden ystäväni poika alkoi ryömiä/istua tosi myöhään, kontata vasta 1v, mutta kävely tulikin sitten yhdessä vilauksessa. Nyt (pian 2v) on kuin muutkin ikätoverinsa :)
Muutamalla tutulla on sitten ollut hitaasti liikkeelle lähteviä lapsia, mutta joilla on sitten samalla ollut selkeästi myös muita ongelmia ja näin todettu kehitysviivettä jne. Joten en olisi pelkästä hitaasti liikkeelle lähdöstä niinkään huolissani. Kaikki ajallaan, usko pois :hug:
 
Me pääsimme fysioon kun vauvamme oli 9 kk vanha eikä ryöminyt ja meni ympyrää. Aluksi puhuttiin ylijäykkyydestä, mutta magneettikuvan myötä saimme diagnoosiksi lievän cp-vamman (liikuntavamma). En halua säikytellä mitenkään, mutta aina kyllä kannattaa mennä fysioon. Suurin osa fyssarilla käyneistä vauvoista lähtee ryömimään tai konttaamaan muutaman jumppakerran jälkeen, jollei ole suurempaa ongelmaa. Meidän kaupungissa voi ainakin soittaa suoraan sairaalan fysioterapiaan ja jutella fyssarin kanssa ja sitä kautta saa kutsun fysioterapiaan. Me menimme kyllä neuvolan kautta, mutta jos neuvola ei anna lähetettä niin soita suoraan fysioterapiaan.
 
Kiitos muillekin vastauksista. Vauva oppi istumaan tuossa olikohan se edellisellä viikolla. Eilen käytiin fysioterapeutilla ja hän oli sitä mieltä, että vauvalla on kaikki valmiudet edetä liikkeissään ja kokeili muutamaa avustavaa liikettä, joita pyysi kotonakin harjoittelemaan useita kertoja päivässä. Hän myös näytti, miten harjoitella istuma-asentoon menoa ja siitä takaisin. Saimme loppuviikolle uuden ajan ja ensi viikolle myös. Olen itse todella helpottunut ja mielissäni, että kävimme nyt tuolla ja sain uskoa siihen, että mitään vakavampaa ei näyttäisi olevan.
 
Hienoa, että sait sekä vastauksia että hyötyä fysioterapeutilta!
Minun esikoiseni oli hitaasti liikkeellelähtevää sorttia: oppi istumaan 7kk iässä ja muuta ei sitten tehnytkään. 10kk-neuvolan jälkeen aloitettiin fyssarikäynnit, ja niin vaan kaikki sieltä löytyi, ajan kanssa ja harkiten, lapsen luonteen mukaisesti eli hitaasti mutta varmasti. Nyt 2v10kk menee kuin kuka tahansa ikäisensä, eikä harkitsevasta alusta ole tietoakaan.
Tsemppiä, ja mukavia jumppakertoja teille!
 
Tosi hienoa, ambrosina! Jännä, miten pienestä asiat joskus ovat kiinni, niin yksinkertaisia harjoituksia ainakin meille annettiin että ihan ihmetellä piti miten ne tepsivätkään niin mainiosti :) . Ajatella, että parissa viikossa teilläkin noin isoja muutoksia jo tapahtunut! Mukavaa kevään jatkoa ja ihania kehitysihmeitä teille :flower: !
 
Meillä aloitettiin fysioterapia n.4-5kk ikäisenä,neuvolalääkärin lähetteellä. Nyt poika 7kk ja käydään fysiossa edelleen. Ylävartalon lihaksissa kuulema hieman löysyyttä. Oppi kääntymään 5kk iässä ja nyt 7kk iässä kääntyy itsekseen masulleen ja takaisin sekä silloin tällöin myös oikean kyljen kautta. Istuminen ei ole vielä tukevaa,vaikka syöttötuolia voidaankin käyttää eikä vielä ryömitä. Liikkuminen tapahtuu siis kierimällä =) Nyt odotellaan lähetettä lastenlääkärille,kun neuvolalääkäri halusi vielä sinne varmuuden vuoksi laittaa.
 
Tosi hienoa, ambrosina! Jännä, miten pienestä asiat joskus ovat kiinni, niin yksinkertaisia harjoituksia ainakin meille annettiin että ihan ihmetellä piti miten ne tepsivätkään niin mainiosti :) . Ajatella, että parissa viikossa teilläkin noin isoja muutoksia jo tapahtunut! Mukavaa kevään jatkoa ja ihania kehitysihmeitä teille :flower: !
Taas on menty eteenpäin kehityksessä. Mukavaa kevään jatkoa myös sinulle. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti -79-;23012712:
Meillä aloitettiin fysioterapia n.4-5kk ikäisenä,neuvolalääkärin lähetteellä. Nyt poika 7kk ja käydään fysiossa edelleen. Ylävartalon lihaksissa kuulema hieman löysyyttä. Oppi kääntymään 5kk iässä ja nyt 7kk iässä kääntyy itsekseen masulleen ja takaisin sekä silloin tällöin myös oikean kyljen kautta. Istuminen ei ole vielä tukevaa,vaikka syöttötuolia voidaankin käyttää eikä vielä ryömitä. Liikkuminen tapahtuu siis kierimällä =) Nyt odotellaan lähetettä lastenlääkärille,kun neuvolalääkäri halusi vielä sinne varmuuden vuoksi laittaa.
No varmasti ihan hyvä käydä asiantuntijalla tutkituttamassa tilannetta. Meillä on nyt parin viikon päästä neuvolalääkärillä käynti, saa nähdä, onko sitten tyytyväinen vai laittaako hänkin eteenpäin lastenlääkärille. :)
 
On noita joskus aikamoisia ylilyöntejäkin. Meillä kuukauden etuajassa syntynyt vauva ei vielä kääntynyt vatsalleen nelikuisena, niin meidät lähetettiin kiireellä fysioterapiaan. Yritin selittää, että kun on oikeasti vasta kolmekuinen.

Kyllä lapset kehittyvät muutenkin niin eri tahtiin.

Kuuden äiti.
 
On noita joskus aikamoisia ylilyöntejäkin. Meillä kuukauden etuajassa syntynyt vauva ei vielä kääntynyt vatsalleen nelikuisena, niin meidät lähetettiin kiireellä fysioterapiaan. Yritin selittää, että kun on oikeasti vasta kolmekuinen.

Kyllä lapset kehittyvät muutenkin niin eri tahtiin.


Kuuden äiti.
Joo, luulisi että siellä neuvolassa ottaa tuon iän huomioon tarkemmin, kun kerran on syntynyt noin paljon etuajassa. Onneksi itse huomautit. Neuvolat tuntuu olevan aika kaavioihinsa kangistuneita. Jos paino ei nouse käyrän mukaan tai jos painoa on liikaa, niin heti siitä valitetaan.
 
Sagoal
Millaisia vinkkejä saitte fyssarilta? Meillä sama tilanne, mutta asutaan ulkomailla, niin ei ole neuvolasysteemiä. Olen tässä miettinyt, että pitäisiköhän varata aika fyssarille.
 
Meilläkin synnyttiin 3 viikkoa ennen laskettua aikaa sektiolla,mutta sillä ei meidän tapauksessa ole kait merkitystä. Poika nyt taas hieman edistynyt,mutta fysioterapeutille joudun välillä ottamaan videokuvaa,kun poika ei siellä uusia temppujaan näytä =) Nyt tosin jouduin ajan perumaan,kun kaikki lapset on kipeinä..Kyllä tuolla neuvolassa joskus kytätään liikaa käyriä,mutta välillä on varmaan aihetta tutkia tarkemmin. Meille fysioterapeutti on antanut harjoittelu ohjeiksi,että nostetaan välillä rinnan kohdalta ylöspäin,kun makaa lattialla jolloin vähän muistutellaan käyttämään ylävartalon lihaksia ja houkutellaan kääntymään oikean kyljen kautta =) Fysioterapeutin mielestä ei tarvita lähetettä lastenlääkärille,kun on edistynyt hyvin,mutta neuvolalääkäri halusi sen varalta laittaa,mutta saas nähdä kauan sitä aikaa saa odottaa..
 

Yhteistyössä