2 suuntanen mielialahäiriö...onko "kohtalotovereita"?
- Viestiketjun aloittaja mammy
- Ensimmäinen viesti
KeepCool
Mulla on ollut lievä bipolaarinen jo useita vuosia. Ihan hyvin pärjää, mutta puolison ymmärrys ja tuki on kyllä äärettömän tärkeää. Välillä tulee jaksoja, kun olen todella väsynyt, jolloin mies joutuu sitten joustamaan ja jaksamaan enemmän kotihommia.
Mun mielestä kaikkein tärkeintä on elää *todella säännöllisesti* sekä syödä lääkkeet *todella säännöllisesti*!!!!!
Mulla on lääkityksenä Cipralex sekä Lamictal.
Aiheestahan oli juttukin uusimmassa lehdessä. Mutta mun arki on lehden juttuun verrattuna kyllä huomattavasti tasaisempaa.
Mun mielestä kaikkein tärkeintä on elää *todella säännöllisesti* sekä syödä lääkkeet *todella säännöllisesti*!!!!!
Mulla on lääkityksenä Cipralex sekä Lamictal.
Aiheestahan oli juttukin uusimmassa lehdessä. Mutta mun arki on lehden juttuun verrattuna kyllä huomattavasti tasaisempaa.
kiitos!mulla lääkityksenä absenor ja efexor.lääkkeet otan AINA säännöllisesti.kaiken a ja o!mulla masennusjaksot ilmenee väsymksenä.muuten aikaa tasapainiosta jo elämä.alku oli kaikista vaikeinta kun kaikki oli uutta.nyt alkaa tottua.päiväkirjaa oon pitäny olosta ja se helpottanu TOSI paljo seurantaa...
Mä sain diagnoosin vajaa pari vuotta sitten, kerrankin joku tajus masennusta valittaessani kysyä, et onks ikinä menny lujaa.. Mulla enemmän maanisuuden kanssa ongelmaa, joten lääkityksenä Seroquel Prolong ja Ketipinor. Aikasemmin oli Lamictal Ketipinorin sijasta, mutta nyt esikoista odottaessa se pistettiin heti vaihtoon.
Vähän jänskättää.. Tai no ei ihan niin vähääkään, että miten sitä pää selviää vauvan kanssa valvotuista öistä. Siihen ei varmaan auta kun umpirehellisyys itelleen ja miehelle. Onneks ollaan tosi avoimesti pystytty puhumaan myös siitä, mitä tapahtuu jos sairastun esmes synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Muuten ei niin kauheesti pelota, kun ollu diagnoosin saamisen jälkeen tosi tasasta - kiitos siitä kiltisti syödyille lääkkeille ja terapialle.
Toisinaan tekis mieli sanoo sairauden vaikeutta valittaville ihmisille, jotka ei syö lääkkeitään, että mäkin oon hyvä esimerkki siitä, että pystyy elää ihan normaalia elämää, kuhan muistaa kuunnella itteensä, pitää kiinni hoitokontaktista ja syödä ne lääkkeet. Jotkut joutuu popsimaan verenpainelääkkeitä, mä syön niitä aivojen kemiallisen tasapainon häiriöön.
Vähän jänskättää.. Tai no ei ihan niin vähääkään, että miten sitä pää selviää vauvan kanssa valvotuista öistä. Siihen ei varmaan auta kun umpirehellisyys itelleen ja miehelle. Onneks ollaan tosi avoimesti pystytty puhumaan myös siitä, mitä tapahtuu jos sairastun esmes synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Muuten ei niin kauheesti pelota, kun ollu diagnoosin saamisen jälkeen tosi tasasta - kiitos siitä kiltisti syödyille lääkkeille ja terapialle.
Toisinaan tekis mieli sanoo sairauden vaikeutta valittaville ihmisille, jotka ei syö lääkkeitään, että mäkin oon hyvä esimerkki siitä, että pystyy elää ihan normaalia elämää, kuhan muistaa kuunnella itteensä, pitää kiinni hoitokontaktista ja syödä ne lääkkeet. Jotkut joutuu popsimaan verenpainelääkkeitä, mä syön niitä aivojen kemiallisen tasapainon häiriöön.
mimpula joo lääkkeitten syönti on 1. onneksi muistan ne ottaakki.kaikki dosetissa niin ku mummolla konsanaan 
puolison tuki on korvaamaton!ilman sitä ei jaksais.ja terapiat!mulla lapsi luku täynnä (5). mutta ansiotyöhön haluan vielä mennä.ehkä sekin päivä koittaa pikemmin kun osaan arvatakkaa.
puolison tuki on korvaamaton!ilman sitä ei jaksais.ja terapiat!mulla lapsi luku täynnä (5). mutta ansiotyöhön haluan vielä mennä.ehkä sekin päivä koittaa pikemmin kun osaan arvatakkaa.Puolison tuki tekee ihmeitä! Ja ylipäänsä se, että ympärillä on ihmisiä jotka ymmärtää. Muutama ystävä sano, että ei tullu diagnoosi yllätyksenä, oon aina ollu aika tuulella käypä tapaus.
Mulla ei paino juurikaan noussu alussa, kun oli sen verta ahdistava elämäntilanne, mutta varmaan reilu puoli vuotta diagnoosin jälkeen ja lääkityksen osuttua kohdilleen alko kiloja kertymään. Niitä tais samantien tullakkin sit yli 5kg! Mut niin mäkin sen aattelin, että pari lisäkiloo on pieni hinta siitä, että on hyvä olla ja mieli tasanen. Ja että ylipäänsä on järjissään ja yhtenä kappaleena! Kuulin meinaan aika hurjia tarinoita kohtalotovereilta, miten ne oli ehtiny pistää elämänsä ihan kunnolla sekasin..
Mulla ei paino juurikaan noussu alussa, kun oli sen verta ahdistava elämäntilanne, mutta varmaan reilu puoli vuotta diagnoosin jälkeen ja lääkityksen osuttua kohdilleen alko kiloja kertymään. Niitä tais samantien tullakkin sit yli 5kg! Mut niin mäkin sen aattelin, että pari lisäkiloo on pieni hinta siitä, että on hyvä olla ja mieli tasanen. Ja että ylipäänsä on järjissään ja yhtenä kappaleena! Kuulin meinaan aika hurjia tarinoita kohtalotovereilta, miten ne oli ehtiny pistää elämänsä ihan kunnolla sekasin..
Mulla todettiin kaksisuuntainen -05.. lähti liikkeelle synnytyksen jälkeisellä masiksella, mutta sit tajus lekurit tehdä sen mielialatestin ja todettiin kakkostyypin kaksisuuntainen.
Nyt tän toisen raskauden olin ilman lääkkeitä ja voin sanoa ettei todellakaan ollut helppoa!! Hormoonit heitti mielialaa omalla tahollaan ja sit tää sairaus siihen päälle. Tän lisäks mulla on myös paniikkihäiriö ja ahdistus diagnosoitu.
Nyt, kun tyttö on 5kk, pääsin vihdoin "takas" psykalle ja sain lääkitykset aloitettua uudestaan. Vähän hämää miksi ne eivät meinanneet määrätä mitään kunnollista tuohon paniikkiin, sanoivat et sen kanssa pitää vaan oppia elämään. No, onko se sitten kivaa kun joutuu välttämään paikkoja todella paljon, kun "tietää" ettei niihin voi mennä...
Multa puuttu tuo miehen tuki lähes kokonaan. Jos on riitaa niin heti tulee "syö ne lääkkees, sä oot taas tollanen". Lyö kyllä todella maihin. Eihän mun lääkkeet poista miehen "perseilyä". Ei riidat voi aina johtua vaan minusta!
Ja nyt kun olen päässyt aloittamaan psykologikäynnit, mies sanoo ettei meidän suhteen asiat kuulu muille, edes "sille kallotohtorille".
Kadehtien luen teidän tekstejä tukea antavista puolisoista. Kunpa saisin omani edes netistä lukeman mitä kaksisuuntainen TODELLISUUDESSA on. Musta tuntuu et miehellä on se kuva kaksisuuntaisesta, että siinä vaan toinen tahallaan haastaa riitaa jne ja valittaa kun ei välillä jaksa.
----
Lääkkeistä sen verran, että aika pommina tuli tänään ettei kakkostyypin kaksisuuntainen saa enää kelan erityiskorvattavuutta lamictaliin. Silloin -05 sain sen erityiskorvattavuuden ja nyt se umpeutuu tämän vuoden lopulla.
Nyt tän toisen raskauden olin ilman lääkkeitä ja voin sanoa ettei todellakaan ollut helppoa!! Hormoonit heitti mielialaa omalla tahollaan ja sit tää sairaus siihen päälle. Tän lisäks mulla on myös paniikkihäiriö ja ahdistus diagnosoitu.
Nyt, kun tyttö on 5kk, pääsin vihdoin "takas" psykalle ja sain lääkitykset aloitettua uudestaan. Vähän hämää miksi ne eivät meinanneet määrätä mitään kunnollista tuohon paniikkiin, sanoivat et sen kanssa pitää vaan oppia elämään. No, onko se sitten kivaa kun joutuu välttämään paikkoja todella paljon, kun "tietää" ettei niihin voi mennä...
Multa puuttu tuo miehen tuki lähes kokonaan. Jos on riitaa niin heti tulee "syö ne lääkkees, sä oot taas tollanen". Lyö kyllä todella maihin. Eihän mun lääkkeet poista miehen "perseilyä". Ei riidat voi aina johtua vaan minusta!
Ja nyt kun olen päässyt aloittamaan psykologikäynnit, mies sanoo ettei meidän suhteen asiat kuulu muille, edes "sille kallotohtorille".
Kadehtien luen teidän tekstejä tukea antavista puolisoista. Kunpa saisin omani edes netistä lukeman mitä kaksisuuntainen TODELLISUUDESSA on. Musta tuntuu et miehellä on se kuva kaksisuuntaisesta, että siinä vaan toinen tahallaan haastaa riitaa jne ja valittaa kun ei välillä jaksa.
----
Lääkkeistä sen verran, että aika pommina tuli tänään ettei kakkostyypin kaksisuuntainen saa enää kelan erityiskorvattavuutta lamictaliin. Silloin -05 sain sen erityiskorvattavuuden ja nyt se umpeutuu tämän vuoden lopulla.
Remissiossa vuosikausia ja lääkkeitäkään en ole syönyt (lievempi versio miullakin), tosin nyt olen saanut itteni siihen kuntoon työllä ja asioiden lakaisulla maton alle että seurauksena ahdistushäiriö/paniikkihäiriö, mitä hoidetaan rivatrililla ja xanorilla nyt ainakin toistaseks, ja kyllä voin sanoo ettei ole olo oma itsensä , mutta on se tietty parempi kun kohtaukset. Lamictal aloitettiin ilmeisesti taustan takia, ja ettei ahdistuksen myötä puhkea masennus. En minä sekaisin ole noista lääkkeistä mutta olo ei ole oma itsensä ja kaikki inhottavia sivuvaikuituksia. Aion ottaa puheeksi lääkityksen purkamisen mahdollisimman nopeasti. lääkkeet ei vaan oo miun juttu, ihan äärimmäiseen hätään kyllä. Syiden purkaminen ja hyvät elämäntavat pitää miulla kurissa. Omapa on vikani kun päästin itteni tähän kuntoon.
Mitä lääkkeitä olette käyttäneet raskaukisen aikana, kun siitäkin oli puhetta tossa ylempänä? Edelliset raskaudet olen ollut ilman lääkkeitä, mutta jos suunnitelmissa olisi vauva ja lääkitys olisi aiheellinen olla niin mikä valmiset on turvallisin?
Mitä lääkkeitä olette käyttäneet raskaukisen aikana, kun siitäkin oli puhetta tossa ylempänä? Edelliset raskaudet olen ollut ilman lääkkeitä, mutta jos suunnitelmissa olisi vauva ja lääkitys olisi aiheellinen olla niin mikä valmiset on turvallisin?
Täällä raskautta pohjusteltu lääkemuutoksilla seuraavasti: Lito kokonaan pois, Lamotrigin (= Lamictal) pienemmällä annoksella (200 mg -> 100 mg x 1) ja suojana kulkee Folvite eli foolihappo 1 mg x 1. Lito ollu mulla siis kantava voima diagnoosista 2006 alkaen, pakko vaan pärjätä ilman. Aika vähillä siis mennään, mulla ei koskaan oo kahta lääkettä enempää kerrallaan ollutkaan, mut silti mielimuutokset jännittää, masennukseen taipuvainen kun olen.
Minulla on ollut absenor epilepsiaan käytössä 8 vuotta annoksella 600 mg päivässä, välillä 900 mg. Lihoin viimeisen vuoden aikana absenoria käyttäessä 20 kg. Yhteensä painoa on tullut 30 kg. Painon nousu kiihtyi voimakkaasti koska lopetin e-pillerit. Absenor aiheuttaa naisilla helposti painonnousua ja polykystiset ovariot eli PCOS. Minulla todettiin myös pco tauti ja lääkitys vaihdettiin Keppraan. Lääkityksen vaihdon jälkeen kierto on lyhentynyt ja paino laskenut lyhyessä ajassa 5 kg. Nälkä ja syömishimot ovat vähentyneet ja ruoka maistuukin erilaiselta. Eli kannattaa tarkkailla tuota painoa sillä sen nousuun liittyy tuo pco joka tekee sitten muutakin ongelmaa.onko teillä muilla paino noussu lääkkeitten myötä?mää alotin toukokuussa syömään absenoria ja nyt tullu 5kg
mulla todettu teininä adhd. nyt 26v todettiin 2 suuntainen mielialahäiriö. enemmän maanista ja sekamuotoista depressiota. lääkkeenä ketipinor nukkumiseen ja mieleen deprakinen 300mg aamun illoin.
vaikeinta täs sairaudes on maanissa vaiheessa olla rehellinen itselleen ja tunnustamaan että nyt menee överiks kun kaikki on kerta niin ihanaa ja hyvin. mikä siihen auttaisi että oppisi olemaan rehellinen? olen 2 lapsen yksinhuoltaja ja käyn vuorotyössä. eli normaali elämä on normaalia.
olisi kiva löytää kohtalotovereita.
vaikeinta täs sairaudes on maanissa vaiheessa olla rehellinen itselleen ja tunnustamaan että nyt menee överiks kun kaikki on kerta niin ihanaa ja hyvin. mikä siihen auttaisi että oppisi olemaan rehellinen? olen 2 lapsen yksinhuoltaja ja käyn vuorotyössä. eli normaali elämä on normaalia.
olisi kiva löytää kohtalotovereita.
Minä en edes muista, milloin sain dg:n kaksisuuntaisesta. Kuopus syntyi -05, sen jälkeen järkyttävä masennus, useita sairaalajaksoja ja sitten viimein jossain vaiheessa ottivat oman mielipiteeni huomioon ja tehtiin tarkempia testejä. Aiemmin, kun hoidettiin vain masennusta, oli aina uutta lääkettä kokeiltaessa alkuun ihan huippuhyvä olo, kunnes yhtäkkiä iski taas masennuksen päälle. (Masennuslääkkeet voi aiheuttaa maniaa bipoa sairastaville.) Dg:n jälkeen sitten on kokeiltu vaikka minkälaista lääkitystä, sain mm. Litosta hirveät sivuoireet, joku toinen lääke aiheutti pakkoliikkeitä (jalan naputtamista lattiaan jatkuvasti) jne. Nyt on lääkitys suht kohdillaan, masennukseen menee Citalopram 40mg ja mielialaa tasaamaan ja unta antamaan Quietiapin (=Seroquel) 500mg. Välillä kuitenkin tulee kausia, että mieliala vaihtelee nopeaan, minulla on sekamuotoinen bipo.