Mä sain diagnoosin vajaa pari vuotta sitten, kerrankin joku tajus masennusta valittaessani kysyä, et onks ikinä menny lujaa.. Mulla enemmän maanisuuden kanssa ongelmaa, joten lääkityksenä Seroquel Prolong ja Ketipinor. Aikasemmin oli Lamictal Ketipinorin sijasta, mutta nyt esikoista odottaessa se pistettiin heti vaihtoon.
Vähän jänskättää.. Tai no ei ihan niin vähääkään, että miten sitä pää selviää vauvan kanssa valvotuista öistä. Siihen ei varmaan auta kun umpirehellisyys itelleen ja miehelle. Onneks ollaan tosi avoimesti pystytty puhumaan myös siitä, mitä tapahtuu jos sairastun esmes synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Muuten ei niin kauheesti pelota, kun ollu diagnoosin saamisen jälkeen tosi tasasta - kiitos siitä kiltisti syödyille lääkkeille ja terapialle.
Toisinaan tekis mieli sanoo sairauden vaikeutta valittaville ihmisille, jotka ei syö lääkkeitään, että mäkin oon hyvä esimerkki siitä, että pystyy elää ihan normaalia elämää, kuhan muistaa kuunnella itteensä, pitää kiinni hoitokontaktista ja syödä ne lääkkeet. Jotkut joutuu popsimaan verenpainelääkkeitä, mä syön niitä aivojen kemiallisen tasapainon häiriöön.