**2010 loppu- ja 2011 alkuvuonna lapsettomuushoidoista plussanneet**

Onnea pimpam ja apsu!

Hugsy, kyllä mä ainakin pelkään, edelleen. Pelkään ensinnäkin sitä pahinta ja vahvana kakkosena tulee, että jos vauva ei olekaan terve... Ei yhtä paljon kuin alussa, mutta kuitenkin. Ja uutena juttuna on alkanut miettiä sitä synnytystä... Kun tuntuu, että joka paikassa muistutetaan, että vaikka kaikki näyttää ultrissa hyvältä ym, niin synnytyksessä saattaa vielä sattua jotain. Jotenkin tuntuu vähän turhaltakin pelottelulta, ihan niinkuin tässä nyt jotain lippuja heiluttelisi, että kyllä kaikki on varmasti hyvin.

Onko teillä kellään lähipiirissä ihmisiä raskaana? Miten olette suhtautuneet asiaan? Minun kälyni (ja ystävä) ovat raskaana myös, pari kuukautta meitä jäljessä. Ystävän raskauteen olen jo sopeutunut ja kai kälynkin, mutta viimeksimainitun kaikki sanat ja teot ärsyttävät suuresti. Traumatisoiduin kyllä jo heidän esikoisensa odotuksen aikana, meillä oli jo aktiivinen hoitovaihe päällä silloin. Ja hän valitti ja valitti ja valitti valittamasta päästyään. Yhäkin muistelee, miten vittumaista se raskausaika oli ja on. Toinen vaihtoehto valittamiselle on ääretön hehkutus, miten elämä on niin ihanaa ja kaunista ja on maailman paras mies, lapsi ja maha. Mä en osaa suhtautua yhtään. Taidetaan olla jo vaiheessa, että se ihminen ei voi sanoa minun mielestäni mitään oikein.
 
Onnea vauvautuneille! :flower: :flower:

Onko teillä kenelläkään vauva ollut poikkitilassa??
Jännittää, kun terveydenhoitaja eilen huomasi vauvan olevan poikittain ja ei mitään kokemusta ole minulla aikaisemmin tästä. En niin millään haluaisi sektioon vaikka ei muu auta, jos ei käänny. Kääntöyritys tehdään ensviikolla, jos siihen ei esteitä ole : /

Pieni Tähtönen ja Neiti 36+1 :heart:
 
Onnea myöskin Pimpam! Mahtijuttu, vauvoja tulee.

Meillä oli perätila-arvio tässä viikolla. Vähän aavistelinkin että pari päivää sitä ennen meidän pikkutyyppi oli kiepannut ympäri. Tunsin mahdotonta mylläämistä ihan selvästi ja jälkeenpäin liikkeet tuntui ihan eri paikassa. Ja tilanne vahvistui kontrollissa. Ei tarvittu ulkokäännöstä! Ihana juttu, viisas vauva :) Joten kyllä se poikkitilakin hyvällä tuurilla vielä asettuu parempaan asentoon ihan itsekseen. Pidän peukkuja!

Eli synnytys sitten omalla painollaan aikanaan. Jännittää kyllä aika tavalla. Mullakin on pelkoja sen suhteen että synnytyksessä vielä sattuisi jotain. Mutta pelkoja riittää kuitenkin aina vielä senkin jälkeen kun vauva syntyy ja kasvaa. Pitää vaan oppia elämän sen kanssa jotekin. Muistuttelen itselleni että meidän suvussa eletään usein myös pitkälle yli 90 vuotiaiksi, joten ihan yhtä hyvin tää vauveli voi sen tehdä myös.

Meidän isukki sai juuri tanssikohtauksen ja hyppii itsekseen hullun lailla radion tahtiin. Pöpi. :) nauttikaahan leidit elämästä!

Kukka + täysiaikainen 37+1
 
Tänään viikkoja 20+6. Eilen diagnoosiksi varmistui TTTS- syndrooma. Tällä hetkellä tilanne on kohtuullisen ok, vauvat suurinpiirtein samankokoisia, toisen vesimäärä on vain hyvin niukka kun toisella kasvusuunnassa. Lasertoimenpiteeseen ei voida lähteä etuseinämässä olevan istukan takia joten tarvittaessa lapsiveden poisto on ainoa hoitokeino. Joten viisi viikkoa olisi ihan huippujuttu että kaikki menisi ok. Ja ei, mitään hankintoja ei tehdä kun ei ole mitään varmuutta saako tässä edes yhtään elävää lasta.
 
Pinville jaksamista, pidän peukut ja varpaat pystyssä että kaikki menee hyvin!! :hug:

ON: laskettu aika on huomenna, eikä mitään fiiliksiä siihen suuntaan että lähiaikoina pääsis synnyttämään. Ei oo ees harjoitussupistuksia. Aloitin tänään juomaan vadelmanlehtiteetä, jos siitä ois apua, toivon että synnytys alkais itestään eikä tarvis käynnistykseen asti mennä..

- Hugsy ja Bebe rv 39+6
 
Pinville paljon voimia :heart: Toivottavasti vauvat kasvaa tasaisesti vielä pitkään.

Hugsy, tsemppiä kovasti lasketun jälkeisiin päiviin. Pian se pitkä odotus palkitaan :)

Apsu, miten teillä on prinsessan kanssa lähtenyt arki käyntiin? Ja miten itse olet toipunut sektiosta?

Meillä meni kaikki parhain päin ja ollaan oltu kotona jo perjantaista asti. Pojan antibiootit jäi kahteen päivään, kun infektiokokeet oli negatiiviset. Lisähappea tarvitsi sen vuorokauden, oli ilmeisesti keuhkot hiukan vaan märät lapsiveden hörppäämisestä. Eikä edes kellastunut valohoidon tarpeeseen. Esikoinen joutui valohoitoon, niin on suuri todennäköisyys että seuraavakin lapsi sitten.
Aika pieni tuo poika oli.. Painoarvion perusteella odoteltiin sellasta keskivertoa, 3500g tai hiukan reiluakin. Mittaa minillä oli 3070g ja 49cm :heart: Istukka oli kuitenkin hyvänkokoinen ja täysin voimissaan vielä.
Itse olen toipunut tosi nopeasti, kotiuduin tosiaan jo 3. päivänä sektiosta. Vatsan seutu on ollut hiukan arka, mutta ihan tavallisella särkylääkkeellä on pärjätty. Nousin sektiopäivänä jo pystyyn, noin 8 tuntia leikkauksesta ja mies pyörätuolilla vei mut vauvan luo teholle. En olis kestänyt kokonaista vuorokautta ilman ensisylittelyjä, vaikka kipeää tuo reissu todella teki. Seuraavana aamuna jo kävelykin sujui hyvin. Tänään tulee neuvolan terkka kotiin.
Jännittää miten maito on riittänyt, kun lisämaitoa vauva sai sairaalassa joka syötöllä. Kotona oon nyt pikku hiljaa vähentänyt sen kokonaan pois. Poika painoi kotiin lähtiessä 2870g, joten toivottaan nyt 3000g ylittyneen niin voidaan unohtaakin koko lisämaito.

Voikaahan hyvin :wave:
 
Onnea pimpamille pienokaisesta. Mukavaa kuulla että kaikki meni hyvin.
Viusta ei ole kuulunut mitään, mikä teillä on tilanne?
Hugsyn vauvauutisia odotellaan...
Pinville voimia :hug:. Sydämestäni toivon, että kaikki menisi hyvin, ja saisitte kerättyä viikkoja lisää. Tämä odottaminen on muutenkin niin jännittävää ja toisinaan pelottavaa, ettei tähän soisi enään yhtään ylimääräistä stressattavaa lisää.
Itsekkin olen miettinyt onko kaikki ok, koska rakenneultrassa vauvat olivat erikokoisia, mutta vesimäärä oli kuulemma normaali. Lääkäri vain sanoi, että jos maha kasvaa kovin nopeasti niin pitää mennä tutkimuksiin. Kovin oli suurpiirteinen ohje.
Kovin on tasaista eloa täällä, ei mitään kummempaa. Supisteluilta olen saanut olla rauhassa, mutta enpä ole juuri mitään tehnytkään. Viikko seuraavaan ultraan...

Jenna 23+4
 
Pientä väliaikaraporttia...

Kasassa vielä ollaan, neuvola oli tänään ja huomenna saan varata aika yliaikakontrolliin. Se on sitten luultavasti ensi viikon lopulla. Siellä sitten ultrataan ja katsotaan missä vaiheessa käynnistetään. Toivon kovasti että vaavi ilmoittelisi tulostaan ennen sitä, olisi kivempi jos synnytys lähtisi itsekseen käyntiin ja saisi kotona kärvistellä alun. Ja tietty plussaa olisi sekin ettei vauva ehtisi ihan kamalan isokokoiseksi tulla.

Mitään ennakoivia merkkejä ei tosiaan ole, ei supistele, ei mitään. Olen siivonnut ja kävellyt rappuja ja juonut vadelmanlehtiteetä yms. Ei mitään vaikutusta. Vauva tuntuu kyllä jo tosi alhaalla, huomaa kävellessä ja istuessa että painaa, joten lähtökuopissa kuitenkin ollaan.

Ihanaa Pimpam että olette päässeet kotiin ja kaikki on hyvin. Katselin meidän listaa ja mietin että näinköhän Kukka tai joku muu elokuun alkupuolen odottajista ehtii ennen minua synnyttämään? :)
 
Pimpam on päässyt kotiin pienokaisen kanssa, hienoa että kaikki on hyvin :heart:

Pinville kovasti voimia :hug: Toivottavasti kaikki menisi hyvin ja pienokaiset voisivat jatkaa kasvuaan turvallisesti.

(.) Nyt olen mennyt toista viikkoa paikasta A paikkaan B jne... ja nyt on terassi remontti, lautoja maalannu eilisen ja tämän aamun ja kropassa sen kyllä nyt huomaa. Onneksi alkoi sataan vettä ja sain hyvällä omallatunnolla tulla sisälle lepäämään. Nukkua vois vaikka kokoajan ja jalat huutaa hoosiannaa. Selkä meni eilen todella kipeäksi, mutta onneksin rauhottu yön aikana.
Mulla menee myös jatkuvasti ylösnoustessa maha ihan kovaksi, ovat ilmeisesti supistuksia... : / Kipeää se ei tee, mutta tuntuu ikävältä.

Tänään ovat maha-asukit olleet todella liikkuvaisia ja muljahtelevat kokoajan johonki suuntaan =) Liekö yrittävät tällä muistuttaa emäntää rauhottuun :saint:

Kävin myös ostamassa Lidlistä sellaisen vartalotyynyn ja on muuten hyvä =)

:heart: Vimpula ja Vampula 23+4 :heart:
 
Vedet menivät sunnuntaina aivan yllättäen ja synnytys käynnistyi. Enkelipojat syntyivät maanantaina klo 20.08 ja 20.20. Siirrymme aikanaan jälkitarkastuksen jälkeen uusiin siirtoihin, toivottavasti paremmalla onnella. Pojat olivat niin suloisia ja täydellisiä <3
 
kaz
pinvi :hug: Olen todella pahoillani :'( Nämä on niitä uutisia joita ei toivoisi kenellekään :(

Suret nyt ensin rauhassa ja sitten uusiin hoitoihin, kun siltä tuntuu. Itsellä tosin paras hoito suruun on vain jatkaa eteenpäin niin nopeasti kuin vain mahdollista.
 
:'( Voi itku!! :'( Voimia Pinville nyt kovasti :hug: (ja miehelle myös :hug: ) Te tarvitsette nyt kaikki voimat selvitäksenne pienten poikien menetyksestä. Ja voihan olla niinkuin kaz sanoi, että "paras hoito suruun on vain jatkaa eteenpäin niin nopeasti kuin vain mahdollista. "
 
Pinvi
Ei löydy sanoja ei.Iso itku tuli kun luin miten kävi.Olen äärettömän pahoillani puolestanne.Kovasti jaksamisia.:hug:

Mulle voi päivittää poikalupauksen .
Tänään kävin tsekkauttamassa tuota kohdunsuun tilannetta kättärillä.Pieni painaa jo vähän yli kilon.
Kaikki muuten ok mutta saikku jatkuu äitiyslomaan saakka eli olen ollut viimeksi töissä kesäkuussa.

Shenda ja muru 26+3
 
Pinvi osanottani minultakin. Olen todella pahoillani puolestanne. En osaa edes kuvitella kuinka pahalta keskenmeneminen näillä viikoilla tuntuu. :'( Paljon voimia sinulle ja miehellesi! :hug:

Omaa napaa: Rakenneultra takana. Vauvoilla näytti olevan kaikki hyvin. Sain poika ja tyttö lupaukset :heart::heart: Itse olin veikannut että A olisi tyttö kun syke aina ollut korkeampi kuin B:llä noin. 155-165 ja B poika kun hänellä aina syke 140-150, mutta oli ihan päin vastoin eli A onkin poika ja B tyttö. Itsekkin kyllä näin ihan selvästi tuon A:n vehkeet, eli hänestä ei ainakaan epäilystä sukupuolesta :D Sairaslomalle määrättiin jo nyt, ja saikkua aina äippäloman alkuun asti. Olen pyörtyillyt, vaikea hengittää ja rasituksessa supistelee. Miten muilla kaksosodottajilla onko ollut vastaavia oireita? Ja muistakaa kaikki, erityisesti kaksostenodottajat levähtää tarpeeksi! Minut ainakin lääkäri pelotteli niin hyväksi, että saapa nähdä uskallanko sohvalta enää nousta. Ei saa siivota, ei pihatöitä, ei ruokakaupassa käyntejä.... ruokaa saa kuulemma laittaa jos ei ole painavat kattilat :/ Paikat oli kuulemma kiinni yms. mutta kaksosilta tilanne voi kuulemma hyvinkin äkistii muttua. Seisominenkin kuulemma pahasta kun painavat paikkoja ja voivat antaa yllättävänkin helposti kuulemma periksi. Onkin alkanut huomaamaan, että seisoessa hyvin äkkiä alkaa alapäätä pakottamaan. Miten Jenna ja Katjuska ovat voineet? Tiedättekö kumpia on tulossa? Onko Jennalla identtiset kaverukset kyydissä?

Hyviä vointeja kaikille!

Elli + pilli ja pulla rv 20+5
 
Elli: Onpas ihanaa, kun teille on tulossa tyttö-poika -yhdistelmä =) Meillehän hieman lupailtiin rakenneultrassa tyttöjä, mutta varmuudella lääkäri ei sanonut, oli niin paljon napanuoraa edessä. Meillä olisikin seuraava ultra äp:lla 3.pvä ja silloin katotaan uudelleen sukupuoliakin. Minuthan laitettiin saikulle jo 17+5 kipeiden supistelujen vuoksi. Nyt "vaan" maha kovettuu aina ylös noustessa, mutta ei tee kipeää, mutta ei tunnu kivaltakaan. Meillä on terassin laajennus käynnissä ja olen maalaillut lautoja. Ensimmäisenä päivänä meni selkä ihan jumiin. Eilen maalasin vaan puoli päivää ja nukuin päikkäritkin välissä. Tänään olen maalaillut kans sellasen puolikkaan päivän ja taas nukkunut välillä päikkärit =) Nyt alkoi maha kovettuun ja päätinkin lopettaa hommat. Jospa huomenna taas vähäsen. Närästys on ihan hirveä, mutta olen hakenut apteekista sitä nestemäistä närästyslääkettäja ja nyt voi nukkua sen osilta yöt ihan hyvin. Ja pitää vaan muistaa syödä iltapala hyvissäajoin ennen nukkumaan menoa. Suonenvedot vaivaa melkein joka yö. Levätähän pitäisi varmaan enemmän, mutta jospa ensiviikolla, kun mieski palaa taas takaisin saikulta töihin. Eikä kukaan ole viellä komentanut vuodelepoon ja äp:n lääkäri sanoikin, että touhuilla saa...liika on liikaa ja kyllä kroppa siitä huomauttaakin : /

:heart: Vimpula ja Vampula 23+5 :heart:
 
Pinville ja perheelle kovasti voimia! Voin vain kuvitella surunne määrää!

Toivottavasti hugsy pääsette tositoimiin ihan vauvan ehdoilla! Oli kyllä jännittävää kun vedet menivät ihan yllättäen!! Ei ollut oikeastaan mitään muita viitteitä kuin vauvan rauhoittuminen mahassa, tein jopa liikelaskentaa tunti ennen vesien menoa.

Hienoa pimpam että pääsitte poitsun kanssa kotiin.

Täällä ollaan nyt kaksi viikkoa opeteltu äitinä oloa. Itkusta ei tule loppua. Raskausajan hormoonit ei ole mitään verrattuna tähän synnytyksen jälkeiseen aikaan. En voi vauvakirjaakaan täyttää ilman kunnon pillityksiä ja synnytyksestä ja sairaalassa olosta puhuminen nostaa palan kurkkuun. On tuo oma lapsi vain niin kovin ihmeellinen asia ja se määrä rakkautta mitä heräsi samantien synnytyksessä on aivan uskomaton. Olin valmistautunut, että vauva ei välttämättä heti tunnu omalta yms, mutta samantien kun meidän tummatukkainen neitonen ensi äänen päästi tiesin etten ole koskaan ketään näin rakastanut. Samoin vauvan ja miehen suhde saa minut päivittäin kyyneliin. Sairaalassa kätilöt antoivat miehelle paljon kiitosta kaikesta osallistumisesta. Leikkaus meni hyvin vaikka haavani on hoitajien mielestä vissiin aika karun näköinen, kun kaikki sitä vähän kauhulla katselevat. En tiedä onko leikkauksessa ollut jotain ihmeellistä, kun jotain outoa haavassa ilmeisesti kuitenkin on. Toisaalta ihan sama minulle, kunhan sisällä olisi kaikki kunnossa. Toipuminen on edennyt hyvin vaikka aluksi meinasi turhautua, kun vauvan kantelu ja imetyksen kanssa venksailu oli hankalaa. Nyt ei haava juurikaan menoa hidasta. Imetys lähti samantien hyvin käyntiin ja sujuu hyvin vaikka apuna käytän rintakumia pienien nännien takia. Sairaalassa vauva sai lisämaitoa matalien sokerien takia, mutta luulen, että se oli turhaa. Nyt ainakin omat maidot riittää ja painoa on viikossa tullut 300g :) (neuvolahoitaja edelliskerralla sanoi, että 150g olisi hyvä) Eli ollaan ruoka-aikaan oltu kotona. Öisin syödään vähän liiaksikin ja saimme vihjeen antaa tuttia tissin tilalle ettei yösyötöt veny tunneiksi. Ehkä tältä erää jätän kertomisen tähän vaikka asiaa pienestä voisin jatkaa loputtomiin.

Kauheasti tsemppiä kaikille ja toivottavasti muillekkin vauva tuo näin paljon onnea sydämeen!
 







Syntyneet


7.7. Apsu (tyttö)
12.7. Pimpam (poika)
18.7. Pinvi (enkelipojat)


La.........................Nimimerkki......Ikä......Monesko lapsi

7.7....................... Viu..............................1. tyttölupaus
18.7..................... Apsu..................28......1. tyttölupaus
18.7..................... Hugsy..........................1. tyttötunne
18.7..................... pimpam10....................2. poikalupaus
4.8....................... kukka73.......................1.
8.8....................... uivelo..........................1. tyttölupaus
9.8....................... Pieni Tähtönen...31.......5. tyttölupaus
9.8....................... Danita..........................1.
15.8..................... SiljaTii.........................1.
15.8..................... SJL..............................2.
16.8..................... Krisse-72......................2.
17.8..................... Mammy........................3. tyttölupaus
31.8..................... Mansikkainen79.............4. tyttölupaus
3.9....................... pirpana74...........36.......1. tyttölupaus
22.9..................... Kaz....................25.......1. tyttöarvaus
4.10..................... Sydänjää......................1.
7.10..................... Smirg.................31......1. poikalupaus
9.10..................... Frangipani..........36.......1. poikalupaus
11.10................... Mizze77........................1. tyttölupaus
19.10................... Susu75...............36.......1.
26.10................... Shenda81...........29.......2. poikalupaus
11.11................... Katjuska-79...................1. (kaksoset)
12.11................... Jenna-76.......................1. (kaksoset)
18.11................... Lala-77..........................1.
26.11................... Pinvi.............................. (kaksoset)
2.12..................... Elli82.............................1.(kaksoset)poika- ja tyttölupaus
10.12................... Millis1981.......................2.
23.12................... AdAstra.............31.........1.
25.12................... Plastex..............33.........1.
27.12................... Tarantella83...................1.
28.12................... Neela Naranja....31.........1.
9.1...................... Hanskis..............31.........1.
........................... virvatulia........................
........................... Zoe74...........................
 
Viimeksi muokattu:
Pinvi :hug: Ei löydy sanoja jotka lohduttaisi tarpeeksi, en osaa edes kuvitella surun määrää, sen varmaankin tietää vasta sitten, kun sen itse kokee.

*******************

Elli meillä ei ole identtiset, sikiöillä on omat istukat ja ovat omissa pusseissaan, mikä on hyvä tilanne. Ihan hyvin olen voinut, vimeviikkoina on kasvua ollut havaittavissa ja maha ei jätä mitään kenellekkään epäselväksi. Onnea poika ja tyttölupauksesta. Voi kun minäkin saisin molemmat, mutta olen erittäin kiitollinen, kunhan vain tulisi terveet pienokaiset. Emme kysyneet ultrassa kumpia on tulossa. Vielä ainakin ollaan samoilla fiiliksillä, että pidetään asia edelleen salaisuutena.
Apsu ystäväni kertoi samaa, että synnytyksen jälkeen sitä vasta herkillä oli. Hyvä tietää mitä voi olla odotettavissa.
Sain eilen ystävältä 7 muovikassillista lastenvaatteita joista valita lainaan mieluisia. Kovin olivat poikamaisia kaikki....
 

Yhteistyössä