170cm/70kg tai vaikka 160cm/60 kg on kyl jo lian iso. Miksi nuoret naiset ovat niin painavia?

  • Viestiketjun aloittaja ihmettelen
  • Ensimmäinen viesti
voiko olla totta
tuon nyrkkisääntönsä? Normaalin painoindeksin ylärajaa 25 vastaava paino saadaan osapuilleen, kun pituudesta vähennetään 100. Eli 160cm-100=60kg. Eli ne tytöt oli ihan normaalipainoisia..
 
"Quu"
Mun on aivan äärettömän vaikea päästä alle 60 kilon painossa ja olen 162 cm pitkä. Urheilen paljon ja tykkään käydä salilla useamman kerran viikossa. Väitän, että lihasta löytyy enkä todellakaan ole nainen, joka vain valehtelee itselleen katsoessaan peiliin. Tällä painolla mulla näkyy sekä sikspäkki että kylkiluut ihan tavallisesti seistessä, rinnat on koko 70B... En kyllä yhtään enempää haluaisi laihtua ainakaan yläkropasta. Koska pyöräilen paljon, reisilihakset on voimakkaat, niitä mieluusti kaventaisin, mutta minkä teet kun liikut. Farkut on koko 26/32. Ei ne ainakaan hölly eikä selluliitti tutise. Ymmärrän ap:n huolen ja ajatusvirran, mutta tuollainen yleistys painosta ei oikein toimi.
 
Luulenpa et suhtautuminen omaan painoon ja millaiseksi ittensä tuntee on juurikin siellä korvien välissä. Myös vaikuttaa paljon millanen vartalonmalli on ja miten se paino kropassa jakaantuu. Siks en jaksa enää tuijotella lukuja vaan vaatekokoja ja etenkin valokuvat kertoo aika hyvin totuuden.

Itse olen 175cm ja painanut tän pitusena kaikkea 55-85kg:n väliltä. Sopivimman painon itselleni koen olevani siinä 65-70kg:n välillä, vaik ihan tyytyväinen olen vähän painavampanakin, ei kuitenkaan yli 75kg. Nuorempana kyyläs vaan niitä lukuja ja joku 65kg oli hirvee valas vaikka pituutta olikin jo ton 175cm verran.

Nuorempana kans halusin omistaa tikkujalat ja kapean takapuolen, mut nykyään osaan olla jo muodokkaisiin reisiin ja muhkeaan takapuoleeni tyytyväinen, etenkin kun vartalomalli on tiimalasi.
 
vierasss
mä painoin vuosi sitten 48kg ja olen 159cm pitkä. nyt vuodessa on tullut 10-11kg lisää painoa ja tunnen itseni isoksi. olen ennen AINA ollut ton 48-49kg ja mulla 3 lasta joista vanin 8v ja nuorin 2v enkä todella oo kehdannu mennä uimaan yleiselle rannalle tänä kesänä. enkä kyllä viime kesänäkään kun raskausarpia paljon.ja täytän tänä vuonna 27v.
 
sama vierasss

jos oot ennen ollu suht pieni niin ei se siellä korvien välissä heti pääse oikeuksiinsa. esim .m ulla on kauheet tuskat kun oon MUKA niin iso et aina en edes kehtaa kauppaan lähteä vaikka mulle sanotaan etten oo ainoo isohko ihminen siellä mut mulle jää kaikki ylimääräset kilot mahaan vaikka koitan ylemmäs saada.
 
Khimaira
Pituus -110 on hyvä :O
Jos pudottaisin painoa yli 10kg olisin luuranko :snotty:
Painoin joskus 7kg vähemmän kuin nyt ja olen nyt tyytyväisempi itseeni, sain jopa tissit :whistle:
 
nytvittu
iha ruumiinrakenteesta riippuu, ei kaikki esim. 170 cm pitkät 70 kg painavat oo mitenkää lihavia. ite olen n. 160 cm ja painan 58,5 kg, enkä todellakaa ole lihava. se suht. pienikin määrä läskiä kerääntyy vain reisiin, vatsamakkaraakaan en omista. typerää yleistystä.
 
No niinhän se on. Mä olen 170 senttinen ja pari viikkoa sitten oivalsin painavani 67 kiloa ja olin saada laakin. :S Nyt kiloja on kadonnut pari, tavoitteena vielä tiputtaa pari, kolme. 63 kuulostaisi jo hyvältä.

Ei oo kivaa olla pikku-kummun tai löysien allejen omistaja, ei.
 
mielensäpahoittajaeukko
Kai se on yksilöllistäkin miltä näyttää kelläkin. Mistä näitä painorasisteja sikiää? Tuijottaisi vaan jokainen omaa napaansa kerrankin sanan mukaisesti.

Mulle paino on niin henkilökohtainen asia. Hiljattain hyvää tahtova ylisti minun laihtuneen, vaikken ole huomannut itse. Seuraavaksi kauhisteli, miten kauhea jo olinkin... Jestas että pahoitin mieleni. Olen mahtanut olla laittoman ruma, koska sanoi myös kaunistuneen. Mua ilahduttaisi enempi älyn huomioiminen...kuin ainainen läskipuhe.
 
Ilmeisen läski
Mä oon 168 ja painan 68. Oon tosi läski, käytän koon 36 vaatteita. Jaksan juosta vain n. 40 km viikossa ja käydä salilla pari kertaa.

Silloin kun ryhdistäydyin ja laihdutin tuosta määrästä 10 kiloa, olin järkyttävän kuiva ja menetin liihasmassaa hurjasti. Luut törrötti ja isot verisuonet näkyi mm nivusissa. Koon 32 vaatteet roikkui päällä. Kuukautiset hävisi ja hiukset tippui päästä. Olin todella ruma, naamastakin 20 vuotta ikäistäni vanhemman näköinen. Elämäni paras päätös oli antaa painon nousta. nyt jaksan taas ihan mitä vain ja näytän hyvälle.

Voin luvata että ei vittu kiinnosta tippaakaan olenko jonkun mielestä läski vai en. Olen urheilullinen ja pesen mennen tullen monet luurangot tuonne juoksulenkille. Salilla rauta nousee ja olen terve. Läskiä pitää olla että naisen kroppa toimii.

Tervetuloa sanomaan päin naamaa, mennään vaikka vaateostoksille yhdessä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Ilmeisen läski;28888034:

Olis oikeesti kiva nähdä sun ja mun kuvat vierekkäin. :) Siis hyvällä tavalla. Mä oon 169cm pitkä ja painan 57kg ja harrastan urheilua kilpatasolla. Ei törrötä luut mistään, vaan kroppa on sopusuhtainen ja lihasta löytyy ihan kivasti. Vaatekoko on s/36. Farkuista 27/24. Tissejäkin löytyy kuitenkin jonkin verran (c75).
 
vie
[QUOTE="vieras";28888551]Olis oikeesti kiva nähdä sun ja mun kuvat vierekkäin. :) Siis hyvällä tavalla. Mä oon 169cm pitkä ja painan 57kg ja harrastan urheilua kilpatasolla. Ei törrötä luut mistään, vaan kroppa on sopusuhtainen ja lihasta löytyy ihan kivasti. Vaatekoko on s/36. Farkuista 27/24. Tissejäkin löytyy kuitenkin jonkin verran (c75).[/QUOTE]

siis farkut 27/34. :D
 
"appelsiini"
Alkuperäinen kirjoittaja Ilmeisen läski;28888034:
Mä oon 168 ja painan 68. Oon tosi läski, käytän koon 36 vaatteita. Jaksan juosta vain n. 40 km viikossa ja käydä salilla pari kertaa.

Silloin kun ryhdistäydyin ja laihdutin tuosta määrästä 10 kiloa, olin järkyttävän kuiva ja menetin liihasmassaa hurjasti. Luut törrötti ja isot verisuonet näkyi mm nivusissa. Koon 32 vaatteet roikkui päällä. Kuukautiset hävisi ja hiukset tippui päästä. Olin todella ruma, naamastakin 20 vuotta ikäistäni vanhemman näköinen. Elämäni paras päätös oli antaa painon nousta. nyt jaksan taas ihan mitä vain ja näytän hyvälle.

Voin luvata että ei vittu kiinnosta tippaakaan olenko jonkun mielestä läski vai en. Olen urheilullinen ja pesen mennen tullen monet luurangot tuonne juoksulenkille. Salilla rauta nousee ja olen terve. Läskiä pitää olla että naisen kroppa toimii.

Tervetuloa sanomaan päin naamaa, mennään vaikka vaateostoksille yhdessä.
Toivottavasti ei tarvitse nähdä kun 168cm/68kg ahtautuu koon 36 vaatteisiin. Itse olen 165cm ja painan 56 kg ja en mahdu aina noihin 36:iin. Okei vaatekaupat tekee ihan sairaan isoina noita kokoja että naisille tulisi parempi mieli. "jee olen melkein ylipainoinen mutta saan puserrettua itseni kokoon 36!"

Kuukautiset muuten häviää noin 48kg painossa riippumatta hirveästi pituudesta, ei mitoissa 168cm/58kg joka on aivan normaalipainon keskivaiheilla.

Mulla ja suurimmalla osalla kavereista paras kroppa on ollut siinä n.17-18v ja itse koitan muistella silloista painoani ja pitää sen siinä. Ei lihominen kuulu ikään!
 
"vieras"
[QUOTE="appelsiini";28888995]Toivottavasti ei tarvitse nähdä kun 168cm/68kg ahtautuu koon 36 vaatteisiin. Itse olen 165cm ja painan 56 kg ja en mahdu aina noihin 36:iin. Okei vaatekaupat tekee ihan sairaan isoina noita kokoja että naisille tulisi parempi mieli. "jee olen melkein ylipainoinen mutta saan puserrettua itseni kokoon 36!"

Kuukautiset muuten häviää noin 48kg painossa riippumatta hirveästi pituudesta, ei mitoissa 168cm/58kg joka on aivan normaalipainon keskivaiheilla.

Mulla ja suurimmalla osalla kavereista paras kroppa on ollut siinä n.17-18v ja itse koitan muistella silloista painoani ja pitää sen siinä. Ei lihominen kuulu ikään![/QUOTE]

Mä voin tulla mukaan. Veikkaan että kropan rakenteellakin on merkitystä.

Pituutta mulla 165 cm, painoa 69 kg ja vaatekoko 38. Olis oikeesti joskus kiva mennä riviin, samaan vaatekokoon mahtuvat ja hetken päästä saman verran painavat :)
 
"vieras"
Pituus -110 on hyvä :O
Jos pudottaisin painoa yli 10kg olisin luuranko :snotty:
Painoin joskus 7kg vähemmän kuin nyt ja olen nyt tyytyväisempi itseeni, sain jopa tissit :whistle:
Mummoni kertoi yli 30 vuotta sitten että pituus -110 on hyvä nyrkkisääntö painonhallintaan.

Mutta kuten todettu meitä on tehty eri raameihin, itse olen 173 pitkä ja painan noin 60 kiloa. Siitä huolimatta omistan vatsakummun. Talvet hiihdän ja kesät lenkkeilen joten liikunnastakaan se ei ole kiinni.
 
Huutelen puskista
Mulla on syömishäiriöhistoriaa ja nytkyään olen varmaan aloittajan mainitsema kamala läski, pituus -100. Ihan tarkkaan en tiedä, mutta olen viimeiset kymmenen vuotta kyllä olut aika lailla samankokoinen. En tasan haluaisi painaa pituus -110, saati vähemmän tyylin -115 kuten pahimpina aikoinani. Tiedän ja muistan, miltä se tuntui, eikä paluuta siihen helvettiin ole. Menkat hävisi, iho nitisi kuivuuttaan ja oli muutenkin huono, paleli, jäseniä särki, lonkkia särki, hammasluu kärsi, hiukset olivat rapisevaa hamppua. Sydän hakkasi välillä juoksulenkeillä hulluilla ylikierroksilla, huimasi ja keskittymiskyky oli huono. Tuntui, että tipahdan joku kaunis päivä suorilta jaloilta heikon fyysisen olon takia.

Olen nykyiseen ulkomuotooni ja olotilaani ihan tyytyväinen, mikä on suotavaa tällaiselle 36-vuotiaalle naiselle. En jaksaisi elää elämääni jatkuvassa itsetarkkailussa ja itseinhossa. Olen naiseksi suhteellisen lihaksikas, habaa löytyy, ja rakastan tätä voimakasta oloa. Minulla on mihin verrata, ja nykyinen olo on paljon mukavampi kuin silloin kaksikymppisenä syömishäiriöisenä.
 
"vieras"
[QUOTE="Mie";28887997]No näkisitpä minut! Olen 162cm ja 60kg ja näytän siltä kuin olisin luuta ja nahkaa![/QUOTE]

Mä painan saman verran, mutta olen 175 cm pitkä. Enkä näytä siltä kuin olisin luuta ja nahkaa.
 
Huutelen puskista
[QUOTE="vieras";28889186]Suurin osa näyttää siis olevan sitä mieltä, että normaalia on olla ylipainon rajoilla. Siinä siis vastaus kysymykseesi ap.[/QUOTE]

Tuo on sinun tulkintasi. Nämä ovat valintakysymyksiä. Minä olen valinnut olla lihaksikas, vahva urheilua ja elämää rakastava nainen. Puntariin tuijottaminen ja jatkuva laihis tai kilojen joka aamuinen tarkkailu saavat olla minun osaltani mennyttä elämää. Ei ollut sen arvoista.
 
Yhteistyössä